Ibbyn lehti, nuortenkirjat, tutkimus

17.1.2023

Lastenkirjallisuuden ruokamuistoja eri vuosikymmeniltä

Ruokaan ja syömiseen liittyviin kirjamuistoihin kiinnittyy monia erilaisia teemoja. Keräsimme tätä teemanumeroa varten ruokamuistoja liittyen lapsena luettuihin kirjoihin. Muistoja saatiin sosiaalisen median kanavien kautta sekä sähköpostilla. Muistoja tuli hyvin monenlaisia, niin tunnettuihin sarjoihin kuin myös vähemmän tunnettuihin yksittäisiin kirjoihin liittyen. 

Oudot, jopa vaaralliset ruoat ja juomat ovat osa monien lukumuistoja. Onhan monia klassikoita, joissa syöminen ja ruoka ovat jollain tapaa vaarallisia. Myrkytetty omena Lumikki -sadussa tai piparkakuista houkuttavaksi rakennettu noidan talo Hannussa ja Kertussa ovat ehkä tunnetuimpia tällaisia klassikoita. Monien kirjamuistoissa nousi esille myös epäonnen värittämät ruoan valmistukseen liittyvät tarinat. Usein juuri epäonnistumiseen liittyvä hauskuus ja huumori ovat keskeisiä muistoon liittyviä seikkoja. Lisäksi monissa muistoissa oli toistuvana teemana runsaus. Usein juuri herkulliset, jopa yltäkylläiset, ruokakuvaukset vaikuttavatkin jäävän muistoihin herkemmin. 

Oudot ja vaaralliset ruoat ja juomat

Lea Pennasen Piilomaan Pikku Aasi (1968, Otava) on jättänyt ikimuistoisen muistijäljen juuri vaaralliseen ruokaan, tai Piilomaan tapauksessa erityisesti juomaan, liittyen. Maija Karman kuvittamassa tarinassa velho Mukkelis Muuli Kadehtija saapuu Salasaareen ja kaataa unettavaa vadelmamehua saaren jokiin ja juottaa mehua myös Aasiruhtinaalle. Mukkelis Muuli on kurja ja ankara hallitsija, joten ei ole toisaalta ihmekään, että unettava mehu on jäänyt muistoihin vaarallisena.

Vaarallisia, tai vähintäänkin outoja, ruokia ja juomia on usein tarinoissa, joissa on noitia. Perinteisesti noitien toimintaan on kuulunut juuri taikaliemien valmistaminen. Välillä muistoihin kietoutuu myös hauskoja arjen hetkiä. Eräs vastaaja muistelee tarinaa sammakonkoivista keittoa keittävästä noidasta, joka maustaessaan sylkäisee pataan. Yhteys omaan elämään nostaa muistot pintaan, kun lapsen kanssa leipoessa lapsi päättääkin kesken kaiken maistaa taikinaa, ja huomatessaan, ettei pidä taikinasta, sylkäisee sen takaisin kulhoon. ”Siinä sai muffinssit salaisen mausteen ja ei muuta kuin uuniin”, pohtii muiston kirjoittanut.

Epäonnistuneet kokkauskuvaukset

Epäonnistunut ruoanlaitto vaikuttaisi olevan erityisen mieleenpainuva aihe. Lasten omaan kirjakerhoon 1990-luvulla kuuluneet saivat Disney-käännöksiä usein postin kotiin kantamana. Eräs ikimuistoinen epäonninen kokkaus, tai oikeammin kokkausten sarja, tapahtuu Aku Ankka keittiömestarina -kirjassa (1989, Disney). Lapsena Akun epäonnisuus kaikessa, mihin hän ryhtyy, niin kakun kuin popcornin valmistuksesta teen juomiseen ja kananmunien paistoon, hauskuutti ja viihdytti kerta toisensa jälkeen. 

Michael Bondin kirjoittama tarina karhuherra Paddingtonin epäonnistuneesta leipomisesta on niin ikään koettu mieleenpainuvana. Paddington valmistaa kakun, joka paisuu niin, että se täyttää koko uunin. Lopulta karhuherra tarjoilee kuorruttamansa uunin, jonka sisällä kakku yhä on. Tätä kakkua eräs vastaaja kertoo miettineensä lapsena usein: ”Marmeladileivät olen unohtanut, mutta se kakku!”

