Luonnon ja ihmisten moninaisuudesta – Katsaus vuoden 2021 kuvakirjoihin
Vuoden 2021 kuvakirjat sisältävät laajan kattauksen erilaisia aiheita. Tässä katsauksessa käydään läpi erityisesti suomalaisia kuvakirjoja, joiden aiheet kattavat niin perhe-elämää, pelkojen voittamista kuin myös muun muassa jokaisen omaa ainutlaatuisuutta.
Monissa teoksissa on kuitenkin esillä hyvin klassinen lastenkirjallisuuden aihe: luonnon arvostus. Kun korona-aikaa on elettynä jo kaksi vuotta, voisikin ajatella, että tällä on ollut merkitystä nyt ilmestyviin kirjoihin. Vaikka luonto ja sen merkitys ihmisille on hyvin perinteinen aihe, onnistuvat uudet kuvakirjat käsittelemään luonnon, mutta myös eläinten arvoa moninaisilla ja myös koskettavilla tarinoilla. Ainakin kirjoissa Roskakasa, Viidakon väki ja ihmeellinen sininen sekä Tatu ja Patu kesäleirillä kerätään roskia luonnosta tai merestä, sekä autetaan luonnon saastumisesta kärsiviä eläimiä.
Kirjoista onkin ajoittain luettavissa eettinen velvoite kuunnella ja kunnioittaa luontoa. Joskin välillä lastenkirjallisuudessa tarjotaan ratkaisuksi käynnissä olevaan ekokriisiin, kuten merten saastumiseen, yksinkertaisia yksilön toimia. Samalla kirjoissa kuitenkin näytetään myös yhä enemmän, miten ihminen on uhka luonnolle ja muille eläimille.
Tarinoissa on mukana myös lempeää materialismin ja kuluttamisen kritiikkiä. Arvona erityisesti yhdessäolo korostuu. Liekö korona tuonut lisäsysäyksen näihin painotuksiin? Yhdessäoloa ei kuitenkaan liitetä vain ihmisten väliseksi, sillä myös ihmisen ja eläimen suhdetta voi määrittää kunnioitus. Yhteiseloa ja toisenlaisen eläimen kanssa oppimista tarkastellaan muun muassa kirjassa Ystäväni Pulla Vehnänen.
Katsauksessa nostan lyhyesti esille myös kuinka suomalaisissa kuvakirjoissa on nähtävissä tarpeellinen, joskin yhä hidas muutos kohti moninaisempia päähenkilöitä. Vuonna 2021 julkaistuissa kirjoissa on aiempaa useampia POC (person of colour) -hahmoja päähenkilöinä, ilman että kirja itsessään käsittelee erilaisuutta. Näin myös vähemmistöön määritellyt lapset saavat olla toimijoita kaikenlaisissa tarinoissa. POC-päähenkilöitä omissa tarinoissaan ovat ainakin Tuikku, (Tuikku uskaltaa), Roni (Poika ja hame) ja Edla (Salasaaren salaisuudet). Moninaisuutta on mukana myös monissa perheistä kertovissa tarinoissa. Näistä esimerkkinä ainakin Koira nimeltä Kissa ja joulun ihmesekä Sulon ja Elsin uudet naapurit.
Luonnon merkitys ja arvo
Cristel Rönnsin luoman Meidän metsäjengi -sarjan toinen osa Nippeli ja kummallinen kapistus (Lasten keskus 2021) näyttää eläinten ihmetyksen metsästä löytyvän peilin äärellä. Jokainen ystävistä tutkii kapistusta vuorollaan. Nippeli, joka rakasta suuria sanoja, kuvailee ihmetystä monisanaisesti: kapistus on vuoroin groteski, riskaabeli kuin myös fataali. Rönns tavoittaa hauskasti eläinten ihmetyksen vieraan esineen parissa. Samalla lukijakin saa pohtia kuinka tärkeää lopulta onkaan katsella omaa peilikuvaa. Lopussa peili saa tärkeän ja hyödyllisen tehtävän: kontiainen saa siitä itselleen täydellisen lukuvalon pienen pesänsä perälle.
