“Kärkilistalle pääsy tuntuu lämpimältä rutistukselta” – Haastattelussa Timo Parvela
Timo Parvela oli Suomen vuoden 2024 Hans Christian Andersen -palkinnon kirjailijaehdokas. H. C. Andersenin palkintoa pidetään yhtenä maailman suurimmista lastenkirjallisuuden tunnustuksista. Parvela valittiin tässä palkintomittelöissä kärkikuusikkoon eli niin sanotulle lyhytlistalle.
H.C Andersen -palkinnoista päätetään kansainvälisessä raadissa, jonka edustajat tulivat kuluvana vuonna muun muassa Libanonista, Kiinasta, Saksasta, Ranskasta, Yhdysvalloista, Argentiinasta ja Suomesta. Raadissa arvostettiin erityisesti Parvelan kirjoittamien kirjasarjojen huumoria, jossa ei raadin mukaan kuitenkaan koskaan naureta lapsille, vaan lasten kanssa.
Parvelan jo pitkäikäiseksi ehtineet sarjat, kuten Ella ja kaverit, on erittäin suosittu Saksassa, kun taas Maukka ja Väykkä – ja Kepler 62 -sarjat ovat saaneet suosiota muun muassa Kiinassa. Raadissa Parvelan tuotantoa arvostettiin myös teosten mielikuvituksellisista ja ajatuksia herättävistä maailmoista. Varjot-sarja sai erityiskiitosta rinnakkaismaailmoistaan ja erilaisista koukuttavista viittauksista mytologiaan.
IBBY Finland juhlistaa Parvelan menestystä H. C. Andersen -kisassa julkaisemalla hänestä haastattelun. Haastattelijana oli vuoden 2024 H. C. Andersen -palkintoraadin suomalainen jäsen, yliopistonlehtori ja tutkija Jaana Pesonen.
Parvelan ensimmäinen teos, nuortenkirja Poika (1989), sai IBBYn myöntämän kunniamaininnan vuonna 1992. Kirjan kuvaama nuoren maailma pohdintoineen ja oman paikan etsimisineen puhuttelee teemoiltaan yhä tänäkin päivänä. Parvela kertoo, että mielikuvat Poika-kirjan ajoilta ovat jo vähän hämärtyneet, sillä kirjan ilmestymisestä on 35 vuotta. Poika oli julkaisuvuotenaan myös Topelius-palkintoehdokkaana ja se taisi siihen aikaan olla suurempi juttu, josta uutisoitiin lehdissäkin. Myös IBBYn tunnustus oli Parvelan mukaan tärkeä, ja kuten muutkin ensiromaanin saamat tunnustukset, se kohotti nuoren kirjailijan itsetuntoa.
Tänä vuonna, reilut 30 vuotta tuosta ensimmäisestä IBBYn myöntämästä palkinnosta, Parvela nimitettiin Hans Christian Andersen palkinnon kärkiehdokkaiden listalla. Yhteensä 59 ehdokasta oli nimetty 33 maasta eri puolilta maailmaa. Tästä joukosta valittiin kärkiehdokkaiksi kuusi kuvittajaa ja kuusi kirjailijaa.
Parvelan kuvailee ehdokkuuden herättämää tunnetta samanlaiseksi kuin silloin, kun joku oikein rutistaa ja kuiskaa korvaan, että kyllä sinä kelpaat. Parvela kertoo, kuinka H. C. Andersen -ehdokkuus sattui tilanteeseen, jossa koronan vuoksi kaikki kansainväliset esiintymiset loppuivat. Lisäksi vuosia jatkunut kirjallisen kentän muutos on Parvelan mukaan hävittänyt vähäisetkin jäänteet lastenkirjallisuuden näkyvyydestä.
Tilanteessa, jossa uudet kirjat ja kirjasarjat saavat hyvin vähän mainintoja julkisuudessa, ehdokkuus on Parvelalle tärkeä merkki siitä, että on taiteilijana vielä olemassa ja että hänen työllään on ollut ja toivottavasti on yhä edelleen merkitystä.
