Tiedote: Toiset todellisuudet -kirjoituskilpailun voittajat on valittu
Ajan hermoon osuvia kertomuksia kuulumisen ja ulkopuolisuuden ulottuvuuksista – Nuorten kirjoituskilpailun anti oli monipuolinen
Lasten- ja nuortenkirjallisuusjärjestö IBBY ry järjesti syksyllä 2018 kirjoituskilpailun toiseen kulttuuriin siirtymisestä ja kulttuurien keskellä elämisestä. Toiset todellisuudet -nimiseen kirjoituskilpailuun osallistui 37 työtä eri puolilta Suomea. Osallistujat kirjoittivat niin suomeksi, ruotsiksi kuin myös englanniksi. Kilpailun tekstilaji oli vapaa, ja kilpailutöitä saatiinkin monipuolisesti mielipidekirjoituksista runoihin.
Nuorten kirjoituksissa kuvattiin monipuolisesti ja elävästi millaista elämä on, tai voisi olla, toisessa kulttuurissa. Nuoret tulkitsivat teksteissään aihetta niin realistisesta, kuin myös futuristisesta näkökulmasta. Monissa teksteistä nousi esille äärimmäisen ajankohtainen tematiikka, jossa ihmisiä jaotellaan eri puolille, ja asetetaan toisiaan vastaan. Teksteissä kuvattiin suoraan ja rehellisesti, miten ennakkoluulot ja rasismi vaikuttavat marginalisoitujen ihmisten elämään. Voittajateksteissä korostuu tarkkanäköisyys sekä intensiivisyys. Toisaalta lukija jätetään pohtimaan; Miten tähän on tultu? Miten voimme ratkaista, tai edes hidastaa eriarvoistumista? Samalla tekstit tavoittavat aikamme polttavia kysymyksiä liittyen juuri epätasa-arvoon, sekä kuulumisen ja ulkopuolisuuden moniin tasoihin. Tekstit ovat niin sisällöltään kuin myös kieleltään rohkeita, omaperäisiä ja eläviä.
Kilpailussa jaettiin 250, 150 ja 100 euron suuruiset rahapalkinnot sekä kirjapalkintoja. Pääpalkinnon sai Neda Rasi-Koskinen tekstillään Made in China. Toisen palkinnon sai Laura Finska tekstillään Tunturilaulu. Kolmas palkinto myönnettiin Aleksi Moisiolle tarinasta nimeltä Valintamme. Kunniamaininnan saivat Seela Manninen tekstillä Sinisilmäiset ja Madeleine Stjernberg tekstillä Berättelse.
Kirjoituskilpailun raatiin kuuluivat kirjastopedagogi Sara Nordlund-Laurent, tuotantoassistentti Efe Ogbeide ja opettaja, ohjaaja Heidi Alander. Raadin puheenjohtajana toimi tutkija ja yliopistonlehtori Jaana Pesonen.
Pressmeddelande / IBBY Finland
Aktuella berättelser om utanför- och innanförskap. Skrivtävling för unga gav mångsidiga bidrag.
Föreningen för barn-och ungdomslitteratur IBBY Finland rf har i höst ordnat en skrivtävling för unga om att möta och leva mellan kulturer. Tävlingen gick under namnet Andra verkligheter och riktade sig till unga i åldern 13–20. Sammanlagt deltog 37 personer på olika håll i Finland med bidrag skrivna på finska, svenska och engelska. Genren var fri och bland texterna finns allt från essäer och insändare till noveller och dikter.
Deltagarna beskriver i sina texter hurdant livet är eller skulle kunna vara i en annan kultur. Temat utforskas ur realistiska och t.o.m. futuristiska perspektiv. I många texter lyfts det fram hur människor delas upp i olika läger och ställs mot varandra. Flera skribenter behandlar rakt och ärligt fördomar, rasism och marginalisering. De vinnande bidragen är både klarsynta och intensiva och lämnar läsaren med frågor som: Hur har vi hamnat här? Hur kan vi öka jämlikhet och likvärdighet? Texterna är modiga, kreativa och levande till såväl innehåll som form.
Till vinnare utsågs Neda Rasi-Koskinen med bidraget Made in China. Hen belönades med ett pris på 250 euro. Andra priset på 150 euro gick till Laura Finska för texten Tunturilaulu. Tredje priset på 100 euro gavs till Aleksi Moisio för hens text Valintamme. Madeleine Stjernberg och Seela Manninen fick varsitt hedersomnämnande för sina bidrag Berättelsen respektive Sinisilmäiset.
Juryn för skrivtävlingen bestod av bibliotekspedagogen Sara Nordlund-Laurent, produktionsassistenten Efe Ogbeide och läraren och regissören Heidi Alander. Ordförande var forskaren och universitetslektorn Jaana Pesonen.
Press release / IBBY Finland
Topical stories about belonging and being left outside – Writing competition for young people received diverse entries
In the autumn 2018, Finnish section of IBBY – International Board on Books for Young People organized a writing contest about entering another culture and living amongst various cultures. The contest was called ‘Other realities’ and it received 37 works from different parts of Finland. No limitations in terms of genre were set, and the submitted texts varied from opinion pieces to poems.
The texts described vividly the many ways life is, or could be like, in another culture. The young writers interpreted the theme both from a realistic as well as from a futuristic viewpoint. Many texts handled a very current topic of division between people and how people are being set against each other. The texts showed in a straightforward and honest fashion how prejudices and racism affect the lives of marginalized people. The winning texts are both perceptive and intense. They make the reader ask: How did we end up here? How can we prevent, or at least hinder inequality from progressing? Simultaneously, these texts capture the most pressing questions of our time; they talk about inequality, belonging and being left outside in all their different shapes. The content and the language is bold, original and vivid.
The contest awarded prizes of 250, 150 and 100 € and additional book prizes. The winning text was written by Neda Rasi-Koskinen and titled ”Made in China”. The second prize went to Laura Finska for her text ”Tunturilaulu” (”Fjeldsong”). The third prize was awarded to Aleksi Moisio for a story called ”Valintamme” (”Our Choice”). Honorary awards were given to Seela Manninen for ”Sinisilmäiset” (”Blue eyed”) and Madeleine Stjernberg for ”Berättelse” (”Story”).
Members of the jury were teaching librarian Sara Nordlund-Laurent, production assistant Efe Obegeide and director, teacher Heidi Alander. Postdoctoral researcher, university lecturer Jaana Pesonen chaired the jury.