17.2.2023

Siiri Enoranta: Maailmantyttäret
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2022
ISBN: 9789510479957

Maailmantyttäret (WSOY 2022) vie lukijansa 2100-luvulle, nykymuotoisen yhteiskuntajärjestelmän romahduksen jälkeiseen aikaan. Seikkailuromaanin tapahtumapaikkana on Maailmankoti, jossa tarinan viiden päähenkilön elämät kietoutuvat yhteen. Tarinan viisikko tapaa Sopusointu-leirillä. Jokainen päähenkilöistä on kohdannut surua, menetyksiä ja vastoinkäymisiä – osa pienempiä ja osa suurempia. Leirillä heidän on tarkoitus oppia käsittelemään näitä suruja ja menetyksiä, ja harjoitella taakan jakamista. Muut viisikosta ovat Maailmankodista kotoisin, mutta Zerinda, joka kantaa päässään esiäitinsä muistoja, ja Ritva, joka on hyvin kriittinen Maailmankodissa näkemänsä ja kokemansa suhteen, ovat Saarivaltiosta kutsutusta paikasta. Kaian välit hänen äitiinsä ovat tulehtuneet, ja Joselinan veljen ovat tappaneet mystiset konehyönteiset. Lise-Lotte, joka on tarinan ensimmäinen kertoja, on menettänyt vanhempansa kuumetaudille. Raivatessaan muiden leiriläisten kanssa joen vartta osana leirin alkuseremoniaa Lise-Lotte kertoo:

”Otsonikerros oli liian ohut, aurinko liian kuuma, lajimme runtelemat ekosysteemit epävakaita. Ja niin haarapääskyn kuollessa sukupuuttoon lähes täysin huomaamaton peto oli päässyt leviämään holtittomasti: hyttynen, joka kantoi kuolemantuomiota, nunezia-kuumetta. Sitä jonka vanhempani olivat saaneet. Minun isäni ja äitini kuolivat, koska maailma on vieläkin sairaana – vielä, vaikka romahduksesta on jo yli sata vuotta, ja paljon on saatu korjattua.” 

(Enonranta, 2022, 8)

Maailmantyttäret on Siiri Enorannan kymmenes romaani ja lajityypiltään utopia. Teos oli Topelius-palkintoehdokkaana vuonna 2023. Enorannan luoma Maailmankoti näyttäytyy ideaalina, tasa-arvoisena yhteiskuntajärjestelmänä, jossa keskeisimpiä arvoja ovat luonnon ja lajikirjon elvyttäminen. Aiempaa, kulutuskeskeistä kapitalistista järjestelmää nuoret päähenkilöt lähinnä kauhistelevat. Maailmankodissa on opeteltu elämään ilman jatkuvaa taloudellisen kasvun painetta, ja esimerkiksi kaupankäynti ja valuutta ovat kiellettyjä, samoin myös asioiden omistaminen. 

Ekokatastrofien jälkeisestä ajasta on kirjoitettu erityisesti nuortenkirjoissa viime vuosina useita teoksia. Maailmantyttäret asettuukin tähän jatkumoon toisaalta sujuvasti, mutta kuitenkin erottuen useimmiten dystopian muodossa julkaistuista romaaneista. Kapitalismin kritiikin lisäksi tarinassa on paljon muitakin tasoja. Maailmankodissa arvostetaan tietoa, oppimista ja historian ymmärtämistä. Samalla myös katsotaan järkyttyneinä taaksepäin ja ihmetellään menneisyyden ihmisten itsekeskeisyyttä, ja esimerkiksi eläinten tehotuotantoa. Romaanin yksi keskeisimmistä teemoista onkin muistaminen. Viisikosta kaikki kamppailevat välillä muistojen ja kaipauksen kanssa. Yksilöiden kokemuksia merkityksellisemmäksi nousee yhteinen tarve muistaa ja sitä kautta oppia menneisyydestä. Maailmankodissa pidetään tärkeänä, etteivät ihmiset unohda, mikä johti ekosysteeminen romahdukseen sekä kolmanteen maailmansotaan. 

Zerindan esiäidin muistojen kautta katsotaan ällistyneinä taaksepäin 2020-luvun ihmisten toimintaa ja ihmetellään näiden näennäisiä muutoksia, joissa nähdään vaivaa ekologisen shampoon valinnassa muttei haluta luopua jatkuvasta uuden, epäeettisen elektroniikan haalimisesta. Ihmisten näköalattomuutta Zerinda kuvailee viiltävän osuvasti: ”Ne näyttää kuvittelevan viimeiseen saakka, että ne voi tehdä muutoksen ilman että niiden tarvitsee muuttaa mitään.” (176)

