17.6.2023

Freja och huggormen
Kirjoittanut: Fredrik Sonck
Kuvittanut: Jenny Lucander
Förlaget, 2023
ISBN 978-952-333—526-4

Fiia ja kyy
Kirjoittanut: Fredrick Sonck
Kuvittanut: Jenny Lucander
Suomennos: Johannes Ekholm
Etana Editions 2023
ISBN 978-952-7105-94-8

Kesäloma, mökki saaristossa ja mitä kaunein suvisää. Näissä idyllisissä merkeissä alkaa Fredrik Sonckin kirjoittama ja Jenny Lucanderin kuvittama Freja och huggormen.

Kesäparatiisiin luikertelee kuitenkin aivan kirjaimellinen käärme, kun huomataan, että rantakivien seassa lekottelee kyy. Äiti huolestuu etenkin yksivuotiaan Hugon turvallisuudesta; ovathan kyy ja pikkulapset vaarallinen yhdistelmä. 

Perheen keskimmäisen lapsen Frejan mielestä kyy on kiehtova. Hän nimeää käärmeen Ormikseksi.

Isä lukee kirjasta, miten käärmeen voisi pyydystää ja poistaa tontilta vahingoittamatta. Käärmeen nappaaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, ja pitkän uurastuksen jälkeen isä jää tarkkailemaan pidemmän korren vetänyttä käärmettä etäämpää, samalla kun muu perhe jatkaa omia lomapuuhiaan. Kun kyy uskaltautuu jälleen näkyville, isä tappaa käärmeen airolla.

Freja on järkyttynyt. Kun Freja juoksee Ormiksen luokse, maassa lojuu verinen airo ja käärme, jonka pää on melkein irronnut ruumiista. Tästä lähtien Frejan isä on KÄÄRMEENMURHAAJA!

Äiti, Freja, Julia-sisko ja Hugo-veli järjestävät Ormikselle hautajaiset. Murhaajaisällä ei ole hautajaisiin mitään asiaa. Myöhemmin isä kehtaa nauraa puhelimeen, vaikka hänen surmaamallaan käärmeellä oli ehkä käärmevauvoja, jotka kaipaavat nyt äitiään. Freja on niin kiukkuinen isälleen, ettei halua syödä edes hänen ostamaansa jäätelöä.

Vanhemmat kohtaavat Frejan surun ja vihan nikottelematta, mutta isosisko Julia ryhtyy puolustelemaan isän tekoa: Hugo olisi voinut kuolla kyyn puremaan. Sitäkö Freja tahtoi?! Ja käärmeet ovat ihan erilaisia kuin ihmiset, ei niitä voi verrata keskenään, Julia väittää. 

Freja on eri mieltä. Vaikka käärmeet eivät ole ihmisiä eivätkä söpöjä kuten koiran- ja kissanpennut, niilläkin on oikeus elää. Ormis on nyt aina ja ikuisesti kuollut, eikä kukaan voi muuttaa sitä. Ja hänen isänsä on murhaaja.

Illalla Freja suostuu kuitenkin isän kanssa soutelemaan. Isä kertoo olevansa pahoillaan tapahtuneesta ja surullinen Frejan surusta. Ensi kerralla hän yrittää siirtää kyyn muualle. Freja ymmärtää, että isä pitää hänestä ja hän isästä, käärmeenmurhaajasta.

Freja och huggormen tulee käsitelleeksi ainakin kolmea suurta kysymystä: vanhempien erehtyväisyyttä ja epätäydellisyyttä, lapsen oikeutta ilmaista tunteitaan ja moraalikäsitystään sekä lajienvälisen yhteiselon mahdollisuuksia ja haasteita. Kaiken yllä leijailee vahva realismin maku, niin aitoja kaikkien hahmojen reaktiot ovat niin sanallisen kuin kuvallisenkin kerronnan tasolla.

Freja tuntee monien muiden lasten tavoin yhteyttä luontoon. Siinä missä isosisko Julia on jo perehtynyt ihmisten monimutkaiseen ja ristiriitaiseen eläinsuhteeseen, jossa etenkin tiettyyn lajiin kuuluminen määrittää yksilön arvoa ja kohtelua, Frejalle kaikki eläimet ovat yhdenvertaisia ja elämä suojelemisen arvoista. Tästä vakuuttuneena hän joutuu kuitenkin todistamaan isänsä veritekoa, joka rikkoo illuusion täydellisestä vanhemmasta. Sellaisesta, joka on aina turvallinen, aina luotettava, hyvä ja oikeassa.

Frejan sallitaan purkaa kiukkuaan ja suruaan, tosin ei häntä erityisemmin tuetakaan tunteidensa käsittelyssä. Vain Julia yrittää – psykologisella uskottavuudella – kääntää Frejan moraalikäsityksen lapsellisuudeksi. Usein juuri isosisarukset omaksuvat tällaisen vanhempiensa puolustajan roolin. Frejasta puolestaan tulee ikään kuin isän ja äidin epäonnistumisen peili, johon vanhemmat uskaltavat katsoa.

