Selkokielellä kirjoittaminen
Haastattelussa Tittamari Marttinen ja Marja-Leena Tiainen
Selkokielisiä kirjoja on Suomessa julkaistu 1980- luvulta lähtien. Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana niiden ilmestymismäärä on noussut ja kokoelma monipuolistunut. Mukautettujen eli selkokielelle käännettyjen klassikoiden, uudempien kaunokirjojen ja tietokirjojen lisäksi jokuset ammattikirjailijat ovat ottaneet selkokielen haltuunsa. He ovat kirjoittaneet uusia kirjoja suoraan selvällä suomen kielellä. Selkotaitoisia kirjailijoita ovat mm. Tapani Bagge, Mervi Heikkilä, Tittamari Marttinen, Marja-Leena Tiainen ja Mimmu Tihinen.
Lähetin Tittamari Marttiselle ja Marja-Leena Tiaiselle kyselyn selkokielellä kirjoittamisesta.
Tiainen aloitti lapsille ja nuorille kirjoittamisen 1980- luvulla ja Marttinen 1990-luvulla. Molemmilla on laaja tuotanto. Marttisella melkein sata kirjaa ja Tiaisella yli neljäkymmentä.
Heillä on kokemusta eri ikäisille lapsille ja nuorille kirjoittamisesta, helppolukuisista lasten- ja varhaisnuorten kirjoista nuorten aikuisten realistisiin ja rankkojakin aiheita sisältäviin kirjoihin ja tietokirjoihin.
Selkokielen houkutus
Selkokirjojen tekoon Tittamari Marttinen (TM) innostui osallistuttuaan Selkokeskuksen seminaariin, jossa käsiteltiin selkokielisen kaunokirjallisuuden kirjoittamista. Hänen ensimmäinen selkokirjansa, Kassu vauhdissa, ilmestyi Pienen Karhun kustantamana vuonna 2006. Kirjan kuvitti Aiju Salminen.
TM :Pidin ensi hetkistä alkaen selkokielisestä kirjoittamisesta, koska siinä tekstin pitää sujua luontevasti, ja on miltei nautinto jaksottaa tekstiä selkeästi eri riveille, eli mistään tönköstä kapulakielestä ei todellakaan ole kysymys, vaan selkokieltä voi käyttää lähes yhtä luovasti kuin ns. normaalia kieltä. Selkokielessä korostuu mielestäni voimakkaasti juuri tarinan ja sisällön välittäminen lukijalle, mutta myös pienet kuvailevat sanat ovat tärkeitä. Taitolla ja ulkoasulla on selkokirjoissa suuri merkitys.
Marja-Leena Tiaisen (M-L T) selkokirjojen pariin houkutteli Kustantamo Saarnin vuonna 2012 järjestämä selkokielisten nuortenkirjojen kirjoituskilpailu. Käsikirjoitus Varkaiden jäljillä sai kunniamaininnan ja se julkaistiin vuonna 2014 Avaimen kustantamana nimellä Kyttäyskeikka.
Kummallakin haastatelluista kirjailijoista on yhtenäinen mielipide selkokielellä kirjoittamisesta.
Molemmat myös nauttivat omien nuortenkirjojensa muokkamisesta selkokielelle.
Selkokieli vai yleiskieli
TM : Selkokielellä kirjoittaessa keskityn ehkä vielä tavanomaista enemmän kieleen, että se on ilmeikästä mutta silti riittävän helppoa, sekä esim. siihen, miten jaan tekstiä riveille niin, että se on mahdollisimman helppo hahmottaa. Myös aikatasot täytyy luoda kurinalaisemmin, ei voi hyppelehtiä aivan spontaanisti muistelemaan takaumia, vaan täytyy pysytellä konkreettisesti jalat maassa nykyhetkessä. Toki muisteleminen ja kuvitteleminen on silti mahdollista.
Selkokielisissä kirjoissa ihastuttaa taiton keveys ja selkeys. Kirjoittaminen on kiitollista kirjoittajallekin. Nautin erityisesti juuri selkokirjallisuuden konkreettisuudesta. Siinä joutuu myös kiteyttämään sanottavansa oleelliseen tavalla, joka välittyy mahdollisimman ytimekkäästi lukijalle. Selkokirjoissa ei ole tilaa jaaritella tai lörpötellä niitä näitä. Kirjailijankin on usein otettava (tai muistettava) lukijan näkökulma.
