Hyppää sisältöön

Elävien kuvien Pertsa ja Kilu

Teksti: Teresia Volotinen

Ystävykset Pertsa ja Kilu ovat suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden sankareita, jotka ovat kiinnostaneet nuoria lukijoita 1950-luvulta lähtien. Sitä kuvastaa kirjojen uusintapainosten lisäksi monien eri filmatisointien suosio aina 1970-luvulta nykypäivään saakka.

Pertsa ja Kilu -kirjasarja

Kirjailija Väinö Riikkilä (1906 – 1969) kirjoitti suositun Pertsa ja Kilu -poikakirjasarjansa, joka julkaistiin WSOY:n Nuorten toivekirjastossa. Ensimmäinen osa oli nimeltään Viimeiset kaanit(1951), sitä seurasivat Pertsa ja Kilu (1952), Saarelta nousi savua (1952), Pertsa ja Kilu merellä (1953), Pertsa ja Kilu kippareina (1955) ja Adventuren viimeinen lasti (1957). Mainittakoon lisäksi, että sarjan sivuhenkilöistä kertovat spin-offit eli jatkokirjat ovat nimeltään Iikka ja Vili (1959), Punapää-Iikka (1960), Repa ja Väiski (1964) ja Repa puskee sisulla(1966).

Alkuperäinen kansikuva 1950-luvulta uuden äänikirjan kannessa.

Pertsa ja Kilu -elokuvat

Taavi Vartian ohjaama kotimainen pääosin Väinö Riikkilän kirjasarjan ensimmäiseen osaan Viimeiset kaanit perustuva lastenelokuva Pertsa ja Kilu sai viimein ensi-iltansa heinäkuussa 2021. Alun perin elokuvan piti olla valmis jo vuonna 2020, mutta koronapandemian vuoksi ensi-iltaa piti siirtää. Pertsan ja Kilun rooleissa näyttelevät Olavi Kiiski ja Oskari Mustikkaniemi.

Elokuvan aihe on Taavi Vartialle jo entuudestaan tuttu, sillä hän ohjasi vuonna 2000 12-osaisen televisiosarjan Pertsa ja Kilu – uudet seikkailut, jossa Pertsana esiintyy Joona Mielonen ja Kiluna Ville Turtiainen.

Uudet seikkailut ovat eräänlainen jatko 70-luvulla kuvattuun Pertsa ja Kilu -televisiosarjaan (TV 2 Lastenohjelmat). Sen ohjasi Vili Auvinen ja nimisankareina esiintyivät Tommi Auvinen ja Jyrki Thil. Jaksot esitettiin televisiossa ensin neljänä sarjana, joista koostettiin yhtenäiset elokuvat vuonna 1975. Mustavalkoisten Viimeisten kaanien ja Trokareiden jälkeen nähtiin vielä kaksi seikkailua, Pertsa ja Kilu kippareina ja värielokuva Timanttirosvot.

Elokuvien erilaiset miljööt

Väinö Riikkilän rakastettujen poikakirjojen tapahtumapaikan on tunnistettu olevan Karhulan Suulisniemi, ja Vartian elokuvat onkin kuvattu autenttisilla paikoilla Kotkan seudulla. Sen sijaan Auvisen ohjaamien elokuvien kielestä erottaa Tampereen murteen, vaikka miljöö viittaa Raumaan, jossa Riikkilä asui sarjaa kirjoittaessaan. Pertsa ja Kilu -filmatisointeja verrattaessa huomaa, miten 1950-luvun asuminen tai pukeutuminen on tulkittu eri tavoin. Samoin se, miten niissä kuvataan kotitöitä ja koulunkäyntiä tai miten vanhempien kasvatuskeinot vaihtelevat eri aikakausien elokuvaversioissa.

Intertekstuaalisuus

Kirjailija Jukka Parkkisen mukaan vahvin kriteeri hyvälle ja kestävälle kaunokirjallisuudelle on, ettei sitä ole suunnattu kenellekään. Jos kirjassa on tasoja, jotka avautuvat eri ikäisille, kirja kasvaa ja vanhenee lukijansa mukana. Parkkisen mielestä Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilu -kirjat ovat tällaisia.

Väinö Riikkilä oli punaorpo ja koki erittäin karun lapsuuden, jonka järkyttävistä asioista voi lukea elämäkerrallisesta romaanista Pojan muistelmat (1968). Vaikeissa olosuhteissa Riikkilän henkireikä oli lukeminen. Hän onkin ammentanut omista lukuelämyksistään intertekstuaalisia aineksia Pertsa ja Kilu -sarjan kirjoihin. Mistäpä muusta esimerkiksi kirjan salaseura Viimeiset kaanit olisi saanut nimensä kuin James Fenimore Cooperin Viimeisestä mohikaanista? Viestin lähettäminen poliisilaitokselle nuolipyssyllä ampumalla on säilynyt myös elokuvaversioissa.

Jukka Parkkisen mielestä Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on teos, johon koko myöhempi kotimainen poikakirjallisuus perustuu. Poikajoukon toiminnan kuvaus, robinsonadinen eräelämä, yhteistyön kuvaus ja vaikeuksista selviytyminen ovat Kiven romaanin keskeistä sisältöä. Riikkilän teoksille löytyy Kiven lisäksi selviä vaikutteita varsinaisesta nuortenkirjallisuudesta, Mark Twainin Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin seikkailuista. Kirjojen ja elokuvan vahvaa antia on edelleen kahden pojan reilu ystävyys, nokkela selviytyminen vaaratilanteista ja aikuisia terävämpi kyky ratkaista rikoksia.

Kirja vai elokuva?

Väinö Riikkilän lasten- ja nuortenkirjat luetaan toki poikakirjoiksi, ja on totta, että pojista kertovat romaanit ovat, kuten Jukka Parkkinen on todennut, paitsi suomalaista kulttuuri- ja sosiaalihistoriaa, syvällistä ystävyyden ja toveruuden kuvausta. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden sukupuolittuneisuus stereotyyppisesti joko poika- tai tyttökirjoihin on tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta korostavana aikanamme väistyvä suuntaus. Niinpä vaikka elokuvat pohjautuvat Riikkilän poikakirjoiksi määriteltyyn tuotantoon, uusimmissa filmeissä Pertsan ja Kilun ystäväpiiriin ja salaseuraan kuuluu myös toimeliaita tyttöjä.

Pertsan ja Kilun kätevyys ja kädentaidot nousevat Taavi Vartian ohjaamassa Pertsa ja Kilu -elokuvassa huimalle tekniikan osaamisen tasolle. Katsojat pääsevät kokemaan hurjan jännittäviä, jopa fantasian rajoille asti meneviä hetkiä niin ilmassa kuin vedessä. Elokuva tarjoaa mainion nykylasta kiehtovan tulkinnan klassikkokirjan maailmaan. Kirjaan tarttumista edistää sen kannen kuvitukseksi otettu elokuvajuliste, joten hyviä lukuhetkiä on luvassa joko ennen elokuvan katsomista tai sen jälkeen.