Maapallo lautasella
Lukiessani Ison-Britannian IBBY-osaston konferenssijulkaisua Feast or Famine? (”Juhla-aterioita vai nälän näkemistä?”, 2014) tein hupaisan havainnon: lastenkirjallisuus tuntuu käsittelevän erilaisia kriisitilanteita ratkaisemalla ongelmat ylenpalttisella herkuttelulla. Yleensä tällainen juhlaruoka koostuu eläinperäisistä aineksista, kuten kinkusta, makkaroista, leikkeleistä, juustoista, maidosta tai kermasta sekä kakuista ja muista makeista leipomuksista.
Aineiston vanhimmat teokset olivat robinsonadeja, lapsille muokattuja kertomuksia autiolla saarella selviytymisestä, jotka ovat saaneet nimensä supersuositusta Daniel Defoen Robinson Crusoesta. Näissä kirjoissa valkoisten, länsimaisten nuorten miesten neuvokkuus takaa asumattomalle saarelle päätyneille nuorukaisille rajattomasti ruokaa, mikäli heillä on mukanaan mitä tahansa kättä pidempää, kuten rikkinäinen kynäveitsi. Vaikka trooppisilla etelämeren saarilla voisi kuvitella kasvavan paljon syötäviä hedelmiä, kirjoissa syödään useimmiten metsästettyä lihaa. Ja sitä on paljon.
Toinen lastenkirjallisuuden ruokatutkimusta edustava julkaisu, Food and Literature (”Ruoka ja kirjallisuus”, 2008) muistuttaa Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -kirjojen ruokakeskeisyydestä. Kirjasarjaan perustuvan keittokirjan kirjoittaja Barbara Walker on korostanut, kuinka Ingalls Wilderin kirjoissa kaikki liittyy ruokaan: sen metsästämiseen, kasvattamiseen, valmistamiseen, säilömiseen ja syömiseen.
Kun ruokaa on vähän tai sadot epäonnistuvat, ”Pa”, eli isä Charlie Ingalls, lähtee metsästämään ja hankkii ansoilla ja rysillä vain sen verran ruokaa kuin perhe tarvitsee. Silti perhe haaveilee säännöllisesti vaurastumisesta siten, että voisivat syödä sianlihaa vaikka joka päivä. Riista on lahja luonnolta, mutta siat kasvatetaan ihmisten varoilla ihmisten ruoaksi, joten kohtuullisuuden vaatimus ei koske sikoja.
Kirjoissa perhettä kohtaa useat kriisi- ja vaaratilanteet – ja lopulta niiden päätteeksi saadaan nauttia herkullinen ateria. Esimerkiksi kun mustarastaat tuhoavat vehnäsadon, isä ampuu mustarastaat, joista saadaan sarja nautinnollisia ruokahetkiä.
Juhliin päättyvät myös monet seikkailut ja vaaratilanteet – ajatellaan vaikka Viisikkoja, Harry Potteria tai muumiromaaneja. Hannele Lampelan kirjoittamassa ja Pasi Pitkäsen kuvittamassa uudessa Paavali Pattinen, supernolo supersankari –kirjasarjan avausosassa (2022 Otava) Paavali kohtaa arkkivihollisensa Mortemin ja syö tämän jälkeen isoisänsä kanssa nakkisiilejä ja sipsejä, sillä isoisä vakuuttaa, että taistelun jälkeen nälkä on kova. Kohtaus on kirjoitettu hieman kieli poskessa, kuin tietoisena tästä seikkailun päättävän mässäilyn konventiosta.[i]
Makkarat, makeiset ja muut tuhdit ruoat ovat lastenkirjallisuuden kuninkaita
Kuten mainittua, hyvin usein tällainen kriisin selättävä juhlaruoka on hyvin maukasta ja raskasta – eläinperäistä. Tämä tuntuu pitävän paikkansa, on kriisi sitten fiktiivinen tai historiallinen, kuten vaikkapa Ingalls Wilderin kirjoissa, jotka pohjaavat hänen omiin lapsuudenkokemuksiinsa. Lisäksi on todettu, että historiallisen nälän ja puutteen aikoina kirjallisuuteen on ujutettu erityisen paljon ruokakuvauksia. Kyse tuntuu olevan jostakin yleisinhimillisestä; Terezinin keskitysleirilläkin vangit keskustelivat ruoasta ja ruoanlaitosta ja jopa kinastelivat oikeista tavoista valmistaa ja maustaa ruokia.