Selkokirjoja voi mielestäni kirjoittaa mistä tahansa aiheesta – kyse on tavasta, jolla sisällön ja juonen esittää. Luen itsekin selkokirjoja ja kuuntelen selkokielisiä uutisia.
M-L T: Selkokieli on yksinkertaistettua yleiskieltä. Vaikeita sanoja ja käsitteitä tulee välttää, samoin ulkoperäisiä sanoja. Lauseiden tulee olla lyhyitä, itse suosin kolmea, neljää sanaa rivillä. Repliikit laitetaan lainausmerkkien sisään. Muokatessani selkokirjaa alkuperäisteoksesta, jätän paljon pois henkilöitä ja kohtauksia, jotka eivät ole oleellisia tarinan kannalta. Vaikka selkokirjat ovat lyhyitä, niiden kaunokirjallinen anti on silti hyvä. Tunteita ja tapahtumia ja juonta voi kuvata vähillä sanoilla ytimekkäästi ja sävykkäästikin. Selkokirjan lukeminen voi olla yhtä antoisa lukemiskokemus kuin ns. tavallisen kirjan lukeminen. Tätä voisi korostaa heille, jotka epäilevät selkokirjojen olevat jotenkin vähempiarvoisempia muuhun kirjallisuuteen verrattuna. Eivät ne ole. Selkokirjoja lukemalla moni lapsi, nuori tai aikuinen voi innostua lukemaan “oikeita” kirjoja. Selkokirjat ovat portti hyvään lukutaitoon ja kirjallisuudesta nauttimiseen.
Selkokielisen kirjan kuvitus
Parikymmentä vuotta sitten selkokirjoilla oli yleensä ankeahko ilme. Niiden kuvitukseen, kanteen tai paperin laatuun ei kiinnitetty tai ollut varaa kiinnittää huomiota. Vasta viime vuosina on panostettu selkokirjojen ulkonäköön, aiheisiin ja lukijakunnan tarpeisiin. Arvostelijatkin huomioivat paremmin selkokirjat. Tittamari Marttisen kirja Välituntirakkautta oli vuonna 2007 Arvid Lydecken ehdokkaana.
Tittamari Marttisen ja Marja-Leena Tiaisen käsitys selkokirjojen kuvituksesta on samanlainen.
TM: Kuvitus tukee erinomaisesti tekstiä ja sen hahmottamista, etenkin lastenkirjoissa. Se opettaa lukijalle myös tekstin ja kuvan vuoropuhelua. Selkokirjoissa on syytä käyttää ammattimaisia kuvittajia, sillä visuaalinen ulkoasu on tärkeä. Mielestäni kirja on tärkeä myös esineenä: miltä se näyttää ja tuntuu.
M-L T : Kuvitus on tarpeellinen ainakin lastenkirjoissa. Kansikuva on tärkeä, ja onkin hyvä asia, että kansiin on alettu panostaa enemmän kuin takavuosina. Kannen pitää herättää lukukiinnostus.
Tittamari Marttisella ja Marja-Leena Tiaisella on vankka kokemus ja näkemys selkokielestä.
Arvostusta etsimässä
Usein kuvitellaan, että selkokielellä kirjoittaminen ei ole mitään oikeaa kirjoittamista vaan vähempiarvoista näpertelyä. Jokainen voi itse testata väitteen selkokielen helppoudesta, vaikka kirjoittamalla jonkun virallisen lomakkeen tai jonkin laittteen tai käyttöjärjestelmän ohjeet kaikkien ymmärrettävään muotoon.
Tittamari Marttisella ja Marja-Leena Tiaisella on vankka kokemus ja näkemys selkokielestä.
TM: Itse arvostan selkokielistä kirjallisuutta – ja uskon että lukijatkin arvostavat! On tärkeää, että selkokielistä kirjallisuutta kirjoitetaan ja julkaistaan, sillä toivon kirjallisuuden olevan mahdollisimman monelle lukijalle ”se oma juttu”, sellaisellekin, jolle kirjan lukeminen ei ole itsestäänselvyys ja joka haluaa harjoittaa taitojaan lukijana tai vaikka suomen kielen käyttäjänä.
Sen sijaan yleisemmällä tasolla laji kärsii mielestäni arvostuksen puutteesta. Olen törmännyt lajia vähätteleviin asenteisiin jopa kirjallisuuden kentällä. Sitä ei aina pidetä ”oikeana” kirjallisuutena. Selkokirjallisuus on kuitenkin parhaimmillaan laadukasta kauno- tai tietokirjallisuutta, joka tekee lukemisesta nauttimisen mahdolliseksi monenlaisille lukijoille. Selkokirjassa on tosiaan myös se hyvä puoli, että sen elinkaari on pidempi kuin pelkästään yhden sesongin ajan.
