Hyppää sisältöön

Nro 3/2021 Yhteenveto

Lukijalle

Teksti: Teresia Volotinen

Tässä Virikkeitä-lehden vuoden 2021 kolmosnumerossa tarkastellaan lastenkirjallisuutta taiteidenvälisyyden näkökulmasta. Kun lastenkirjasta tehdään esimerkiksi näytelmä, ooppera, tanssiesitys tai elokuva, liikutaan kiinnostavasti poikkitaiteellisuuden tai pikemminkin monitaiteisuuden maailmassa ja kunkin taiteenalan tulkinnoissa.

Yksien kansien väliin voi mahduttaa kaikki taiteenlajit, kun kyseessä on kollaasitekniikka, josta on erinomaisia kokemuksia Kaisa Happosen ja Karri Miettisen vetämistä nuorten työpajoista. Musiikki ja muunneltavuus on ollut lähtökohtana runoilija Laura Ruohosen ja kuvittaja Erika Kallasmaan Otus opus –yleisötapahtumille, kirjoittaa Hannele Lampela. Hän avaa toisessa artikkelissaan omia tuntemuksiaan siitä, miten idea kirjan henkilöstä syntyy, ja miltä tuntuu, kun näkee Prinsessa Pikkiriikin teatteriesityksessä näytelmän roolihenkilönä.

Tuula Pere puolestaan kyselee, miten satukirja nousee nukketeatteriin erikoistuneen Teatteri Hevosenkengän näyttämölle tai miten kansansatu Antti Puuhaara tarinoi tanssiteatteri Glims & Glomsin tulkintana. Pere esittelee myös tuttujen satujen polkuja baletin maailmaan – osittain yleisen merkityksen, osittain omien mieltymysten ja kokemuksen siivittämänä. Saamme vielä lukea Kansallisbaletin taiteellisen johtajan Madeleine Onnen haastattelun.

Lastenelokuvista Teresia Volotinen nostaa esiin Pertsan ja Kilun, joista on aiempinakin vuosina tehty elokuvia Väinö Riikkilän suositun kirjasarjan pohjalta.

Mukana tässä Virikkeitä-lehden numerossa on myös kuulumisia Bratislavan kansainvälisestä kuvitusnäyttelystä, johon IBBY Finland nimesi töitä suomalaisilta lastenkirjakuvittajilta.

Mukavia elämyksiä lastenkirjallisuuden ja monitaiteellisuuden parissa!

Sisällys

Hannele Lampela:
”Kollaasitekniikka on luovuuden pesiintymä!”
Lasten- ja nuortenrunoudessa kansien väliin mahtuvat kaikki taidemuodot

Tuula Pere:
Lastenkirja nousee näyttämölle – Juhannusmäen taikaa

Hannele Lampela:
Kasvokkain Prinsessa Pikkiriikin kanssa – miten kirjailija kokee teoksensa dramatisoinnin?

Tuula Pere:
Kansansatu tarinoi ja tanssii – Glims & Glomsin Antti Puuhaara

Tuula Pere:
Satuja balettinäyttämöllä – elämyksiä kaikille aisteille

Tuula Pere:
Kansallisbaletissa satu tanssii varpaillaan tai pitkissä tossuissa
– Haastateltavana Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Madeleine Onne

Teresia Volotinen:
Elävien kuvien Pertsa ja Kilu

Teresia Volotinen:
Lastenkirjakuvituksen juhlaa Bratislavan linnassa – Kuulumisia BIB 2021-biennaalista

Virikkeitä-lehden tämän numeron ovat toimittaneet Teresia Volotinen, Hannele Lampela ja Tuula Pere.

Palaa Virikkeitä 3-2021 lehden etusivulle.