Taaperokirjoissa esillä luonto ja muumit
Kettu etsii
Karoliina Pertamo: Kettu etsii, S&S
Karoliina Pertamon hienovaraisesti sulosteleva, lämmin ja leikkisä käsiala on tuttu lukuisista lasten kuvakirjoista. Schildts & Söderströms on julkaissut pahvisivuisena aiemmin Pertamon kirjoittamat ja kuvittamat Pupu tykkää, Lintu sanoo ja nyt viimeisimpänä Kettu etsii. Tämä kolmikko onkin vakiinnuttanut paikkansa perheemme lukuhetkissä rakastettuina, pomminvarmoina jalokivinä. Kirjoja on luettu siinä määrin, että niistä osataan ulkoa vähintään pätkiä, ja samalla on opittu kuin ilmaiseksi myös tietoa eläimistä ja luonnosta.
Kettu etsii -kirja on oikeastaan ketjuruno, jossa vaihtuva eläin kohtaa kasvin, jonka nimi antaa vinkin seuraavan aukeaman eläimestä. Lorullisuus ja kepeys yhdistävätkin Pertamon kirjoittamia ja kuvittamia teoksia. Kettu etsii –kirjan äännemaalailu rikastuttaa tekstin kieltä ja pehmentää poljentoa: ”Kurki kurottaa, / kurki kurkistaa” tai ”Susi sipsuttaa / susi supisee”.
Pertamon tyylissä ilahduttavaa on aina kuvaan ja tekstiin huokuva luonnon kunnioitus, jossa eläimilläkin tunnustetaan olevan arvokkaita kykyjä ja antropomorfismia eli ihmisenkaltaistamista hyödynnetään harkiten. Eläinten yhdistäminen kasveihin laajentaa monen lapsen lajintunnistusta eläimistä kasveihin. Ilahduttavasti ja toisaalta myös nykyajan eetoksen mukaisesti kasvit ovat luonnonvaraisia, melko arkisia ja moni helposti luonnosta löydettävissä. On hiirenvirnaa, ahvenvitaa ja tietysti ketunleipä, vaikka myös kurjenpolven kaltainen kaunotar ja majesteettinen kotkansiipi esiintyvät kirjassa.
Kirjan käyttöikää pidentää eläin-kasvisanaparit sekä kuvalliset vihjeet. Jokaisella aukeamalla on nimittäin varjokuva seuraavan aukeaman pääeläimestä. Tämä mahdollistaa arvailun ja ennakoinnin eri-ikäisten ja -tasoisten lasten lukuhetkissä.
Ketjuruno ei pääty vaan jatkuu ikuisesti, sillä kirjan kannessa komeileva kettu on ensimmäinen etsiväeläin. Kirjan lopussa löydetään ketunleipä ja kirja päättyykin kujeilevasti: ”Kenen on tuo hännänpää? / Kuka taas lähti etsimään?” Seuraava sivu on takakansi, jossa näkyy ketun takapää, kun etukannessa on ketun etuosa. Kettu on siis lukko, joka sulkee ketjun.
Kettu etsii on kaiken kaikkiaan aivan ihastuttava, viisas ja opettavainen kirja, joka sopii erinomaisesti luettavaksi kesällä, jolloin on parhaat mahdollisuudet nähdä kirjan hahmoja myös luonnossa. Se on oivallinen mökkikirja tai kaveri luontoretkellä.
Pupu
Emilia Erfving & Pikku Erfving: Pupu, Lasten Keskus
Emilia Erfvingin Kasa-kirjat ovat hurmanneet pikkulapsiperheissä ja päiväkodeissa jo vuosien ajan. Pupu on Kasan tapaan yksinkertaiseen kielelliseen ilmaisuun ja kuvan koristeellisuuteen nojaava kuvakirja, jossa tapahtumien vähyys kielii niiden painokkuudesta. Erfvingin Pupu on ennen muuta satu, jossa ”Pupu juoksee kultaniityllä”. Pupulla on suuret silmät, pitkät korvat ja raajat, ja hän on enemmän ihmismäisesti kuin pupumaisesti liikkeellä yksinään, tutustumassa ympäröivään maailmaan ilman äitiään.
Kaikki on turvallista, rauhallista ja somaa, kun pupu kohtaa peuran. Vaikka peura ei aiheuta pupulle minkäänlaista vaaraa, pienen pupun pää menee vieraasta sekaisin. Seuraa villiä pomppimista, jonka päätteeksi pupu törmää peuraan uudelleen. Pelästynyt pupu osaa enää piiloutua. Onneksi äiti on lähellä, ja ihmismäisen syleilyn jälkeen päästään yleisnisäkkäälliseen loppuratkaisuun, kun äidin tuoksu ja sanaton viestintä rauhoittaa pupun: ”Äidin sydän on rauhallinen. // Pupun sydän on rauhallinen.” Nyt Pupun on turvallista nukahtaa.