Maailmankoti ei kuitenkaan sekään ole täydellisyyden tyyssija. Saarivaltiossa, josta Zerinda ja Ritva ovat kotoisin, Maailmankoti tunnetaan nimellä Hourumanner. Ritvan ja Zerindan kautta Maailmankotiin avautuukin myös toisenlaisia näkökulmia. Ritva kritisoi, varsinkin tarinan alussa, Maailmankodin asukkaita hyväuskoisiksi ja järjestelmää naiiviksi. Myös Zerinda, joka on menettänyt molemmat vanhempansa näiden aktivistitoiminnan myötä – Zerindan äiti menehtyi ja isä otettiin kiinni epäonnistuneen iskun seurauksena – on kriittinen eikä haluaisi uskoa, että Maailmankodissa todella uskotaan ihmisten hyvyyteen. Zerindan muistoissa seikoittuvat niin ajat omassa nuoruudessa, päihteiden usein sumentamassa ja köyhässä elämässä Saarivaltiossa, kuin Zerindan esiäidin, tämän isoisoisoäidin, kokemukset aikaan ennen Suurta Romahdusta, joka alkoi vuonna 2028 kolmannella maailmansodalla. Nämä muistot johtuvat Zerindan aivoissa olevasta sirusta, joka hänelle asetettiin epäselvissä olosuhteissa hänen tahtomattaan. Ritva ja Zerinda kuitenkin pehmenevät kritiikissään tarinan edetessä, ja samalla aiemman toivottomuuden ja katkeruuden tilalle tulee toivoa.

Maailmankodin täydellisyyttä rikkovat ennen kaikkea mystiset konehyönteiset, feizhongit. Kolmantena leiripäivänä konehyönteiset hyökkäävät leirille, ja viisikko päätyy taistelemaan niitä vastaan pesäpallomailoin ja kivin. Juonellisesti Maailmantyttäret onkin seikkailutarina, sillä viisikko päättää lähteä leiriltä ja aloittaa yhdessä taistelun feizhongeja vastaan. Sovelluskartan avulla ryhmä seuraa tietoja hyönteisten hyökkäyksistä. Samalla he kulkevat eri puolilla Negeurooppaa, jossa Maailmankotikin sijaitsee. Seikkailun alussa erityisesti Ritvaa epäilyttää koko idea: ”Missä me yövytään ja miten me muka löydetään perille? Mistä me saadaan ruokaa?” Lise-Lotte valaa Ritvaan uskoa: ” Maailmankodin kauneushan on muun muassa juuri siinä, että me voimme lähteä ihan noin vain! Maailmankoti kannattelee meitä.” (Enoranta, 2022, 97) Viisikko matkaa suurimmaksi osaksi kävellen. He yöpyvät niin yhteiskäytössä olevissa Olohuoneissa, kuin leiriytyvät luonnossa. Vaellus vie heitä myös erilaisten ihmisten pariin, ja samalla lukijalle avautuu näkymiä niin ihmisten moninaisin elintapoihin mutta myös Negeuroopan elpyvään luontoon. Ryhmä kokee matkallaan kauniit kuolemanjuhlat mutta myös upeat festivaalit. Maailmankodin hyvin kehittynyt teknologia on koko ajan heidän matkantekonsa tukena. Vaeltajien rinnalla loikkii pimeällä mekaaninen tietä valaiseva kenguru, ja kuumana päivänä konealbatrossi tarjoaa liidollaan heille varjon auringon paahteelta.

Maailmantyttäret -romaanin kertojaviisikko on sen ehdoton vahvuus. Enoranta on luonut viisikosta hyvin moninaisen mutta samalla kuitenkin uskottavan. Jokaisella viidestä päähenkilöstä on selkeä oma ääni, joka ilmentää heidän persoonaansa. Eri kertojia kuvastaa oman puhetavan lisäksi typografiset ratkaisut. Joselinan kohdalla kyseessä ovat hänen muistiinpanonsa, ja tätä kerrontatapaa ilmentää myös kirjoituskonetyylinen fontti sekä raportoiva tapa kuvata paikkaa ja esimerkiksi säätilaa. Lise-Lotten kerrontaa ilmentää kirjakieli, Zerindan kerronta on puhekielistä, kuten Ritvankin, jonka äänensävyssä on myös uhmakkuutta. Viisikosta Kaian kertomat osuudet jäävät pitkään lyhyiksi ja vaikeammin tulkittaviksi. Kaian vähäsanaisuus ja vetäytyneisyys saa tarinan lopussa selityksen.

