Hyppää sisältöön

”Tervetuloa kotiin, Helmi” kansainväliseen Outstanding Books -kokoelmaan

Teksti: Marketta Könönen & Tuula Pere

Tuula Peren kirjoittamaan ja Catty Floresin kuvittamaan kolmiosaiseen Helmi-kuvakirjasarjaan kuuluva Tervetuloa kotiin, Helmi (Wickwick 2019) on valittu kansainväliseen IBBY:n Outstanding Books for Young People with Disabilities –kokoelmaan ja ympäri maailmaa kiertovään kirjanäyttelyyn ja katalogiin.

Helmi-kirjat edistävät yhdenvertaisuutta ja käsittelevät syvällisesti sekä kehitysvammaisuutta että lapsen kuolemaa. Myös sarjaan kuuluvat kaksi muuta osaa – Helmin elämää ja Helmi, perhosemme – liitetään IBBY-järjestön kahteen maailmaa kiertävään kansainväliseen kokoelmaan.

”Helmi-sarjan saama vastaanotto lämmittää mieltäni erityisesti siksi, että kirjat ovat syntyneet läheisten ihmisten aloitteesta, kokemuksista ja kannustuksesta. Myös monet lasten ja lapsiperheiden erityisiin tilanteisiin osallistuvat asiantuntijat ovat antaneet arvokasta tukeaan”, kirjailija Tuula Pere toteaa. ”Kuvittaja Catty Flores paneutui sydämellään vaikeaan aihepiiriin ja löysi tarinoihin niitä kantavan ja tunnelmia kauniisti välittävän pelkistetyn ilmaisun. Hanke oli omalla tavallaan erityisen vaativa ja tunteisiin käyvä niin kirjoittajalle ja kuvittajalle kuin englanninkielisten ja ruotsinkielisten käännösten laatijoille.”

Helmi-kirjasarja on julkaistu tänä vuonna myös Ukrainassa sikäläisen kustantajan, Publishing Center ”12”:n toimesta ja Ukrainian Cultural Foundationin tukemana. Korona-ajan takia kirjailija Tuula Peren osallistuminen sarjan julkistamiseen Ukrainassa vaihtui sarjaksi nettiseminaareja, joihin osallistui hänen lisäkseen vammaisperheiden edustajia, kirjallisuuden opiskelijoita ja koululaisia sekä kirjastoväkeä Kiovassa ja muualla Ukrainassa.

IBBY Finlandin erityispedagoginen työryhmä esittää kahden vuoden välein suomalaisia lastenkirjoja kansainväliseen IBBY:n Outstanding Books -valikoimaan, johon kootaan esimerkiksi vammaisille lapsille ja nuorille suunnattuja selko- tai bliss-kirjoja ja kirjoja, joiden päähenkilö on erityislapsi tai -nuori. Edellisen kerran suomalaisena kirjana IBBY:n kansainväliseen kokoelmaan on valittu Marianne Kulmalan ja Kirsi Tapanin Saku, spesiaali lapsi (Aivoliitto 2014). Myös Kulmalan uudempi teos Saku, spesiaali nuori (Aivoliitto 2019) oli suomalaisena ehdokkaana tällä kertaa.

Teresia Volotinen on kirjoittanut Helmi-sarjasta arvio, joka on julkaistu Virikkeiden numerossa 5/2019.