Parvela on urallaan saanut monia muitakin merkittäviä palkintonimityksiä ja palkintoja. Jokainen niistä on omalla tavallaan kannustanut jatkamaan työtä, mutta työssä on kuitenkin edettävä nöyränä kohti jokaista uutta tarinan alkua: ”Palo kirjoittamiseen pitää toki olla sisäsyntyistä ja tunnustukset ovat parhaimmillaankin eräänlaisia kilometritolppia, joista voi todeta kuljetun matkan ja ehkä joskus ottaa hiukan tukea ja hengitellä hetken ennen seuraavaa etappia”, Parvela muotoilee. Hän pitää myös vapauttavana, ettei voi enää jälkikäteen vaikuttaa mitenkään tuotannon arviointiin.
Suomen IBBYn hallitus piti yhtenä keskeisenä perusteluna Parvelan nimitystä H. C. Andersen -mitaliin hänen tuotantoaan yhdistävää ajattomuutta, mutta samalla myös voimakasta ajankohtaisuutta. Parvela on kirjoittanut ajattomista aiheista, kuten ystävyydestä, sekä aikamme polttavista aiheista, kuten ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. Kysyttäessä mikä sytyttää hänet kirjoittamaan aina uudelleen, Parvela kertoo, kuinka kaikissa kirjoissaan pyrkii irrottamaan tarinan liian tiukasta sidoksesta ajankohtaan tai paikkaan. Hän avaa ajatteluaan kiinnostavalla esimerkillä Varjot-trilogiasta, joka kertoo ihmiset ontoiksi kalvavasta vihasta. Se saa lopulta aikaan sodan.
Alkuperäisessä käsikirjoituksessa mainittiin myös Putin ja Trump, mutta nimet hän poisti lopullisesta versiosta, koska toivoo tarinan elävän kauemmin kuin kyseiset henkilöt. Varjot-trilogia on kirjoitettu ennen kuin Venäjän aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan, mutta se kertoo Parvelan mukaan juuri arvojen kovenemisesta ja tapahtumakulusta, joka johtaa sotaan. Parvela myös valottaa, kuinka kertomuksen tausta on hänen äitinsä lapsuudessa. Äiti eli lapsuutensa sodan jälkeisessä Suomessa ja koki, että aikuisten hiljaisuus oli kaikkein pahinta. Lapsi ymmärsi, että jotain kamalaa oli tapahtunut ja se paha oli yhä maailmassa, mutta kukaan ei halunnut siitä puhua.
”Tämä on yksi tarina siitä, kuinka aihe tarinaan syntyy, kirjailija tai kirjailijan äiti sattuu muistamaan jotain käyttökelpoista. Toisaalta haluan välillä kirjoittaa täysin todellisuudesta irti olevia kepeitä, hauskojakin tarinoita, kuten vaikkapa Ella ja kaverit papanavanassa. Lastenkirjallisuus tarjoaa minulle kirjailijana vapauden pomppia tyylilajista ja aiheesta tai aiheettomuudesta toiseen.”
Timo Parvela
Vapaus kirjoittaa
Parvela pitää merkityksellisenä juuri vapautta valita aiheensa. Hänen mukaansa jokainen tekijä toteuttaa ammattiaan omista lähtökohdistaan, ja mikä sopii yhdelle, tuntuu toisesta luonnottomalta. Hänelle itselleen esimerkiksi lasten arjessa kohtaamat haasteet tai nuoruuden kasvukivut eivät olisi enää luontevia aiheita, sillä niihin hänellä ei enää ole selkeää kosketuspintaa. Sen sijaan suuret aiheet ja niiden sanoittaminen lapsille tuntuvat Parvelasta kiinnostavalta ja tärkeältä.