Lastenkirjallisuudessa kuvataan siis helposti enemmän raskasta eläinperäistä ruokaa kuin menneisyydessä on syöty. Ruoalla fantasiointi ja vaikeuksien loppuminen runsaaseen ateriaan ovat samalla omiaan normalisoimaan sekä kyseisten ruokien kuluttamista ylipäätään että niiden herkullisuutta. Parsakaaliin ei kulttuurisesti juuri liitetä mitään tällaisia positiivisia puolia, vaikka se on erittäin terveellistä – ja siitä voi valmistaa todella maukkaita ruokia.
Tällä hetkellä on kuitenkin paljon painetta siirtyä kasvisruokapainotteiseen ruokavalioon: ruoka on ilmastonmuutoksen toiseksi merkittävin ja luontokadon merkittävin aiheuttaja. Suomalaislapset samoin kuin muut länsimaiset lapset syövät liian paljon lihaa ja maitotuotteita ja liian vähän kasviksia. Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut prosessoidut lihatuotteet samaan haitallisuusluokkaan tupakan ja asbestin kanssa. Valtavat määrät lihaa ja maitotuotteita edellyttävät myös erittäin tehokasta teollista eläintuotantoa, mikä rasittaa ympäristön lisäksi eläimiä.
Eläintuotannon olosuhteiden ja muunlajisista eläimistä saatavan, jatkuvasti lisääntyvän tutkimustiedon välille kasvaa yhä ärhäkämpi ristiriita, ja teollisen eläintuotannon perusteleminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Kun vielä 1700-luvulla lastenkirjassa saatettiin perustella teurastusta sanomalla, että lampaat eivät osaa pelätä kuolemaa tai surra tapettuja eläimiä, nykytutkimus kertoo lampaiden olevan herkkiä perhe-eläimiä, joilla on hyvä muisti ja kyky erottaa toisensa yksilöinä.
Vaikka ruoan ja ilmaston- ja ympäristönsuojelun välinen kytkös on näin vahva, eläinperäisen ruoan rooli lastenkirjoissa on melko vankkumaton. Lapsille suunnatuissa ilmasto- ja ympäristökirjoissakin ruokaa ei välttämättä mainita ollenkaan tapana vaikuttaa ilmastopäästöihin tai suojella luontoa. Osassa kirjoista ruoka mainitaan lyhyesti, yhtenä pienenä tapana vaikuttaa ilmaston ja luonnon tilaan. Poikkeuksen sääntöön muodostavat Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun yhteisteokset Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu? ja Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus (Into 2019 ja 2021). Tarkastelen seuraavaksi kaikkia näitä kirjaryhmiä.
Ilmasto- ja ympäristökirjat hyssyttelevät eläinperäisen ruoan merkitystä
Keräsimme vuosien 2021 ja 2022 taitteessa Marke Könösen kanssa Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannasta erilaisia luonnonsuojeluun liittyviä kirjoja Virikkeitä 4/2021 varten. ”Luonnonsuojelu” sai palvelussa 40 osumaa, ”ilmasto” 37, viime vuosina suosittu mertensuojelu (”meret”) 33, ”kierrättäminen” 30, ”puut” 27 ja ”kierrättäminen” 26 osumaa. ”Eläinsuojelua” käsiteltiin 20 kirjassa, ”puutarhaa” 18:ssa ja ”maapalloa” seitsemässä. Yhdessä kirjassa mainitaan ”vege” tai ”vegaani”, ”kasvista” tai ”kasvissyöntiä” ei lainkaan.
Esimerkkejä ansiokkaista ja laaja-alaisesti ilmastokriisiä käsittelevistä ilmastokirjoista, joissa ruokaa ei käsitellä lainkaan, ovat ympäristötoimittaja Mikko Pelttarin ja kuvittaja Jenna Kunnaksen Näkymätön myrsky (2019 Otava),jossa ilmastokriisi rinnastuu näkymättömänä tuhojaan tekevään myrskyyn ja luontoa tuhoava fossiilitalous tomuun, jota kerätään kaikkialta, mistä sitä on saatavilla. Kasvua ja kulutusta juhlitaan säännöllisesti kasvunjuhlissa. Ruokaa ei kuitenkaan nosteta koko kirjassa esiin.