Pupu edustaakin 2000-luvulla yleistynyttä rakastamiskirjallisuutta, jossa vahvistetaan lapsen ja vanhemman tunnesidettä, sanoitetaan ja kuvallistetaan rakkautta. Se ohjaa pysähtymään oman lapsen äärelle ja muistuttaa, että rauhallinen vanhempi rauhoittaa kiihtyneen lapsen. Aikuisen fyysinen läsnäolo on lapsen tarve, ja mitä pienemmästä poikasesta on kyse, sitä suurempi kaipuu on. Kirjan takakannessa vinkataan myös, että äidin tilalle voi vaihtaa isän tai kenen tahansa lapselle tärkeän henkilön.
Kirjassa tämä korostuu myös kuvituksen tasolla, sillä Emilia Erfvingin vakaat, pyöreät ja leveät viivat saavat kontrastia Pikku Erfvingiksi nimetyn 1-vuotiaan villeistä, kauniin hohtavan sävyillä painetuista piirustuksista, joiden viiva siksakkaa vauhdikkaasti. Aikuisen turvaamassa maailmassa voi kohdata muukalaisia ja sinkoilla, kun ympäristö on turvallinen.
Mur ja metsänpeitto
Kaisa Happonen & Anne Vasko: Mur ja metsänpeitto, Tammi
Kaisa Happosen lyyrisesti kirjoittamia tekstejä ja Anne Vaskon kuvittamia kuvarunoja on julkaistu jo monen Mur-kirjan verran. Keskushenkilö Murin sisäisestä kokemuksesta on laajennettu tarkastelupistettä kirja kirjalta suuremmaksi. Kaksikon ensimmäisessä pahvisivuisessa kirjassa, Mur ja metsänpeitossa, zoomi on edeltävän teoksen, satukirja Mur ja metsän valon tapaan taivaankappaleet ja metsän pohjan käsittävä. Parivaljakon konsepti koetaan jo niin tutuksi, että itse Mur-karhu esiintyy kirjassa vain kannessa pienenä, kukan päällä nukkuvana hahmona sekä viimeisellä aukeamalla.
Kaisa Happonen on kirjoittanut äidin ja lapsen suhteesta upeita, hullaannuttavia runoja kirjoissa Suuri matka ja Yhtenä iltana. Myös Mur-kirjoissa on runoja, ja teos teokselta Happosen kieli on liukunut aforistisuuden ja proosarunouden puoleen myös Mur-kirjoissa. Mur ja metsänpeitossa teksti on jopa vaikeaa: ”Ennen unta / sadepisarasta heijastuu puu ylösalaisin. // Kuu piiloutuu lumpeenlehden alle / – tietenkin.” Niukka loppusoinnillisuus sekä ennalta-arvattavuuden, juonen ja tuttujen hahmojen puute haittaavat lapsilukijan kiinnittymistä teokseen.
Loppua kohti hetki ennen unta korostuu:
ja puiden on aika kuiskata toisilleen:
nuku, nuku, nuku
metsällä on yöpuku. //
Koko yön avaruuden kajo vartioi,
ettei metsänpeittoon aamu huku.
Tässä kohtaa kirjan idea kristallisoituu: avaruuden kajo vartioi, ettei aamu huku metsänpeittoon. Lukuisat mainitut taivaankappaleet ovat siis turvaamassa aamua ja myös kaikkia kirjassa kuvattuja hahmoja oravasta vanamoon.
Metsänpeitto on suomalaisessa mytologiassa tunnettu yliluonnollinen paikka, jonne voi joutua eksyessään. Se on ollut suosittu aihe kotimaisessa kirjallisuudessa viime aikoina. Happosen ja Vaskon teoksessakin sanassa ’metsänpeitto’ on jotain uhkaavaa, mutta samalla ajatus avaruudesta suojelemassa luontoa on kuin lämmin peitto, johon voi kääriytyä.
Mur-sarjassa on jo pitkään ollut vallalla tematiikka, jossa luonto näyttäytyy itseisarvoisena ja autonomisena. Se ei tarvitse ihmistä eikä ihmisen luonnolle antamaa arvoa. Luonnon merkitystä itsessään vahvistaa myös tämän uusimman osan välittämä ajatus, että avaruus suojelee kaikkea luontoa, havunneulasia, mustikkaa ja lammen pintaa, elävää ja elotonta.
Vaskon kuvitus tukee Happosen tekstiä siinä mielessä, että kuvat ovat hyvin itsenäisiä ja omalakisia. Ne auttavat tulkinnassa yhtä vähän kuin tekstikin, pitävät lukijaa etäällä. Samalla ne ovat silmää hivelevän kauniita ja löytävät estetiikkaa epätotunnaisista paikoista, yllättävistä heijastumista, aluskasvillisuudesta ja vedenpinnan yksittäisestä muodosta.
Kirja on ollut meillä esillä pitkään, mutta sitä on pidetty hieman vaikeana lukemistona, eikä sitä ole luettu niin paljon kuin muita Mur-kirjoja. Uskon kuitenkin vakaasti, että pienetkin lapset janoavat kauneutta ja miettivät toisinaan universumin kokoisia ajatuksia. Sellaisella hetkellä Mur ja metsänpeitto on erinomainen kirja kirjahyllyssä.