Useissa Parvelan teoksissa käsitellään myös vaikeampia teemoja, kuten ihmisten ahneutta ja esimerkiksi yhteiskuntien polarisoitumista. Kysyttäessä liian vaikeista aiheista tai tabuista Parvela palaa pohtimaan hiljaisuutta, ja vaikenemista, joka on hänestä pahinta. Parvelan mukaan vanha sanonta siitä, että pienilläkin padoilla on korvat, pitää nykyisin paikkansa enemmän kuin koskaan. Hän nostaa esille, kuinka lapsilla on media taskussaan, ja disinformaation ja misinformaation ajassa tiedon alkuperä, lähde ja tarkoitus ajoittain hämärtyy ja vääristyy.
”Sanoisin, että parempi on oppia elämää muumeista kuin meemeistä.”
Timo Parvela
H. C. Andersen -palkintoraati piti merkityksellisenä myös Parvelan työn lukemisen edistämisessä ja lastenoikeuksien puolustajana. Viime vuosina Parvela on halunnut tukea erityisesti Ukrainan pakolaislapsia ja sitä, että Suomeen sotaa paenneet lapset ovat saaneet ukrainankielisiä lastenkirjoja. Parvela pitää arvokkaana lasten oikeutta äidinkielensä säilyttämiseen. Hän korostaa, että lukutaito tuo mukanaan paitsi sanavaraston myös kyvyn kertoa omaa tarinaansa: ”Kirjallisuus on muisti, se on tunteiden tulkki ja lohduttaja. Kirjallisuus on myös turvallinen tapa kertoa asioista ja käsitellä niitä lapsen kanssa siinä tahdissa, kun hän haluaa ja kykenee ottamaan vastaan.”
Ajatus oman tarinan kirjoittamisesta – palava tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi – oli Parvelallekin uran alussa suuri. Kysyttäessä hänen ajatuksiaan suomalaisesta kirjallisuudesta ja kustannusalasta, ja erityisesti erilaisten ihmisten mahdollisuuksista tulla nähdyksi ja kuulluksi, hän nostaa esiin, kuinka kirjallisuus ja sen näkyvyys ovat samalla tavalla polarisoituneet kuin kaikki muukin maailmassa. Parvelan mukaan toiset saavat näkyvyyttä entistä enemmän ja osaavat myös hyödyntää sitä taitavasti, kun taas toiset hautautuvat kaiken mediavyöryn alle.
Parvela pohtii myös, kuinka esikoiskirjailijan asema on nykyisin hyvin toisenlainen, kuin se oli hänen aloittaessaan. Nykyään kirjojen pääasiallinen julkaisuformaatti on äänikirja lukuaikapalvelussa, minkä seurauksena yksittäinen teos katoaa herkästi massojen sekaan. Toisaalta nykyaika tarjoaa paljon erilaisia kanavia oman teoksen esille tuomiseksi sille, joka sellaisia osaa ja haluaa käyttää. Pitkän uran tehnyt kirjailijakin on uuden edessä. Parvela kertookin, kuinka murrokseen on sopeuduttava, ”sillä henkeä ei saa takaisin pulloon purnaamalla tai tappelemalla tuulimyllyjä vastaan.”
Kirjailijana muuttuvassa yhteiskunnassa ja monenlaisissa kulttuureissa
Parhaillaan Parvelaa pohdituttaa, miten muuttuneita alustoja voisi hyödyntää ja saada tarinansa toimimaan tässä ympäristössä. Mietinnässä ovat esimerkiksi musiikin mahdollisuudet äänikirjaformaatissa sekä kirjojen käännösten aiempaa ekonomisemmat levitystavat lukuaikapalveluiden kautta.
Vetävän kirjasarjan luominen ei ole lyhyttä ja nopeaa formaattia suosivassa nykyajassa helpoin tehtävä. Utelen Parvelalta vinkkejä menestyvän kirjasarjan luomiseen. Parvelan mukaan tärkeitä ovat oma ääni, usko omaan työhön ja vahvat perslihakset sekä jatkuva fyysisen kunnon ylläpitäminen.