Toinen ilmaston- ja ympäristönsuojeluun kannustava kirja on Juha-Pekka Koskisen kirjoittama ja Paula Melankuvittama Matilda pelastaa maailman (2018 Karisto). Roald Dahlin Matildasta vaikutteita saanut päämäärätietoinen Matilda opastaa perhettään kierrättämään ja tekemään ekotekoja, mutta ruoasta ei puhuta, vaikka kirjan sävy on muuten sangen käskevästi ja sormea heristelevästi maailmaa parantava.
Vähäisiä mainintoja ruokaan liittyen esiintyy Aija ja Janne Salovaaran kirjoittamassa ja Tuomas Kärkkäisenkuvittamassa kirjassa Kosa ja Muka muuttavat maailmaa. Kestävän kehityksen jäljillä (2021), kahdessa Greta Thunbergia käsittelevässä kirjassa Gretan tarina (2019) ja Rohkea tyttö ja jättiläiset (2020) sekä Otto Tähkäpäänkirjoittamassa ja Ilpo Rybatzkin kuvittamassa faktioteoksessa Telin tutkimusmatka tulevaisuuksiin (2021).
Kirjassa Kosa ja Muka muuttavat maailmaa utelias Kosa ja tämän vastaanhangoitteleva serkkunsa Muka lähtevät selvittämään veden kiertokulkua. Tarina vie heitä usein myös ruoan äärelle, ja he kohtaavat kestävän elämäntavan supersankarin, KeKen, mutta silti eläintuotannon merkitys ilmastolle ja ympäristölle jää ohuelle käsittelylle. Siitä todetaan vain:
”Aivan kuten me ihmiset, myös ruokamme on osa luontoa. Ruoka, jota syömme, on kasvanut auringon synnyttämän energian ansiosta ja me saamme ruuan kautta tuota samaa energiaa suoraan kehoomme. Iso osa kasvatetusta ruuasta syötetään eläimille ja sitten eläimistä tehdään ruokaa meille, mutta siitä kärsii niin luonto kuin usein myös ihminen itse” (Salovaara & Salovaara 2021, 22).
Toteamus on sinänsä valaiseva. Siinä ihminen liitetään osaksi luontoa, minkä lisäksi tunnustetaan nykyisen ruoantuotannon tehottomuus, kun ruoka kierrätetään lihaksi kasvatettavien eläinten kehojen kautta. Eläimet ovat siis proteiinia ja juomavettä hukkaavia, eivät suinkaan valkuaisaineita tuottavia, osasia ruoantuotannossa. Itse eläimet kuitenkin unohtuvat kokonaan – harmia ja haittaa aiheutuu vain luonnolle ja ihmisille. Tämä on ominaista ilmastoteksteille kuten raporteille ja toimenpideohjelmille, kuten tutkija Paula Arcari on todennut (2016, 2018).
Greta Thunbergista inspiroituneissa käännöskirjoissa Gretan tarina ja Rohkea tyttö ja jättiläiset ravitsemuksella on niin ikään hyvin pieni rooli, vaikka Thunberg on tuonut julkisesti esiin noudattavansa vegaanista ruokavaliota.
Valentina Camerinin ja Veronica Carratellon kirjoittaman Gretan tarinan (Into 2019) lopussa annetaan vinkkejä maapallon pelastamiseksi. Niistä seitsemäs kuuluu näin: ”Valitse kauden hedelmiä ja vihanneksia. Mansikat, joita myydään kasvukauden ulkopuolella, on luultavasti kasvatettu lämpimissä maissa ja kuljetettu kaukaa sinun saatavillesi (Camerini 2019, 101)”. Ohje siis kehottaa valitsemaan sesonki- ja lähiruokaa, mutta jää hyvin ohueksi. Kannustetaanko tässä kasvisruokaan vai vain kasvisten sesonginmukaiseen valintaan? Näiden ero hiilijalanjäljessä ja muussa ympäristön kuormittamisessa on merkittävä. Lisäksi kasvihuonemansikat yksilöityvät lyhyessä maininnassa erityisiksi ilmastopahiksiksi ilman sen parempia perusteluja. Pahempiakin saastuttajia on.
