Hyppää sisältöön

Mielenterveysteemoja ja oman identiteetin pohtimista

Kolme kotimaista säeromaania vuodelta 2022

Viime vuosien aikana etenkin nuortenkirjallisuutta on ilmestynyt säemuotoisten tarinoiden eli säeromaanien muodossa. Säemuoto antaa mahdollisuuden sanoilla leikittelyyn ja tuo kerrontaan väljyyttä ja kepeyttä, mikä mahdollistaa raskaanpienkin aiheiden käsittelyn. Usein kerronta muistuttaa ajatuksenvirtaa, ja keskiössä on etenkin päähenkilön tunteet ja ajatukset. Vuonna 2022 ilmestyneet säeromaaneissa keskeisiä teemoja ovat nuorten mielenterveys ja oman identiteetin pohtiminen.

Sanni Ylimartimon esikoisteos Pimeässä hohtavat tähdet (Karisto) on herkkä ja aito kuvaus yläkouluikäisen nuoren ajatusmaailmasta ja intohimoisesta fanittamisesta. Teos korostaa erityisesti ystävyyssuhteiden ja yhteenkuuluvuuden tunteen tärkeyttä nuorten elämässä.

14-vuotiaan Miran arkea varjostavat kiusaajien julmat sanat ja ylihuolehtivan äidin jatkuva vahtiminen. K-pop on hänelle henkireikä, ja netin faniyhteisöstä löytyy ihania ystäviä, jotka auttavat jaksamaan. Miran suosikkiyhtyeen ilmoittaessa keikastaan Suomessa avautuu hänelle aivan uusi mahdollisuus. Yhdessä ystävien kanssa Mira kerää kokoon lippurahat ja saa vakuutettua äidilleen, ettei keikalla ole vaarallista. Miltä tuntuu olla vihdoin osa jotain sellaista, mistä on haaveillut enemmän kuin mistään muusta? 

Ylimartimo käsittelee kirjassaan aiheita, jotka koskettavat erityisesti yläkouluikäisiä nuoria. Vaikkei k-pop olisikaan lukijalle tuttu aihe, voi teoksesta löytää paljon samaistuttavia asioita, sillä nuoren ajatusmaailma ja tunnekuohut on onnistuttu kuvaamaan todella aidosti. Ahdistuksen, ihastuksen ja euforian voi melkein tuntea lukiessa. Pieneen sanamäärään on saatu tiivistettyä valtava määrä tunteita ja sävyjä, ja teksti soljuu eteenpäin vaivattomasti. Virkistävän erilainen loppuratkaisu viimeistelee ilahduttavan raikkaan kokonaisuuden, joka huokuu nuoruuden iloa, pelkoa ja onnea.

“Meidän koulussa kiusaamiseen pyritään puuttumaan.”

tekee mieli nauraa

joko ne ei näe mua

tai sitten

tyhjät pulpetit mun ympärillä

naurut kuin puukot selässä

“hyi vittu” -kommentit mun facessa

on niiden      sairas käsitys

siitä miten nuoret heittää läppää

Pimeässä hohtavat tähdet s. 65

Hanna van der Steenin ensimmäinen säeromaani Punapipoinen poika (Kvaliti) kuvaa suuren elämänmuutoksen nuoressa herättämiä tunteita. Koskettava ja teemoiltaan rankka tarina sopii hyvin säemuodossa kerrottavaksi.

15-vuotias Marli muuttaa monen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen takaisin Suomeen. Taakse jäävät tutut maisemat, kaverit ja ihastus, joiden tilalle hän ei oikein tunnu löytävän mitään. Suomessa odottava elämä tuntuu vieraalta, olo on ulkopuolinen vanhojen ystävien ja perheenjäsenten seurassa. Marli alkaa masentua, mutta sitten hän tapaa puistossa Suiden, joka tuntuu salaavan jotain, eikä luovuttaminen tunnu enää ainoalta vaihtoehdolta.

Ilmava säemuoto sopii loistavasti suurien tunteiden käsittelyyn; tarina sukeltaa välillä todella synkkiin vesiin. Säkeet tuntuvat kuitenkin paikoin hieman takkuisilta ja hiomattomilta; teksti on suoraviivaista, mikä tekee siitä helppolukuista muttei erityisen moniulotteista tai yllättävää. Toisaalta siten rivien väliin jää tilaa myös lukijan omille ajatuksille ja tulkinnalle. Ripaus yliluonnollisuutta on virkistävä lisä ja tuo kokonaisuuteen kaivattua monipuolisuutta.

Tahtoisin repiä

särön ihooni,

jotta valo pääsisi sisälle

keventämään pimeyden painoa.

Punapipoinen poika s. 52

J. S. Meresmaan hurmaavan säeromaanitrilogian päätösosa Kerberos (Myllylahti) on lempeä ja kaunis tarina täynnä tärkeitä aiheita. Trilogian aiemmat osat ovat Dodo (Myllylahti, 2020) ja Khimaira (Myllylahti, 2021), mutta kirjat toimivat myös täysin itsenäisinä teoksina. 

Tuukka elää polyamorisessa suhteessa tyttöystävänsä Iinan ja tämän tyttöystävän Saran kanssa. Suhdetta on vaikea selittää muille, mutta se on pieni ongelma verrattuna masennukseen ja perheongelmiin, joiden kanssa hän joutuu kamppailemaan. Onneksi Sara ja Iina ovat Tuukan tukena, kun tämä pohtii identiteettiään ja toiveitaan tulevaisuudelle. Kolmikon syksy on ollut rankka, joten lähestyvä joululoma on pyhitetty kauan kaivatulle löhöilylle ja yhdessäololle. Mutta yllättävät käänteet tekevätkin kolmikon joulusta paljon odotettua jännittävämmän.

Meresmaa käyttää tehokkaasti hyödyksi säemuodon tehokeinoja ja leikittelee sanoilla sujuvasti; pieneen sanamäärään on saatu tiivistettyä aitoja tunteita, osuvia oivalluksia ja tärkeitä teemoja, kuten aseksuaalisuus ja polyamoria, joita nuortenkirjallisuus kaipaa. Meresmaa erottuu ilahduttavasti tyypillisistä säeromaaneista sillä, että luvut ovat useamman sivun mittaisia normaalien yhden sivun mittaisten sijaan, jolloin tarinan juoni etenee vauhdikkaammin ja hahmoihin sekä miljööseen päästään tutustumaan hieman tarkemmin. Tunnelma on lempeän suvaitsevainen; asioihin suhtaudutaan niiden vaatimalla vakavuudella, mutta mukana on myös kevyttä vitsailua ja aitoa toiveikkuutta. 

 Mistä mä tiedän, onko se

lääkkeen

vai kasvatuksen

vai yhteiskunnan

sen sosiaalisten normien

tai jonkun geenipiirteen 

           sivuvaikutusta?

Vai onko se osa mua,

mun identiteettiä?

Kerberos s. 41

Teksti: Saima Laakkonen
Kirjoittaja on Ibby Finland ry:n arvostelulautakunnan jäsen