Parvela kertoo aiemmin olleen vallalla käsityksen, että vasta kirjasarjan kolmas osa tekee siitä sarjan, mutta tässä on tapahtunut iso muutos. Ulkomaanoikeuksia on kuitenkin hankala myydä, jos sarjassa on paljon osia. Kustantajat ovat lyhytjänteisiä, eivätkä mielellään ota riskejä ja halua sitoutua julkaisemaan moniosaista sarjaa. Toisaalta viisikään osaa ei toisinaan vielä riitä sarjan tunnetuksi tekemisessä. Parvela mainitsee Pate-kirjat ja kertoo, että niitä on ilmestynyt kohta kymmenen kappaletta ja vasta nyt hänestä tuntuu, että lukijat ovat löytäneet ne. Ajoittain sarjojen jatkosta täytyykin käydä monenlaista vääntöä, kuten kävi juuri Pate-sarjan saksalaisen kustantajan kanssa. Parvela iloitseekin, että äskeisellä Saksan reissullaan lapset olivat kiihkeästi kyselleet seuraavan Paten ilmestymistä.
Parvelan teoksia on käännetty valtavasti eri kielille, ja kirjojen käännösoikeudet on myyty yli 30 maahan. Yksi keskeinen tekijä H. C. Andersen -palkinnon kriteeristössä ovat juuri käännökset. Tiedustelen Parvelalta, onko jokin kieli, jolle hän toivoisi teoksiaan tulevaisuudessa käännettävän. Parvela vastaa, että hänen toiveensa koskevat lähinnä yksittäisiä sarjoja ja niiden käännöksiä. Kepler 62 -sarja olisi hänestä mukava saada japaniksi, ja Ella-sarja, jota muutoin on käännetty runsaasti, olisi hienoa saada käännettyä englannin kielelle.
Käännöksiin ei ole Parvelan mukaan liittynyt erityisemmin tarpeita muuttaa sisältöjä. Toisaalta kääntäjät ovat tehneet tarvittavaa adaptaatiota omilla kohde- ja kulttuurialueillaan, eikä Parvelalla ole aivan tarkkaa käsitystä siitä, kuinka tarkasti esimerkiksi Ella ja kaverit -kirjojen alkuperäisteksti on käännetty arabiaksi. Suurin Parvelan muistama muutostoive tuli Ranskasta, jossa Ella teatterissa -kirjan julkaisu uhkasi tyssätä siihen, että tarinassa koulun joulujuhlassa esitettiin joulukuvaelma. Ranskassa uskontoon ei voi kouluyhteyksissä viitata, joten kyseinen osuus muutettiin niin, että lapset esittävän ”Lumikin ja seitsemän kääpiötä”. Myöhemmin sama muutos tehtiin myös hepreankieliseen Ellaan.
Parvela on yksi käännetyimpiä suomalaisia lastenkirjailijoita
Sarjojen menestyksestä udellessa Parvela myöntää, että kaikki menestys, pieni tai suuri, on aina mukavaa. Saksa on usein ollut Parvelalle palkitseva paikka vierailla, sillä siellä vaikkapa hotellin vastaanottovirkailija tai liittotasavallan presidentin vaimo on saattanut osoittautua Parvelan kirjojen ystäväksi. Vastikään Münchenissä Parvela sai kuulla, että Saksan tunnetuin koomikko on sanonut Ella-kirjojen olevan hauskinta, mitä hän tietää. Parvela kuvaa myös, kuinka joskus pienetkin kohtaamiset kirjojen äärellä voivat olla merkityksellisiä ja mieleenpainuvia.
Ella-sarja täyttää ensi vuonna (2025) kunnioitettavat 30 vuotta. Sarjaa luetaan yhä aktiivisesti ja uusia osia on julkaistu vuosittain. Sarjan kantava voima on huumori, erityisesti juuri koulumaailmaan sijoittuva huumori. Kerron Parvelalle, kuinka myös opettajankouluttajana kasvatus- ja koulutusinstituutioitamme, ja erityisesti näihin kohdistuvaa muutospainetta ja -puhetta osuvasti kommentoiva sisältö naurattaa usein ääneen.