Muumit teatterissa
Anders Vacklin, Riina Kaarla & Sami Kaarla: Muumit teatterissa, Tammi
Muumit ovat ilahduttaneet Suomessa ja ulkomailla jo 80 vuotta. Muumiperheestä julkaistaan lastenkirjoja koko ajan, ja erityisen kova tahti tuntui olleen juhlavuonna 2025.
Riina Kaarlan ja Sami Kaarlan jo tutuksi tullut koukeroinen biedermeiermuumityyli näkyy myös kirjassa Muumit teatterissa. Sen parasta antia on kirjan poikkeuksellinen muoto. Suljettuna kirja on purjeen muotoinen, mutta kun sen avaa, se muistuttaakin Vaarallisesta juhannuksesta tuttua, simpukkamaista teatteria. Korkea muoto mahdollistaa eri tasoilla leikittelyn, ja kuvan fokalisaatio vaihtelee yläkerran takahuoneesta lavasteisiin, näyttämöön ja lopulta näyttämön alle, sinne, missä on kuiskaajan koppi. Lapsilukijalla riittää hoksattavaa monikerroksisissa kuvissa, jotka ovat oleellisia juonen kannalta. Samalla päästään tutustumaan rautalankaversioon siitä, mitä kaikkea tarvitaan, jotta teatteri toimii.
Kirjan teksti on Anders Vacklinin, Riina Kaarlan ja Sami Kaarlan yhteinen. Loppusoinnut ovat välillä kömpelöitä, mutta juoni on silti kokonaisuutena onnistunut. Muumiperhe on jälleen ajautunut näyttelemään teatterissa, joka on sille edelleen ilmeisen vieras. Kuvissa hiippaileva Haisuli mainitaan tekstin tasolla vasta lopussa, kun aletaan ihmetellä kadonnutta kassalipasta, mutta lapsi kiinnittää huomion Haisuliin jo aiemmin. Muumimaiseen tyyliin kuitenkin ”[t]eatteri ei ole kranttu, / pääsymaksuksi käy kivi tai lanttu.” Haisuli varasti kassalippaan turhaan.
Muumit teatterissa kertoo siis uuden tarinan muumien edesottamuksista teatterimaailmassa, mutta hyödyntää Tove Janssonin tuttuja teatteriammattilaisten hahmoja: Vaarallisen juhannuksen teatterirotta Emmaa sekä Muumipeikko-sarjakuvan yhdeksännen osan Primadonnaa.
Meillä Muumit teatterissa on ollut ahkerassa luvussa ja tehnyt teatteria tutuksi myös ihan pienille lapsille. Kirja on oivallinen osoitus siitä, että toisinaan kirjan muodolla on suuri merkitys.
Muumilaakson väki saa vieraita
Katariina Heilala, Riina & Sami Kaarla: Muumilaakson väki saa vieraita. Lue ja leiki! Tammi
Muumilaakson väki saa vieraita on neliönmuotoinen lelukirja, jonka etukantta hallitsee läpinäkyvä muovinen kiekko, jonka sisässä on puisia muumihahmoja: Mymmeli, Primadonnan hevonen, Mörkö, Vilijonkka, Piisamirotta ja Hemuli. Nämä hahmot ovat kirjan nimessä mainittuja vieraita, jotka muumiromaani Muumilaakson marraskuun tapaan saapuvat muumitalolle etsimään muumiperhettä sitä kuitenkaan löytämättä. Pahvisivuisiin aukeamiin on leikattu kolot kullekin hahmolle, jolloin lapsi pääsee täydentämään kuvitusta ja leikki on melkein valmis.
Muumien juhlavuonna 2025 muumikirjoja tuli markkinoille erityisen paljon. Tällaisia lelukirjoja on silti julkaistu jo pitkään. Idea on kiva. Lapsi saa kirjan lisäksi puisia muumihahmoja, joka perheemme testiryhmän perusteella kestävät kovaakin kulutusta, kuten puremista ja heittelyä. Lelut ovat tukevia ja pysyvät hyvin pystyssä. Tässä lelukirjatyypissä, jossa hahmot ujutetaan muovikiekon ja etukannen pahvin väliin, aikuista ilahduttaa erityisesti se, että lelut pysyvät siellä visusti ja siististi seuraavaa lukuhetkeä varten.
Takakannessa kerrotaan, että muut Muumilaakson asukkaat saa leluina kirjoista Muumilaakson väki ja Muumilaakson väki rannalla.
Kirjan juoni on löyhä, se oikeastaan vain esittelee jokaisen Muumilaakson väen vieraan vuorollaan. Niinpä kirja ohjaa lasta siirtymään leikkiin ja lukemaan kirjaa itse.
Marianna Lammi
Kirjoittaja on vanhempainvapaalla oleva lastenkirjallisuudentutkija, jonka kotona asuu kolme alle 3-vuotiasta lasta ja koululainen.