Nuoren lukijan muotokuva
Milja Rauta, 11, kertoo ajatuksiaan lukemisen merkityksestä hyvinvoinnille ja koko elämälle.
Minä rakastan lukemista. Se on rauhoittavaa, mutta joskus on vähän vaikeaa keskittyä siihen. Jos on väsynyt tai turhautunut olo, niin silloin ei jaksa käyttää aivojaan niin paljon.
Jos lukee aamulla, se laittaa päivän käyntiin hyvin.
Kirjassa on paljon enemmän kuin elokuvissa. Kirjan kohdissa on paljon enemmän täytettä tarinaan kuin kirjoista tehdyissä elokuvissa. Kuvittelen itse kirjan sisällön kuin se olisi elokuva. Kun joku puhuu, kuvittelen henkilön puhumassa niin kuin elokuvissa.
Tykkään melkein enemmän jopa kirjoittaa itse kuin lukea. Tykkään kirjoittaa satuja, tarinoita. Saan kirjoista inspiraatiota omiin tarinoihin. Kirjoitan vihkoihin sekä isän tietokoneella. Vihkoihin teen myös piirroksia. Haluaisin olla kirjailija.
Tykkään todella paljon murhamysteerikirjoista ja jännityksestä, koska siitä ei useinkaan puutu toimintaa. Se vain on mun juttu! Joskus tykkään myös romaaneista, erityisesti fantasiasta. Harry Potterit ovat hyviä.
Kannattaa vain lukea. Se oma tyyli ei löydy heti ensimmäisellä lukemalla. Sellaisille lapsille, joilla ei ole vielä sujuva lukutaito, suosittelen lyhyitä kirjoja, joissa on isompaa tekstiä, joitakin kuvia ja helpompia sanoja.
Miljan kirjavinkki
Hei!
Tykkäätkö värittämisestä? Onko joskus vähän vaikeaa käsitellä tunteita?
Tinken (Tiina-Maija Anetjärvi) ja Olli Anetjärven tekemä tunteita käsittelevä värityskirja Väritä tunteesi (Otava 2023, 64 s) auttaa niiden käsittelyssä. Joka aukeamalla on sivun pituinen teksti kertoen tietystä tunteesta. Suosittelen kirjaa nuorille: tunteita on joskus vaikea tunnistaa mutta senkin oppii!
Tämä kirja antaa rohkeutta ja voimaa.