Lukijalle nro 2/2024
Hyvä Lukija,
Kesäisiä terveisiä lastenkirjallisuusrintamalta.
Maailman myllertäessä eteenpäin me lastenkirjallisuuden ystävät saamme nauttia uusista julkaisuista, taitavista tekijöistä ja loputtomasta inspiraatiosta. Samalla muistamme kunnioituksella niitä, jotka ovat jo poistuneet keskuudestamme. Tässä numerossa julkaisemme muistokirjoituksen Majlis Qvickströmistä (1919-2024), joka jätti merkittävän jäljen lastenkirjallisuuden kentälle ja IBBY:n ystävien sydämiin. Muistoissamme on myös kuvittaja Oili Tanninen (1933-2024).
Tässä numerossa keskitymme ajankohtaisuuteen ja kansainvälisyyteen. IBBY Finland on osa kansainvälistä yhteisöä, mikä näkyy toiminnassamme monin tavoin. Nimitämme tekijöitä kansainvälisiin palkintokilpailuihin, teemme kehitysyhteistyötä, vierailemme eri maissa tapahtumissa ja kokoontumisissa sekä kuulemme yhteisön ajatuksia globaalien muutosten vaikutuksista lastenkirjallisuuteen. Emmi Jormalaisen artikkelissa matkustetaan Saudi-Arabiaan ja tutustutaan UAEBBY:n toimintaan.
Huhtikuun alussa vietimme kansainvälistä lastenkirjapäivää Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä. Tapahtumassa tutustuimme ajankohtaisiin palkintoihin ja lastenkirjallisuuden muutoksiin sekä pääsimme klassikoiden äärelle H.C. Andersenin satuihin perustuvilla sanataidetehtävillä.
Viime lehdessä mainitsimme Timo Parvelan menestyksestä “lastenkirjallisuuden Nobelissa” eli Hans Christian Andersen -palkinnossa. Parvela pääsi lyhytlistalle maailman suosituimpien ja pidetyimpien kirjailijoiden joukossa. Tässä numerossa pääsemme tutustumaan Parvelan työhön entistä syvemmin Jaana Pesosen toimittamassa haastattelussa. Lisäksi julkaisemme esittelyn H. C. Andersen -palkinnon voittajista sekä palkintoraadin suositukset.
Numeron kirjavinkkauksessa sukellamme lapsuuden ja nuoruuden muisteluteoksiin. Ismo Loivamaan laatimat teosesittelyt kertovat Kristina Elon kirjasta “Pukkisänky ja Pyykki-Maija. Lapsuusmuistoja Turusta mummulaan” (Sammakko, 2023) sekä Päivi Vasaran ja Mikko Vareksen teoksesta “80-luvun Tampere” (Tampere-Seura, 2023). Näissä teoksissa korostuvat nostalgian ilo, rakkaat muistot ja paikallistietämys.
Esittelemme myös Lukukipinä-etälukupiiritoimintaa, jota järjestettiin tammikuusta huhtikuuhun tänä vuonna. Tämä pilottihanke, mahdollistettuna Otavan kirjasäätiön apurahalla, jätti osallistujille hyviä kokemuksia ja vahvisti päätavoitettamme: lukemisen ilon lisäämistä.
Demi Aulos
Virikkeitä -lehden numeron 2/24 päätoimittaja
IBBY Finland ry:n puheenjohtaja
Virikkeitä on IBBY Finlandin julkaisema kulttuurilehti, joka käsittelee lasten- ja nuortenkirjallisuutta.
Virikkeitä 2/2024
Päätoimittaja (tämä numero): Demi Aulos
Sisälly nro 2/2024
Esittelyssä vuoden 2024 Hans Christian Andersen voittajat – Sydney Smith ja Heinz Janisch
Teksti: Jaana Pesonen
“Kärkilistalle pääsy tuntuu lämpimältä rutistukselta” – Haastattelussa Timo Parvela
Teksti: Jaana Pesonen
Muistokirjoitus: Majlis Qvickström
Teksti: Ismo Loivamaa
Kansainvälinen lastenkirjapäivä 2.4.2024
Teksti: Wanja Bollström
Lukukipinä-etälukupiiristä intoa ja iloa lukemiseen
Teksti: Demi Aulos
Sanattomien kirjojen taikaa Learning Beyond -konferenssissa
Teksti: Emmi Jormalainen
FIBUL föddes ur frustration
Text: Henrika Andersson & Katarina von Numers-Ekman
Arvostelu: Lapsuuden iloa ja nostalgiaa
Kristiina Elo: Pukkisänky ja Pyykki-Maija. Lapsuusmuistoja Turusta mummulaan.
Teksti: Ismo Loivamaa
Arvostelu: Nuorten vuosikymmen Tampereella
Päivi Vasara (tekstiosuudet) & Mikko Vares (kuvatoimitus): 80-luvun Tampere.
Teksti: Ismo Loivamaa