Klassikoista muistoihin on jäänyt Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossun erikoinen leipomis- ja ruonlaittotyyli. Erityisesti Pepin ihastuttavan anarkistinen piparien leipominen, jossa hän kaulii koko lattian kokoisen piparkakkutaikinan, on jäänyt mieleen. Muiston jakanut kertoo miettineensä, miten likaisia Pepin piparkakut varmasti olivat ja pohtineensa, minkä verran taikinaa Peppi oli valmistanut saadakseen niin ”valtavan pläjäyksen aikaiseksi”.

Tyttökirjoissa ruokaa laitettiin usein onnistuneestikin, mutta juuri epäonniset ruoanvalmistukset ovat erityisen unohtumattomia. Eräs vastaaja muisteli, kuinka myös tyttökirjallisuuden klassikossa, Lucy Maud Montgomeryn Anna -sarjassa, Vihervaaran Anna laittaa kakkuun siirapin sijaan linimenttiä. Toinen tyttökirjoihin liittyvä epäonnisen ruoanvalmistuksen muisto liittyi Lois Lowryn Anastasia -sarjaan, jonka ensimmäinen osa Anastasia hermoromahduksen partaalla julkaistiin 1990 (Otava). Kirjasarjan eräässä osassa Anastasia kokkaa perheelleen monimutkaisen ranskalaisen reseptin mukaan vasikkaa. Ohjeen mukaan luita piti keittää liemessä, ja Anastasia laittoi ne sukkahousun sisään keittymään. Pussi unohtui tietenkin ruuan sekaan, kun perhe ja vieraat jo kauhoivat illallista lautaselle. Sarjasta muistoksi oli jäänyt erityisesti se, että Anastasialla oli muutenkin ”häslinkiä aina ruuan kanssa”.

Herkkuja ja runsautta sekä arkisia ruokia

Klassikoista muistoissa mainittiin muun muassa Punahilkka -satu. Eräs vastaaja kuvaili, kuinka sadun herkkukori isoäidille oli kadehdittavan runsas, kun itse eli työläisperheessä. Yhteiskuntaluokka värittää ainakin osittain myös Tiina -kirjoihin liittyviä ruokamuistoja. Anni Polvan kirjoittamassa kirjasarjassa syödyt 1950-luvun työväenluokkaiset ruoat, kuten keitot ja puurot, olivat tuttuja vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Eräs vastaaja on epävarma lukumuistostaan ja pohtii, oliko Tiina-kirjassa ruokana läskisoosia vai tehtiinkö sitä kotona ruoaksi, kun hän luki Tiina-kirjoja. Muisto on joka tapauksessa vahva: ”Tiina-kirjoihin yhdistyy muistoissani läskisoosin tuoksu.” Juuri Tiinan perheen arkisuus teki sarjasta entistä samaistuttavamman. Osalle lukijoista tuttua oli myös Tiinan usein leipova kotiäiti.

Lapsena ja nuorena luetuista kirjoista on lisäksi saatu sytykkeitä erilaisiin kokeiluihin. Ann M. Martinin The Baby-Sitters Club -kirjasarjaa muisteltiin erityisesti liittyen herkkuihin. Yhdellä kerhon tytöllä muisteltiin aina olleen huoneessaan karkkikätköjä, joita sitten syötiin kokouksissa. Erityisen mieleenpainuvia olivat suklaapähkinät: ”Se teema toistui niin usein kirjoissa, että aloimme kavereiden kanssa itsekin piilottamaan karkkia omaan huoneeseen.” Toinen herkuttelumuisto nostettiin esiin liittyen Angela Sommer-Bodenburgin Pikku Vampyyri -sarjaan. Mieleen on jäänyt erityisesti kohta, jossa ihmispoika Anton otti mukaan omenamehua ja juustoa ja hiippaili omaan huoneeseen odottamaan vampyyrikaveriaan. Muiston jakanut kertoo tämän yhdistelmän kuulostaneen lapsena niin hyvältä, että sitä piti itsekin kokeilla. 

Aina lasten- tai nuortenkirjoista, tai kuten tässä tapauksessa lehdestä, saadut ruokakokeilut eivät jää kertaluonteisiksi. 1990-luvulla ilmestyneessä Barbie -lehdissä oli sarjakuvia, fotonovelleja, horoskooppeja, testejä, ja toisinaan myös reseptejä. Eräs muistonsa jakanut kertookin, kuinka Barbie -lehdessä olleen persikkapiirakan ohjeen mukaan leipoo yhä niin äiti kuin tytär.

