Kollaasitekniikka on luovuuden pesiintymä!
Lasten- ja nuortenrunoudessa kansien väliin mahtuvat kaikki taidemuodot
Teksti: Hannele Lampela
Kirjallisuus, jos mikä, taipuu nopeasti moniin muotoihin: näyttämölle ja kuunnelmaksi, konsertiksi tai vaikka kokonaiseksi levyksi. Mutta millaista on luoda kirjallinen teos, joka jo syntyhetkellään kutsuu mukaan muitakin taidemuotoja?
Lastenkirjailija Kaisa Happonen oli saanut tarpeekseen. Tuntui, että suuria sanoja ja otsikkohälinää oli kaikkialla – erityisesti vihapuhetta tuntui tulvivan eteen joka suunnalta. Happonen ryhtyi miettimään sanojen voimaa ja sitä, miten niiden avulla voidaan muokata ihmisten maailmankuvaa ja asenteita.
”Oloni oli tosi hektinen ja podin pienoista maailmantuskaa. Mietin, mikä on sanan voima ja miten monella tavalla sanat määrittelevät tätä ympäröivä todellisuuttamme”, Happonen pohtii. ”Kirjaidean aikaan uutisissa oli paljon asiaa vihapuheesta ja keskustelu äityi jotenkin aika mahdottomaksi. Koin, että halusin pysäyttää sanojen tulvan ja katsoa tarkemmin, että mitä tässä nenäni edessä oikeastaan onkaan. Pohdin myös sitä, miten itse haluaisin tai voisin siihen narratiiviin osallistua.”
Lopulta Happonen lähti leikittelemään uutissisältöjen sanoilla. Hän levitti lehdet pöydälle, otti liiman ja saksia ja kirjaimellisesti loi niiden käyttämistä sanoista omia, uusia sisältöjään.
”Se oli sellainen pieni yritys ottaa haltuun se ympärillä oleva tekstimassa. Todellisuutta ei voi kieltää, mutta silti halusin ottaa sanomalehden, leikata ne sanat siitä irti ja järjestää ne sellaiseksi tarinaksi, kuin itse halusin.”
Yhteisten tuttavien kautta Happonen sai kuulla myös Paleface-taiteilijanimellä tunnetun Karri Miettisen tekevän runoja kollaasitekniikalla. Lopulta negatiivisten uutisten tuoma väsähdys johti Revi se -runokirjan syntyyn, joka ilmestyi WSOY:n kustannusohjelmassa vuonna 2018.
”Kustantajamme Paula Halkola kehotti unohtamaan kaikki säännöt, ja se sai meidät kokeilemaan runoutta monella tapaa. Lopulta kuljimme sanasilppujen ja valokuvaaja Laura Mendelinin kanssa ympäri Helsinkiä ja kuvasimme runoja esimerkiksi nuorten runomallien kanssa”, Happonen kertoo. ”Teoksessa pohdimme kuvan ja sanan suhdetta, ja sitä visuaalista kulttuuria, missä kaikki elämme.”
Kirjallisuuskenttä on usein armoton. Vain harva teos jää elämään myyntivuotensa ulkopuolella. Revi se -runoteos on kuitenkin jatkanut elämäänsä myös kansiensa ulkopuolella, sillä Miettinen ja Happonen pitävät edelleen kollaasirunotyöpajoja erityisesti nuorille. He ovat järjestäneet kymmeniä työpajoja ympäri Suomea esimerkiksi Oulussa ja Karstulassa. Yleisöä on ollut pääasiassa ammattikouluissa, lukioissa ja yläasteilla.
”Kollaasitekniikassa on jotain äärimmäisen vapauttavaa, sillä jokainen synnyttää siellä runon. Lopuksi olemme pitäneet spoken word -tilaisuuden ja tutkineet sitä, miltä runot kuulostavat ääneen esitettyinä.”
Ja vaikka Miettinen ja Happonen ovat hypänneet takaisin junaan, runopaja on jättänyt jälkensä kuulijoihin. Esimerkiksi Karstulassa nuoret järjestivät oman taidenäyttelyn runopajan jälkeen.
”Kollaasitekniikka on valtavan ihana asia ja luovuuden pesiintymä”, Happonen kertoo ja jatkaa, että voima vaikuttaisi vapauttavan tekijän tyhjän paperin kammosta ja tuo mukanaan sellaisia mielleyhtymiä, joita ei ehkä muutoin tulisi ajatelleeksi.