M-L T: Itse arvostan, ja myös kustantajani kokee tärkeänä julkaista selkokirjoja. Isojen kustantamojen soisi myös kiinnostuvan selkokirjoista. Lukijoiden arvostuskin on mielestäni lisääntymään päin, kiitos Selkokeskuksen ja kirjastojen aktiivisen tiedottamisen, mutta vielä on parantamisen varaa. Aika paljon on vielä vähättelyäkin. Tämä näkyy mm. median kiinnostuksen puutteena. Selkokirjoista näkee harvoin juttuja missään. Kirjabloggarit ovat kiitettävästi löytäneet selkokirjat ja esitelleet niitä blogeissaan. Siitä heille suuri kiitos.
Kustantamisesta
Kolmisenkymmentä vuotta sitten isommat kustantajat julkaisivat suurimman osan selkokirjoista.
Nyt päävastuun selkokirjojen julkaisemisesta kantavat muutamat kustantajat. Avain (entinen Kirjastopalvelu-BTJ) on ollut pitkään Suomen suurin selkokielisen kirjallisuuden kustantaja. Ja kirjastot selkokielisten kirjojen suurimpia hankkijoita.
Opike/Kehitysvammaliitto, Pieni Karhu, Oppian, Reuna, Saarni ja Aivoliitto ovat myös julkaisseet hyviä ja ajankohtaisia kauno-, lasten- ja nuorten- sekä tietokirjoja. Uusin kustantajatulokas on Nokkahiiri. Suurten kustantajien kiinnostus julkaista selkokirjallisuutta on vähäistä mutta näyttää kuin se olisi vähitellen heräämässä. Esim. Karisto julkaisi 2021 Mimmu Tihisen kirjan Kalevin kesätarina.
TM: Toivon kustantajilta panostusta selkokirjoihin; kustantajankin on hyvä tarjota laadukasta lukemista monenlaisille lukijoille. Näin kasvatetaan laajaa, innostunutta lukijakuntaa. Ulkoasuun, kanteen ja paperin laatuun kannattaa panostaa. Kirjallisuus on meidän kaikkien alalla toimivien sydämenasia, ja selkokirjallisuus tuo kirjallisuutta jatkuvasti myös uusien lukijoiden ulottuville ja lisää kirjallisuuden helpompaa saavutettavuutta.
M-L T: Onneksi valtio tukee selkokielistä kirjallisuutta jakamalla pieniä apurahoja kirjailijoille, kuvittajille ja kustantajille. Näitä olen itsekin saanut.
Selkokirjallisuuden arvo tunnustetaan ja sen tarve on suuri ja kasvava. Tällä hetkellä on saatavilla uusia ja uudehkoja tietokirjoja eri aiheista. On tietokirjoja ilmastomuutoksesta seksiin, Ähtäristä maailmanhistoriaan ja neulomisesta Titaniciin ja taiteeseen. Lapsille ja nuorille kirjoitettujen selkokirjojen määrä ja laatu on hyvässä kasvussa samoin aikuisten kaunokirjallisuuden. Mitä enemmän nykyiset kirjailijat uskaltavat kokeilla selkokielellä kirjoittamista, sitä monipuolisempaa kirjallisuutta on tarjolla. Yksi selkokielisten kirjojen hankinnan este on korkea kirjakauppa hinta. Mutta kuten haastattelemani kirjailijat sanovat, selkokirja ei ole sesonki- vaan kestotuote.
Selkokirjallisuuden arvo tunnustetaan ja sen tarve on suuri ja kasvava.
Selkokeskus
Selkokeskuksen kunnianhimoisena tavoitteena ja tehtävänä on huolehtia siitä, ettei kukaan syrjäydy liian vaikean kielen takia. Selkokeskus on osa Kehitysvammaliittoa ja sen rahoitus tulee sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:sta.
Selkokeskuksella on monipuoliset, selkeät, värikkäät ja kattavat kotisivut. Sivuilta löytyy apua ja neuvoa kaikenlaisiin selkokieltä koskeviin kysymyksiin. Selkosanomat ovat sivuilta luettavana sekä suomeksi että ruotsiksi. Selkokirjatietokannassa esitellään yli 500 selko-tunnuksen saanutta kirjaa. Kirjoja voi hakea hakusanan, tekijän, teoksen nimen, mukauttajan, kustantajan tai julkaisuvuoden mukaan.