Frejan tunteet johtavat pohtimaan myös lajienvälisen elämän mahdollisuutta. On selvää, että kyy on uhattuna vaarallinen, etenkin pienille lapsille. Äidin reaktio on siis ymmärrettävä, vaikkakaan ei ainoa mahdollinen. Ajatus kyyn siirtämisestä muualle on erinomainen, mutta vaikea toteuttaa. Jossakin vaiheessa isä väsyy taisteluunsa ja kokee itsensä oikeutetuksi surmaamaan vastustajansa, olkoonkin, että tämä oli selvästikin saapunut rantakivikkoon ennen Frejan perhettä. Ihmisperheen oikeus nauttia rannasta koetaan suuremmaksi kuin kyyn oikeus elää, mikä on ihmisten keskuudessa varsin hallitseva näkökanta. Muunlajisten eläinten kantaa ei ole tapana näissä tilanteissa kysyä.

Frejan kokema ahdistus tuo esiin muunlajisten eläinten tappamisen moraalisen ongelman ja erityisesti lajismin eli lajiin perustuvan syrjinnän. Miksi muunlajisuus on riittävä peruste riistämään toisen henki? Kyy oli vain potentiaalinen vaara, joka ei koskaan realisoitunut, mutta siitä huolimatta kyyn pää irrotettiin. Ihminen osoittautui jälleen eläimistä vaarallisimmaksi.

Freja joutuu ja saa kohdata kaiken tämän. Mutta miten jatkaa eteenpäin tietoisena siitä, että isä teki väärin, että isä on murhaaja? Jäätelö ei riitä, sillä Frejan omaatuntoa ei voi ostaa halvalla. Tarvitaan aito anteeksipyyntö, rehellinen tunnustus tehdystä virheestä, lupaus paremmasta menettelytavasta tulevaisuudessa sekä kiintymyssuhde; Freja tykkää isästään, vaikka isä ei ole täydellinen. Se on tärkeä viesti myös Frejalle itselleen, sillä kaikki mokaavat joskus.

Viime aikojen lastenkirjallisuudessa ei ole ollut tapana kuvata eläinten tappamista. Kalastaminen on toki edelleen yleistä, mutta kalan tappaminen silti harvinaista – sitä ei joko tapahdu tai sitä ei ainakaan kuvata. Freja och huggormen vaikuttaa tässäkin suhteessa rohkealta teokselta, ei vähiten siksi, että Lucanderin kuvituksessa näytetään sekä airon kohtalokas heilautus Frejan silmin katsottuna että käärmeen kuollut ruumis verijälkineen. Kirja ei siis kaunistele totuutta.

Sen sijaan viime aikoina on julkaistu Suomessa useampia lasten kuvakirjoja, joissa pyritään syrjäyttämään antroposentristä eli ihmiskeskeistä maailmankuvaa. Esimerkiksi Reetta Niemelän kirjoittamissa ja Sanna Pelliccionin ja Karoliina Pertamon kuvittamissa kirjoissa, Nähdään majalla -kuvakirjasarjassa (2015–2018, kuv. Pelliccioni) sekä Kimalaisen postitoimisto (2019) – ja Ystävä joella (2022) -kuvakirjoissa niin teksti kuin kuvituskin hakevat olento- tai luontokeskeistä ilmaisua. Emilia Erfvingin Roskakasassa (2022) ja Kaisa Happosen ja Anne Vaskon Mur-kirjoissa (esim. 2021 ja 2022) keskitytään tarkastelemaan ihmisen toiminnan vaikutuksia täysin muunlajisten eläinten kokemuksen välittämänä, kun taas Maija Hurmeen Kaikki löytämäni viimeiset / Alla mina sista (2022) asettaa ihmiset, muunlajiset eläimet ja luonnon samalle hierarkkiselle tasolle. Linda Bondestamin Mitt bottenliv. Av en ensam axolotl / Elämäni pohjalla. Yksinäisen aksolotlin tarina (2019) syrjäyttää ihmiset käsittelystään kokonaan, ja Bondestamin, Malin Kivelän ja Martin Glaz Serupin Om du möter en björn / Jos kohtaat karhun (2021) naureskelee moniäänisesti ihmisen käsitykselle omasta lajiylivertaisuudestaan.

Freja och huggormen on tälle kehitykselle jatkumoa ja asettuu samaan kategoriaan Vuokko Hurmeen ja Anni Nykäsen Eläinkirja-tietokirjan (2021) kanssa, jossa niin ikään sanallistetaan ääneen lajismin ongelmaa ja ihmiskeskeisen maailmankuvan yksipuolisuutta ja ongelmallisuutta. Samaa keskustelua käydään myös monissa lasten- ja nuortenromaaneissa.

Freja och huggormen on toimittaja Fredrik Sonckin ja kuvittaja Jenny Lucanderin jatko-osa kuvakirjalle Freja och kråkungen. Suomennoksen, Fiia ja kyy, on julkaissut Etana Editions.

Teksti: Marianna Lammi
Kirjoittaja on Ibby Finland ry:n arvostelulautakunnan jäsen