Zoë Tuckerin kirjoittamassa, Zoe Persicon kuvittamassa ja Tuuli-Maaria Raudan kääntämässä kuvakirjassa Rohkea tyttö ja jättiläiset (Lasten keskus 2020) metsän eläimet tulevat hakemaan Greta-tytöltä apua, kun tummanpuhuvat, kasvottomat jättiläiset hävittävät metsää uuden kaupungin tieltä. Greta ryhtyy rohkeasti osoittamaan mieltä metsän pelastamiseksi, ja pian seuraan liittyy tukijoukkoja. Lopulta jättiläisten on luovutettava ja luovuttava suunnitelmistaan. Kirjan lopussa on jälleen vinkkilistan ympäristön puolesta. Neljäs ohje kehottaa: ”Yritä perheesi kanssa vähentää lihan syömistä. Pyydä vanhempiasi suosimaan lähiruokaa” (Tucker 2020, viim. sivu). Tässäkin vinkissä ollaan kovin varovaisia, lihan kulutuksen vähentäminen saadaan kuulostamaan perin vaikealta, kun sitä pitäisi yrittää vähentää. Yksinkertaisen toteuttamisvinkin, kuten ”vietä vähintään yksi kasvisruokapäivä joka viikko” tai ”vaihda jauheliha kasviproteiiniin” sijaan neuvotaan suosimaan lähiruokaa. Lähiruoka ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti ilmaston kannalta parhain vaihtoehto.
Telin tutkimusmatka tulevaisuuksiin on puolestaan tarinamuotoinen tietokirja tulevaisuudentutkimisesta, ja vaikka siinäkin ruokamaininnat jäävät lyhyiksi, ne ovat aikaisempia esimerkkejä kokonaisvaltaisempia ja painokkaampia. Kirjassa Teli-niminen lapsi saa tutustua äitinsä vanhan nallen rakentaman aikakoneen avulla kolmeen erilaiseen tulevaisuusvarianttiin, joista ensimmäinen on ultratehokas ja huipputeknologinen. Ihmiset elävät täysin erillään luonnosta ja ruoantuotannosta samoin kuin lapset elävät erillään vanhemmistaan, jotka tekevät montaa työtä ja käyvät välillä teholepäämässä kapseleissa. Ihmiset siis palvelevat järjestelmää sen sijaan, että järjestelmä palvelisi ihmistä.
Toisessa mahdollisessa tulevaisuudessa eletään roskan muodostamalla saarella, jossa saasteet ovat vieneet kaiken mielekkyyden elämästä, ja vain virtuaalitodellisuus voi pelastaa ihmiset ajattelemasta sitä saastaa, jonka keskellä he elävät. Jälleen ihminen on erotettu luonnosta, eikä järjestelmä palvele kenenkään muun kuin virtuaalitodellisuusfirmojen etua.
Kolmas tulevaisuusvaihtoehto on tehnyt täyskäännöksen kulutuksen ja kapitalismin kierteestä. Siinä on palattu omavaraisuuteen, vaihdantatalouteen ja downshiftattu muutenkin oikein urakalla. Tässä tulevaisuudessa muunlajiset eläimet ovat kumppaneita eivätkä raaka-aineita. Järjestelmä toimii yhteisen hyvinvoinnin palvelemiseksi. Telin matkakumppaniksi liittynyt musta joutsen saa siis kutsun juhlapöytään, ei ruoaksi vaan juhlijaksi. Vaikka Telin tutkimusmatkassa ravitsemus on vain yksi osa isoa muutosta, se kuitenkin nostetaan erikseen esiin ja se kuuluu oleellisesti uudenmuotoiseen yhteiskuntaan.
