Hyppää sisältöön

Sydämiä seireeneille

Briitta Hepo-oja
Sydämiä seireeneille
Otava 2020
ISBN 978-951-1-36770-3

Briitta Hepo-ojan teos Suomen lohikäärmeille (Otava 2019) voitti Topelius-palkinnon.

Vaihtoehtoisessa 2000-luvun Suomessa ovat vastakkain kuningasmieliset (aateliset) ja tasavaltalaiset. Timin ja Lynxin porukoiden parissa esiintyy noitia. Tim on saanut lahjaksi lohikäärmeen, jonka kanssa hän haluaa kommunikoida. Hän ryhtyy opettamaan sille suomea. Miten se onnistuu, paljastuu toisessa osassa Sydämiä seireeneille.

Siinä Lynx on luopunut aatelisarvostaan. Hän luopui nimestään ja suvustaan. Hän lähtee isosiskonsa autolla pohjoiseen mukanaan hätäisesti otettuja tavaroita. Matka on vaivalloinen. Hänellä on passi mutta ei matkustuslupaa. Hän ylittää rajan luvattomasti.

Isosisko Fox huolestuu Lynxin karkumatkasta ja lähtee etsimään pikkusiskoaan seurueen kanssa, johon kuuluvat Tim lohikäärmeineen sekä Astrid ja Franz. Lynx etsii noitaa, joka parantaisi Timin muistinmenetyksen. Pohjoisessa Botnian alueella on haltijoita ja vaarallisia kulkijoita. Lynx joutuu kohtaamaan vaikeuksia ja vaaroja. Ritarilaitoksen säännöt eivät koskeneet enää häntä, mistä koitui etua mutta myös hankaluuksia. Hän kohtaa auttajia ja petkuttajia ja joutuu itsekin toimimaan petollisesti henkensä edestä kamppaillessaan.

Useat henkilöt ovat tuttuja sarjan ensimmäisestä osasta. Suomea opetteleva lohikäärme on yllätyksellisesti apuna kiperissä tilanteissa. Se on oppinut puhumaan telepaattisesti. Sen avulla Lynx löytää Timin. Fox löytää Lynxin.

Erämaassa vaeltaminen on täynnä jännitystä, varsinkin veristen sydänten löytyminen maastosta, vetehinen, seireenit, noidat ja metsänvartijoiden huostaan joutuminen luovat henkeäsalpaavaa kauhua. Taistelukohtauksissa hengenmenetys on lähellä. Jännityksen punomisessa kertoja on taitavimmillaan.

Symbolisesti kirjan voi tulkita kertovan Lynxin irtautumisesta vanhemmistaan.

Hän rikkoo välinsä perheen kanssa ja pakenee pohjoiseen. Hän katuu tekoaan ja haluaisi palata kotiin. Loppuluku, jossa Lynx valmistautuu isosiskonsa häihin, kertoo perhesiteiden säilymisestä. Aivan lopullista karkotusta Lynx ei ole saanut eikä hän ole lopullisesti luopunut perheestään. Loppu on arvoituksellisen sovitteleva. Lukijalle jää paljon mietittävää, sillä mitään tavanomaista päätöstä kirja ei tarjoa. Lukijan on jatkettava omassa mielikuvituksessaan henkilöiden suhteita, jos hän odotti kirjan henkilöiden välistä naimisiinmenoa. Mikään prinsessatarina kirja ei ole. Se ei tarjoa helppoja loppuratkaisuja.

Katri Karasma 10/2020