Viiden päähenkilön myötä Maailmantyttäret voidaan määritellä myös tyttökirjaksi. Kuten klassisissa tyttökirjoissa, myös Maailmantyttärissä käsitellään tyttönä olemisen teemoja. Tyttöys on tässä romaanissa kuitenkin hyvin moninaista, ja jokainen viisikosta on omanlaisensa niin tyyliltään, luonteeltaan kuin vahvuuksiltaan. Maailmankodissa sukupuolen ymmärretään olevan muutakin kuin biologisesti tai geneettisesti kahteen vastakohtaan jaettavissa oleva ominaisuus. Viisikosta Joselina on transsukupuolinen, mikä on muille Maailmankotilaisille hyvin luonnollinen asia. Tarinassa kuitenkin vihjataan, ettei sukupuolen moninaisuus olisi välttämättä näin tavallinen asia Maailmankodin ulkopuolella. Vaelluksellaan tytöt menevät uimaan, ja Ritvan loukkaavaa, Joselinan sukupuolen kyseenalaistavaa reaktiota seuraa sananvaihto sekä Lise-Loten ohje Ritvalle: 

”Minä olen aina ollut tyttö”, Joselina sanoi. ”Ei siinä sen kummempaa.” Ja hän lipui majesteettisena veteen. ”Kaikki eivät saa etuoikeutta syntyä kehoon, joka vastaa heidän sisintään, sanoin Ritvalle. ”Mutta Joselinan on nyt hyvä olla, ja hänen ystäviensä tulisi olla iloisia hänen puolestaan. Hän varmasti antaa sinulle anteeksi, kun pyydät.” (Enoranta, 2022, 117)

Maailmantyttäret on virkistävän raikas erityisesti tyttöjen seksuaalisuuden kuvaamisessa. Maailmankodissa seksuaalisuus on iloista, tuomitsematonta ja vapaata. Viisikosta tätä ilmentää erityisesti Lise-Lotte, jolla on vaelluksen aikana useita seksikumppaneita. Ritva, jonka uhmakkuudessa ja katkeruudessa ilmenee yhä hänen omaksumaansa naisvihamielistä ajattelua, kommentoi erään kerran Lise-Lotten toimintaa sanalla ”lutka”. Lise-Lotte pysyy rauhallisena ja pyytää Ritvaa selittämään tarkoittamaansa. Lise-Lotten nimittäminen ”helpoksi”, koska hän harrastaa seksiä niin usein, päätyy Ritvan omaan hämmennykseen. Lise-Lotte toteaa kuin itsestäänselvyytenä: ” Eli lutka on henkilö, joka tykkää harrastaa seksiä?” (–) Kyllä siinä tapauksessa olet aivan oikeassa, minä olen lutka!”  (129) 

Lise-Lotten avoimuus, ennakkoluulottomuus sekä erilaisten kehojen ja halujen kunnioittaminen on kuvattu kauniisti. Seksi ja siitä nauttiminen ei ole hävettävää tai noloa, vaan voimaannuttavaa yhteyttä:

”Lähdimme etsimään sitä mikä oli aina ollut iloa, läpi historian, ajatonta, suvutonta, ruumiillista, mielellistä, sielullista – mikä on sielu, me kysyimme toisiltamme, ja aina löytyi jonkinlainen teoria. Minun kehossani oli maan voima, ja minun multani otti heidät vastaan. Yhdessä me versoimme yrttejä ja sammalia, ja hajottajat joivat iholtamme hikeä ja joimme toistemme huulilta kastetta ja lopuimme ja aloimme alusta.” (Enonranta, 2022, 224)

Enoranta kirjoittaa koskettavasti ja osuvasti myös tyttöjen kehollisuudesta. Ritva, jonka omaksuma misogynia ulottuu myös hänen omaan vartaloonsa, ihmettelee ja ihailee, kun Joselina, Lise-Lotte ja Kaia liikkuvat viehkeästi, venyttelevät, silittelevät ihoaan: ”Ehkä maailmankotilaiset ylipäätään tiesi jotain sellaista kehossaan kotona olemisesta, jota mä en tavoittanut.” (127) Vaellus onkin Ritvalle matka myös itsetuntemukseen ja hyväksyntään.

Tarinan jännite siitä, mikä tai kuka haluaisi rikkoa saavutetun yhteiskuntajärjestyksen, säilyy loppuun saakka. Feizhongien jahtaus saa päätöksensä ja viisikko pääsee ratkaisemaan mysteerin. Seikkailun lisäksi Maailmantyttäret on kertomus ystävyydestä, sillä matka mahdollistaa viisikon yhteen hitsautumisen. Enorannan mestarillinen ja runsaudessaan häkellyttävä teos on ihmeellinen matka, jolla pohditaan uskontoja ja taidetta, olemassaolon merkitystä, rukoillaan taiteiden, lempeyden ja luovuuden äitiä Yokoonoa, opiskellaan ja janotaan tietoa ja ymmärrystä. Ja tanssitaan, niin ilosta ja nautinnosta, kuin riitojen ja erimielisyyksien selvittämiseksi. Tälle toiveikkaalle matkalle janoaa vielä uudestaankin.

Teksti: Jaana Pesonen
Kirjoittaja on Ibby Finland ry:n arvostelulautakunnan jäsen

Arvostelu on ilmestynyt Ibby Finlandin Virikkeitä-verkkolehdessä 1/2023