Hyppää sisältöön

Keräys: Lahjoita ja auta kenialaisia nuoria palaamaan kouluun koronakriisin jälkeen

Keniassa korona on vaikeuttanut koulunkäyntiä. Mitään etäyhteyksiä ei ole ollut. Tänä vuonna kouluvuosi on pidempi. Koulutyössä syntyneet aukot yritetään kiriä näin umpeen. Järjestämme pienkeräyksen, jotta lapset ja nuoret pystyvät osallistumaan kouluissa järjestettävään ylimääräiseen lukukauteen.  

IBBYn kummitytöt saavat avullasi tasa-arvoisemman lähtökohdan elämäänsä, lukutaidon, mahdollisuuden hankkia ammatin, tulla yhteisönsä aktiiviseksi jäseneksi ja muuttaa maailmaa. Kummitytöistä valtaosa käy tällä hetkellä lukiota. Tyttöjen kouluttaminen kehittyvissä maissa mahdollistaa muutoksen.

Yhden lukukauden hinta kenialaisissa kouluissa on kouluasteesta riippuen 100–200 euroa. Koulut ovat sisäoppilaitoksia ja maksu sisältää asumisen ja ruuan. Tytöillä sisäoppilaitos antaa mahdollisuuden keskittyä opintoihin. Kotona asuessa tytön aika kuluu usein sisaruksia ja kasvimaita hoitaessa ja vedenkannossa. 

Pienistä puroista kertyvät isommat summat, joten maksamalla esimerkiksi 10, 30 tai 50 euroa olet auttamassa kummilapsia koulutaipaleellaan eteenpäin.

Keräys kenialaisten kummityttöjen koulunkäynnin hyväksi

Maksa haluamasi summa tilille:

FI82 8000 1301 6831 25 / IBBY Finland ry
Kirjoita viestikenttään PIENKERÄYS

Kiitos avustasi!

Keräyksen järjestää IBBY Finland ry. 
Poliisin antama keräysnumero on 0290207-5.
Keräykseen on aikaa 16.5.–14.8.2022. 
Yhteyshenkilönä toimii Kaisa Torkki, p. 040 5186163, kaisa.torkki@gmail.com.

Keräyksen ensisijainen tarkoitus on IBBY Finlandin  kenialaisten kummilasten koulumaksujen maksaminen. Toissijainen tarkoitus on Kenian Osiri Beachissa sijaitsevan Maija Karjalainen and Friend’s Elementary School -koulun toiminnan tukeminen mikäli kaikki varat eivät kulu koulumaksuihin.

Voit lukea lisää Ibby Finlandin kehitysyhteistyöstä ja kummitoiminnasta.
Katso usein kysytyt kysymykset keräyksestä.

Keniassa korona on vaikeuttanut koulunkäyntiä.
Mitään etäyhteyksiä ei ole ollut.
Lahjoita ja auta!