Parvela paljastaa, että kokosi kerran listan erityisesti koulumaailman uudistuksiin liittyvistä Ella-kirjoista: Ella ja Äf Yksi (kyläkoulut kuolevat), Ella ja kaverit – Varokaa lapsia! (pedagogisten uudistusten vyöry), Ella ja kaverit salaisessa palveluksessa (digiloikka), Ella ja kaverit kansankynttilöinä (ilmiöoppiminen), Ella ja kaverit etäkoulussa (etäopetus korona-aikana) sekä Ella ja kaverit tekoälyä terävämpinä (tekoäly). Luettelo osoittaa, miten nopeasti luokanopettajaksi kouluttautunut Parvela reagoi koulumaailman muutoksiin.
”Oppilaita oli kaikkialla. Käytävissä, luokissa, komeroissa, varastossa, portaissa ja pannuhuoneessa. Jopa koulun keittiössä opiskeli yksi luokka. Se oli kuulemma vähän hankalaa niinä päivinä, kun jälkiruokana oli kiisseliä ja kermavaahtoa. Opettajan ääni ei tahtonut oikein kuulua kaiken sen vatkaamisen keskeltä. Toisaalta sen luokan oppilaat saivat nuolla kulhot puhtaiksi, joten ei se loppujen lopuksi niin kamalaa ollut.” (Parvela, 2008, 49-50)
Yksi uusimmista Parvelan luomista sarjoista on fantasiaseikkailun hengessä rinnakkaisiin maailmoihin jakautuva Varjot. Sarjassa on myös mytologiaa sekä intertekstuaalisia viittauksia ainakin J. R. R. Tolkienin ja J. M. Barrien tuotantoon. Parvela itse ei määrittele sarjaa fantasiaksi, vaikka siinä onkin käytetty fantasiakirjallisuudesta lainattuja elementtejä. Idea Varjoihin lähti siitä, kun Parvelan kustantaja Saara Tiuraniemi kertoi pohtineensa, voisiko varjoista irrota kirjan tarinaa. Parvela oli tuuminut asiaa hetken, ja todennut, että voisihan siitä.
Avoimissa ja äärimmilleen täytetyissä oppimistiloissa opettaneet saattavat tunnistaa Timo Parvelan Ella ja Äf 1 (2008) koulumaailman. Parvela ei kuitenkaan osoita ketään sormella, vaan näyttää myös tilanteen tahattoman hauskuuden.
Varjo on Parvelan mielestä kuin ihmisen historia. Ilman historiaa ihminen on ontto. Tyhjiö kuitenkin täyttyy helposti, esimerkiksi kylmyydellä ja vihalla, kuten näemme vaikkapa Venäjästä, jossa historiattomuus täytetään keksityillä tarinoilla. Seuraukset näemmekin, Parvela toteaa.
Varjot-sarjassa kulkunen on tärkeässä roolissa, ja välitän Parvelalle nuoren kanssalukijani pohtiman kysymyksen kulkusen merkityksestä Varjot-kirjoissa. Parvelan mukaan kulkunen on hyvin konkreettinen, pieni ja viatonkin esine. Siinä on tuntuma, ääni ja mytologia samassa paketissa. Koukuttavan tarinankertojan tavoin Parvela kutsuu lukijan pohtimaan mikä siellä kulkusessa oikeastaan helisee: ”Kuka meistä ei ole joskus yrittänyt tirkistellä kulkusen sisään nähdäkseen sen helinän aiheuttajaa? Entäs, jos se onkin kadonneen sielun palanen, tai varjon?”
Haastattelun kirjoitti IBBY:n arvostelulautakunnan puheenjohtaja, H. C. Andersen -raadin 2024 jäsen Jaana Pesonen.