Viisikoiden eväät ja eväsretket

Enid Blytonin Viisikko-sarjasta moni muistaa juuri ruoan ja syömisen. Sarjassa sisarukset Leo, Dick ja Anne seikkailevat yhdessä Pauli-serkun ja Tim-koiran kanssa. Ensimmäinen Viisikko-kirja, Viisikko aarresaarella, julkaistiin suomeksi vuonna 1956, ja kustantaja oli Tammi. Heti sarjan ensimmäinen osa alkaa aamiaispöydän äärestä. Usein Viisikoiden aamiaisilla syötiin runsaasti. Lähes aina tarjolla oli kananmunia ja usein myös pekonia. Joskus oli erikoisuuksiakin, kuten sardiinia.

Monelle Viisikko-sarja on muistoissa erityisesti eväiden kautta. Eräs muistonsa jakanut kertoo, kuinka Viisikon seikkailut vauhdittivat hänen eväsretkeilyharrastustaan, joka jatkuu yhä vuosikymmeniä myöhemmin: ”Eväät ovat edelleen retken kuin retken kohokohta, joskin inkiväärioluen sijaan juon kuksastani mustaa kahvia.” Viisikoista jäi mukaan muutakin kuin eväsretket, sillä vastaaja jatkaa kertomalla, että nuoruudessaan hän nimesi ensimmäisen koiransakin Timiksi Viisikon koiran mukaan. Viisikko-sarja kirvoitti monia muistoja juuri liittyen syömiseen, ja useampi muistelikin, kuinka ”Viisikkoja lukiessa piti aina syödä!”.

Kulttuurikontekstiin kiinnittyvät ruokailutavat, kuten teeaika niin kiehtoi kuin myös ihmetytti. Eräs vastaaja kertoo himoinneensa juuri Viisikoiden nauttimia skonsseja, vaikkei tiennyt, mitä ne olivat. Samoin kertoo toinen vastaaja, joka muistelee juuri Viisikoiden ruokahetkiä, vaikkei aina ymmärtänyt tarjottavia ruokia ja niiden nimityksiä. Viisikoiden nauttimat liharuoat ovat myös tuoneet mieleen suomalaisia verrokkeja: ”Viisikosta muistan, kun söivät kinkkua ja kieltä, ja säilykelihaa, josta tuli mieleen armeijan nötkötti.”

Ihanat ja ihmeelliset ruokamuistot

Kuten Viisikoissa, myös J.K. Rowlingin fantasiakirjasarjassa Harry Potter nautitut tyypilliset brittiläiset ruoat ovat jääneet muistoihin. Erityisen unohtumattomina näyttäytyvät Tylypahkan juhla-ateriat. Ääneen lukiessa on tarinan etenemisen keskeyttänyt ihmettelyt tarjotuista ruoista, kuten Paimenten vuoka (Shepherd’s pie) tai Yorkshire-vanukas (Yorkshire pudding). 

Muistoissa merkityksellisiä voivat olla niin pienet yksityiskohdat, kuin myös kokonaista kirjasarjaa yhdistävä muisto – kuten eväät Viisikoissa. Lastenkirjailija Pirkko Koskimiehen ja erityisopettaja Maija Lindgren yhdessä kirjoittama Pupu Tupunan syntymäpäivä (1981) edustaa kirjaa, josta yksittäinen muisto nousee merkityksellisenä yhä mieleen. Pupu Tupunan syntymäpäivillä kakkuun nimittäin laitettiin jotain kaikille eläimille sopivaa.

Ihanista ja ihmeellisistä ruokamuistoista voi saada muistutuksen myös myöhemmin. Prinsessa Pikkiriikki -sarjan kirjoittaja Hannele Lampela kuvaileekin, kuinka oli jo aikuisena unohtanut ruokien merkityksen osana tarinoita, mutta sai kirjailijana tästä monta muistutusta: ”Tajusin olevani pulassa, kun Prinsessa Pikkiriikin suklaapuuroon tiedusteltiin reseptiä, ja vielä useaan otteeseen. Pikkiriikin fanit saavat vielä hetken odottaa reseptiä kaakaojauheen ja suklaan sekä nonparellien mittasuhteista.” 

Teksti: Jaana Pesonen