Faktoja lautaselle: ”toisessa on kuollutta nautaa, toisessa papua”
Kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden perusteella vaikuttaa siltä, että kotimainen lastenkirjallisuus ei ole poikkeus muilla kielillä julkaistavien lasten ilmasto- ja ympäristötietokirjojen joukossa. Ruokaan liittyvä varovaisuus tuntuu leimaavan kirjallisuutta kielialueelta toiseen. Ilmassa tuntuisi kuitenkin olevan muutos, jonka laajuutta on vielä vaikea arvioida. Yksi muutoksen tekijöistä on tietokirjailija Laura Ertimo, joka yhdessä kuvittaja Mari Ahokoivun kanssa on nostanut ruoantuotannon tarkastelun alle kahdessa tietokirjassaan Ihme ilmat! ja Aika matka! Kiinnostavaa on, että näiden kirjojen käännösoikeuksia on myyty hyvin laajasti, eli ne kasvattavat lukijakuntaansa nopeasti lähitulevaisuudessa.
Ihme ilmoissa! eläinperäisen ruoan rooli on vielä aika pieni ja keskittyy lähinnä yhdelle aukeamalle, jossa verrataan naudanliha- ja tofupurilaisen hiilijalanjälkeä. Ahokoivun havainnollistukset ruokien öljynmustasta varjoista ovat ytimekkäitä ja vakuuttavia. Lisäksi teksti nostaa esiin usein vaietun seikan: toinen purilainen koostuu pavuista ja toinen tapetusta eläimestä.
Aika matka! pureutuu luontokatoon, jonka suurin aiheuttaja on nimenomaan nykymuotoinen teollinen eläintuotanto. Niinpä teoksessa perehdytään elonkirjon hupenemisen ja eläinperäisen ravinnon yhteenkietoutumiin: esimerkiksi ihmisen suhdetta sikaan tarkastellaan ensimmäisistä sikaa esittäneistä luolamaalauksista omavaraiseen pientila-aikakauteen, jolloin sika oli talonväen jätteillä elävä kasvatti, ja päädytään lopulta tanskalaisen sikatilan suljetun oven taakse kyselemään, miksi sikalaan ei pääse sisään eivätkä siat pääse ulos. Entä mistä tanskalaiset siat saavat ruokansa, kun sikoja on enemmän kuin koskaan ja sikateollisuus käyttää Tanskassa maa-alaa vähemmän kuin koskaan? ”Ulkomailta” on oikea vastaus. Ruoka ei Euroopassa ole enää omavaraista, vaan rakentuu kansainvälisten riippuvuussuhteiden varaan. Samalla eurooppalaisten hiilijalanjälki on paljon suurempi kuin oman kotimaan aiheuttamat päästöt ja kuormitus.
Infografiikka teoksessa osoittaakin, kuinka laidun- ja rehuntuotantomaan osuus kaikesta maapallon viljelykelpoisesta maa-alasta on puolet, mikä jo yksinään selittää luontokadon. Tuotantoeläinten ja luonnonvaraisten eläinten biomassan vertailu paljastaa, että jälkimmäisten osuus maapallon maaelävistä on enää neljä prosenttia.
Uutta ja hyvin poikkeuksellista tietoa tuo erityisesti kolmen vähittäiskauppatuotteen valmistamisen ja jakelun paljastava sokkelo, jossa kuvataan muun muassa broilerinlihan matka Skotlannissa sijaitsevalta isovanhempainsukupolvea edustavien patenttibroilerien teollisuushallista kaupan hyllylle. Broileri rinnastuu sokkelossa muihin kulutushyödykkeisiin kuten sukkiin.
Vuokko Hurmeen kirjoittama ja Anni Nykäsen kuvittama Otavan Timanttista tietoa -sarjan Eläinkirja (2021) keskittyy nimensä mukaisesti eläimiin, mutta se käsittelee monella otsikko- ja yksityiskohtatasolla myös ilmastokriisin ja lajikadon teemoja. Yleiskatsauksen luominen erilaisiin pieniin, isoihin, harvinaisiin, yleisiin ja hyödynnettäviin eläimiin voisi jäädä pintapuoliseksi tyypittelyksi, mutta sarjakuvamaisuuden ansiosta esimerkiksi eläinmaailman ennätyksiin saadaan ujutettua myös muunlajisten kokemuskulmaa: maailman vanhimman simpukan iän selvittäminen merkitsi simpukalle tämän kuolemaa, samoin lintujen lentokorkeusennätyksen tekeminen päättyi kohtalokkaasi lentokoneen propelliin.