Lisäksi käsillä tekeminen ja leikkaamisen fyysinen tapahtuma on Happosen mielestä myös itsessään hyvin rauhoittavaa.
”Leikkelyssä ja sanojen asettelussa on jotain, mikä kutkuttaa ihan eri aivoalueita. Melkein kuin matemaattista jännää, kuten palapelin tekemistä. Ja sanathan ovat meidän kaikkien, ne tulee ottaa käyttöön.”
Otus Opus muuntautuu lennossa yleisön ja esityksen mukaan
Lastenrunoilija, dramaatikko ja teatteriohjaaja Laura Ruohonen on tunnettu taidokkaasta, musiikillisesta tyylistään luoda lastenrunoutta. Yhdessä kuvittaja Erika Kallasmaan kanssa luodut teokset Allakka Pullakka, Yökyöpelit ja Tippukivitapaus ovat niin rytmikkäitä ja soinnillisia, että jo niiden ääneen lukeminen on kokemuksena hyvin musiikillinen.
”Äänteet, rytmit, sanojen maut ja luonteikkuudet ovat minulle äärimmäisen inspiroivia”, Laura Ruohonen kertoo sähköpostitse. ”Kielellä voi leikkiä ja sillä voi luoda äännemusiikkia”, hän jatkaa.
Ruohosen ja Kallasmaan teoksista onkin syntynyt aivan oma, tarinallinen maailmansa teatteriesityksineen ja lastenlevyineen, eikä Otavalta vuonna 2020 ilmestynyt Otus Opus ole poikkeus jatkumoon. Se on saanut ilmestymisensä jälkeen huomiota ja kiitosta myös palkintojen muodossa, sillä se oli muun muassa Finlandia Junior -ehdokkaana ilmestymisvuonnaan ja voitti klassisen musiikin Emma-palkinnon 2021. Palkintoperusteissa kiitettiin juurikin uutta, luovaa otetta musiikin ja kirjallisuuden maailmaan.
Osana teosta säveltäjä Petri Kumela ja Ruohonen kiertävät yhdessä esiintyen eri-ikäisille kuulijoille ja katselijoille.
Omintakeisen maailman syntytarina alkoi juo vuonna 2007 Kumelan ideasta ja kun Kallasmaa ja Ruohonen tulivat mukaan otusten esillehoukutteluun, sävellykset ja eläimet olivat jo valmiina.
”Petri esitteli meille niistä monenlaisia tulkintoja ja lähdimme hakemaan kielellistä kuvallista reittiä kunkin otuksen ominaisuuksiin”, Ruohonen kertoo.
Nyt Ruohonen ja Kumela esiintyvät otusten kanssa yhdessä musiikin, runojen ja spontaanien tarinoiden muodossa samalla, kun Kallasmaan kuvituksia projisoidaan esityksen taustalle.
”Faktat otusten ihmeellisistä ominaisuuksista ovat niin kiintoisia, että pienetkin lapset jaksavat kuunnella”, Ruohonen kertoo.
Vaikka esityksen kulku ja draaman kaari ovat hyvin tarkkaan mietittyjä, live-esitykset ovat silti täynnä mahdollisuuksia, joihin toki tartutaan.
”Olen esimerkiksi lennossa vaihtanut yleisön mukaan esityskieltä, ja yleisön ikärakenteen paljastuttua olemme tehneet lennossa muutoksia. Esimerkiksi viimeksi esitimme vain runojen kera, sillä lapset eivät jaksa virtuoottisia kitaranumeroita ilman tarinaa, kun ne taas ovat juuri niitä asioita, joista aikuiset nauttivat.”
Parhaimmillaan Otus opuksen konsertit ovat yhteisöllinen, jaettu taidekokemus.
”Yleisö on saanut osallistua uuden otusteoksen luomiseen livenä”, Ruohonen kertoo. ”Petri ohjaa äänimaailmaa ja minä runoa. On aika maagista, kun koko yleisö esittää tarantellaa tai sammakkolammen elämää yhdessä kanssamme.”
Ja mitä pidemmälle otusten maailmassa suunnataan, sitä laajemmaksi se tuntuu tekijöiden mukaan muuttuvan. Ruohosen mukaan esitys parhaillaan paisuu ja vetää puoleensa myös lisää ihmisotuksia.
”Luulen, että keksimme otusten innoittamina vielä ties mitä”, Ruohonen lupailee.