Tervetuloa kotiin!
Teksti: Ismo Loivamaa
Lahden kaupunginteatteri: Tule kotiin, tähtityttö!
Ohjaus: Tomi Korhonen
Lahden kaupunginteatteri: Mammal!
Ohjaus: Minna Harjuniemi
Lahden kaupunginteatterin kevättä kohti kallistuva näytäntövuosi tarjoaa kotimaisia kantaesityksiä ja monta näkökulmaa lasten ja nuorten elämään. Näytelmiä yhdistää paluu perheiden omaan historiaan.
Kaisa Lundanin Tule kotiin, tähtityttö ulottaa tutkivat lonkeronsa asioihin, joista perhe ei tahdo puhua: kuolemaan, menetykseen ja suruun. ”Kun joku perheestä kuolee, kodissa tapahtuu ydinräjähdys”, kiteyttää kirjailija ajatuksensa käsiohjelmassa. Surusta ei selvitä näytelmän aikana, mutta pikkuveljen hukkumisesta on pakko puhua, sitä ei voi enää välttää. Perheen Reetta-tyttären tunteisiin on helppo eläytyä, ja mitä lähemmäs raskaita lapsuuden muistoja käydään, sitä karvaammalta tuntuu myös katsomon puolella.
Näytelmässä on surua ja repeileviä ihmissuhteita, avuttomuutta ja muistamisen tuskaa, mutta taitavin siirtymin näytelmä johdattelee myös keveämpiin tunnelmiin. Huumori ja herkullinen liioittelu tasapainottavat teatterikokemusta.
Veikko Nuutisen näytelmäteksti Mammal liikkuu niin ikään aikakaudesta toiseen ja ammentaa kaipauksen ja menetyksen tunteista. Näytelmän ytimessä on Kati Outisen koskettavan lämpimästi näyttelemä isoäiti, jonka luona teini-ikäinen lapsenlapsi viettää kesälomaansa – tietysti pakotettuna ja pahantuulisena. Kesä osoittautuu viimeiseksi mummolakesäksi – ja ehkä viimeiseksi lapsuuden kesäksi. Teinipoikaa näyttelee Nenna Tyni ja aikuiseksi varttunutta muistelijaa näyttelee Tomi Enbuska.
Isoäiti sietää pojan jurostelevan käytöksen sylinlämpöisellä pitkämielisyydellä, kerran vain taitaa evakkokarjalaisen tuimempi puoli kohdistua poikaan. Nuoren ja vanhan kohtaamisessa on rehellisyyttä ja raadollisuutta – ja paljon hellyyttä. Identiteettiään ja aikuisuuttaan etsivä poika ja hetki hetkeltä haperompi vanhus elävät taitekohtaa kumpainenkin. Tässä mielessä näytelmä muistuttaa nykyisissä nuortenromaaneja, joissa nuoret ja vanhat usein muodostavat oman rakkaudellisen kuplansa.
Täthitytön ja Mammalin näkeminen ilahduttaa jo sen takia, että molemmat ovat kotimaisia kantaesistyksiä. Rohkeasti suurelle näyttämölle sijoitetut näytelmät tuntuvat onneksi vetävän koululuokkia katsomoon, ainakin arkipäivän päivänäytöksissä. Nuori näytelmäkirjailijapolvi on oivaltanut, että perheiden kuvaamiseen tarvitaan lapsia ja nuoria.