Emilia Erfving kirjoittama ja kuvittama Roskakasa (Lasten keskus 2021) jatkaa vuonna 2020 ilmestyneen Kasan elämän kuvaamista. Kun aiemmin Kasa koki eri vuodenajat, nyt siihen on ilmestynyt ihmeellisiä asioita. Hiiri tietää, että kyseessä on roskat, ja niitä on valtavasti. Pian metsän eläimet saavat kokea miten vaarallista roskien keskellä on: ketun pää jää kiinni tyhjään tölkkiin, siilin nenään tarrautuu juomatölkin osa ja jäniksen käpälän ympärillä on johdon pätkä. Moni eläin kärsii myös syötyään roskia. Erfving onnistuu kuvaamaan pienenkin lukijan tasoisesti, miten vahingollista mikromuovi luonnossa on. Roskakasa sopiikin oivallisesti keskustelun ja myös toiminnan sytykkeeksi monen ikäisten lukijoiden kanssa.
Viidakon väki ja ihmeellinen sininen (Otava 2021) on Johanna Lumpeen luoman kuvakirjasarjan kolmas osa. Kuten myös aiemmin, nytkin ystävysjoukko on luonnon asialla. Raita-seepra ei viihdy hyvin koulussa, sillä hän saa usein kuulla olevansa vääränlainen. Tämän seurauksena kaipuu kotiin viidakkoon kasvaa niin, että Raita päätyy meren rantaan. Siellä hän kohtaa eläimiä, jotka kärsivät meren roskaisuudesta. Raita ryhtyy auttamaan eläimiä ja merta, ja saa lopulta siivouspuuhiin mukaan niin vanhat ystävänsä kuin myös koulukaverinsa. Lumpeen värikäs kuvitus sisältää paljon hauskoja yksityiskohtia.
Myös Mikko Kunnaksen luomassa Eläintohtori Wuffe -kirjasarjassa (Kvaliti) autetaan eläimiä. Kuten Roskakasassa, myös Eläintohtori Wuffe ja Tatu Tonnikala (2021) kirjassa eläimet kärsivät roskaamisesta. Wuffe ja apulaiset Ilona ja Oskari auttavat Tatu Tonnikalaa, jonka sisään on juuttunut katuharja. Tarinan lopussa he myös keräävät romua pois merenpohjasta. Myös sarjan muissa osissa autetaan eläimiä. Eläintohtori Wuffe ja Lilli Lehmä -kirjassa (2021) apua saa vatsavaivoista kärsivä lehmä. Mikko Kunnas kirjoittaa ja kuvittaa myös Noksu-sarjaa. Uusin osa, Noksu puutarhassa (Kvaliti 2021) ottaa kantaa mehiläisten puolesta. Mauri Myyrä on ymmärtämättään ruiskuttanut puutarhaan myrkkyä, jonka vuoksi mehiläiset ovat pökertyneet. Noksu ja tämän ystävä Nupi-mehiläinen korjaavat tilanteen hunajalla, ja näin mehiläiset saadaan virkoamaan. Vaikka Eläintohtori Wuffe ja Noksu -sarjassa eläinten ja luonnon kaltoinkohtelua tuodaan esille, esitetään näiden vääryyksien korjaaminen yleensä hyvin helppona, jopa yksioikoisena tehtävänä. Ehkei pienempiäkään lapsilukijoita, joille kyseiset sarjat on suunnattu, tulisi kuitenkaan aliarvioida luonnon ja eläinten monimuotoisuuden arvostamiseen pyrkivissä tarinoissa.