Kirjassa lapset keskustelevat myös lajiin perustuvasta sorrosta eli spesismistä tai suomalaisittain lajismista pohtiessaan, miksi kissaa ei saa satuttaa, mutta kalan satuttaminen on sallittua, ja miksi määrättyjen eläinten kasvattamista ruoaksi pidetään hyväksyttävänä ja toisten ei lainkaan.
Eläinperäisestä ruoasta kerrotaan myös, että entisaikoina lihaa syötiin vain juhlapäivinä, mutta nykyään liha on arkista ruokaa. ”Syömme valtavia määriä lihaa, vaikka pärjäisimme paljon vähemmällä ja pelkillä kasviksilla” (Hurme 2021, 19).
Samalla aukeamalla kerrotaan somejulkkissika Estheristä, jonka piti olla minipossu, mutta josta on kasvanut 300-kiloinen emakko. Estherin adoptointi sai hänen perheensä ryhtymään vegaaneiksi ja eläinoikeusaktiiveiksi. Näin samalle sivulle on kuvattu runsaasti lihajalosteita ja tiivis tietopaketti lihankulutuksen räjähdysmäisestä kasvusta sekä yksi, yksilöity ja nimetty sika ja tämän ohella kuvaus täysin kasvisperäisestä ruokavaliosta. Elävän ja kuolleen eläimen vierekkäin asettaminen on yksi eläinoikeudellisesti kantaa ottavan kuvakirjan tavallisimmista tehokeinoista. Toisin päin tämä kytkös halutaan usein purkaa; esimerkiksi keittokirjoissa eläimen kuvaa ei haluta liitää liharuokareseptin viereen.
Kasvisruokamaininnat lisääntyvät kaiken aikaa
Tässä artikkelissa käsittelemäni lasten ilmasto- ja ympäristökirjat muodostavat oman pienen vaikkakin vaikutusvaltaisen genrensä – näitä kirjoja luetaan tietoisesti ja tiedonhaluisina, kun halutaan oppia ja ymmärtää ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisia valtavan monimutkaisia ja vakavia ilmiöitä. Tällaisilla täsmäkirjoilla on oma tehtävänsä, mutta vielä enemmän merkitystä lienee sillä, miten lastenkirjallisuus ylipäätään suhtautuu ruokaan. Ja vaikka lastenkirjallisuus heijastelee kirjoitusajankohtansa yhteiskuntaa ja arvoja ja vaikka menneisyydessä raskaan ja rasvaisen ruoan määrää on saatettu helposti liioitella, myös muutos tuntuu olevan käsillä. Olen aiemmin nimittänyt tätä lastenkirjallisuuden eläinkäänteeksi.
Lastenkirjallisuudessa on nimittäin alettu esittää yhä useammin myös kasviperäisiä ruokia sekä eettisiä ja ekologisia pohdintoja ruoasta kuin sivumennen, kesken kirjan muiden tapahtumien ja juonenkuljetusten. Lastenkirjoissa ruokapöytään voidaan nykyään tuoda kauramaitoa, soijanakkeja, linssipihvejä, härkistä, nyhtökauraa ja sienipiiraita. Toisinaan esimerkiksi kauramaitopurkki on tuotu kuvakirjassa ruokailutilanteeseen, eikä siihen viitata enää toiste kuvan tai tekstin tasolla. Toisinaan ruoka voi käynnistää lyhyen keskustelun, jos joku hahmoista ei esimerkiksi halua enää syödä lihaa tai jos kasvisruoka otetaan ilolla vastaan, koska sitä pidetään eettisesti parempana vaihtoehtona. Tällaisia mainintoja esiintyy niin kuvakirjoissa, lastenromaaneissa kuin nuortenkirjoissakin, ja ne puolestaan normalisoivat kasviperäistä ruokaa ja usein myös sen herkullisuutta.[ii]
Teksti: Marianna Lammi
[i] Tämä osuus artikkelista perustuu esitelmääni ”Parrots, ponies, pork, and pudding – eating other animals in times of crisis” 25.10.2022.
[ii] Tämä osuus artikkelista perustuu esitelmääni ”’Toisessa on kuollutta nautaa, toisessa papua’ – ruoan merkitys lapsille suunnatussa ilmastokirjallisuudessa” 9.5.2022.