Luonnon kauneutta ja ihmeitä ihastellaan myös Satu Kettusen kirjoittamassa ja kuvittamassa kaksikielisessä teoksessa Aarteitani Suomesta – My Favourite Finnish Things (Otava 2021). Tämä Suomea, mutta myös suomalaista kulttuuria, kuten saunomista, laskiaisperinteitä ja mökkielämää esittelevä kuvakirja nostaa esille heti alussa, että Suomi on monenlaisia asioita, eivätkä merkitykselliset ja tärkeät asiat ole kaikille samoja. Kirjassa ihastellaan lapsikertojan mukana niin eri vuodenaikojen ihmeellisyyttä, sekä kaikkia niitä aarteita mitä luonto tarjoaa. Kuvitus näyttää kauneuden niin pienissä kuin suurissa ihmeissä – paikkansa saavat niin valoisat kesäyöt, hiljainen pakkasmaisema, sekä myös ötökät, lehdet ja neulaset. Tarinan korostamaton muistutus on, ettei tärkeitä asioita tarvitse omistaa. Kunnioitus luontoa kohtaan on läsnä niin tekstissä kuin myös kuvituksessa, jossa yhdistyy niin piirros, maalaus kuin myös kollaasitekniikka. Tämä tekniikoiden yhdistäminen on Kettusen kuvituksessa toistuvaa, ja se luo sivuille paikoitellen kolmiulotteista vaikutelmaa. Käännöksen englannin kielelle on tehnyt Mia Spangenberg.
Joskus luonto voi myös tuntua pelottavalta. Tämä on alkuasetelma kirjassa Onni ja Aada metsäretkellä (Karisto 2021). Aada ja Aadan äiti ovat kokeneita retkeilijöitä, kun taas Onnia metsäretki jännittää. Onni viettäisikin aikaa mieluummin tutussa leikkipuistossa. Metsäretki saa Onnin mielen kuitenkin muuttumaan, ja samalla hän myös oppii monta uutta asiaa. Kuvakirja on kolmas osa Maria Kuutin kirjoittamassa ja Saara Söderlundin kuvittamassa Onni ja Aada -sarjassa.
Aino Havukaisen ja Sami Toivosen luomassa Tatu ja Patu -sarjassa on julkaistu kunnioitettavasti jo sarjan 19. osa, Tatu ja Patu kesäleirillä (Otava 2021). Tarina on kirjoitettu 8-vuotiaan Timpan leiripäiväkirjan muotoon. Timpan kanssa samalla leirillä ovat myös Tatu ja Patu, joille leirielämä on täysin uutta ja vierasta. Kaikkien sattumusten lisäksi tarinan humoristisinta antia on veljesten suhtautuminen luontoon. Koska veljekset tunnetusti ovat Outolasta, ei luonnossa liikkuminen tai metsän eläinten tunnistaminen ole heille ennestään tuttua. Samalla kun Tatun ja Patun koheltaminen ja yltiötunteellisuus luontokokemuksen äärellä on hauskaa, saattaa (aikuis)lukija tunnistaa myös ajatuksen nykyihmisen luonnosta vieraantumisesta.
Eläimen ja lapsen suhteita ja yhteiseloa
Myös Kristiina Louhelta on julkaistu jo 19. Tomppa -kirja, Tomppa ja mummolan karvatassut (Tammi 2021). Tompan mummilla on uusi koiranpentu, Vieno Vipeltäjä. Mummin luona Tomppa ja pikkusisko Kerttu oppivat monenlaista koiranpennusta ja sen käytöksestä. Vienoa opastaa myös mummin toinen koira, Vappu. Arkinen ja kotoisa kuvitus näyttää lempeästi lapsen ja koiran tutustumisen.
Ninka Reitun valloittava Ystäväni Pulla Vehnänen (Otava 2021) kertoo pienestä tytöstä, Tyllistä, jolla on unelma omasta ponista. Vihdoin eräänä päivänä Tyllin toive toteutuu ja hän saa itselleen ponin nimeltä Pulla Vehnänen. Yhteinen taival ei kuitenkaan ole aluksi helppo, sillä Pullalla on oma tahto, eikä se pidäkään samoista asioista kuin Tylli. Ninka Reittu on tekstillä ja kuvituksella luonut ennen kaikkea kauniin tarinan ystävyydestä. Keskiössä on myös eläimen ja lapsen suhde, jossa kunnioitetaan toisen toiveita, eikä eläin ole ainoastaan alisteinen ihmisen tarpeille.
Malin Kivelän ja Martin Glaz Serupin yhteistyönä syntynyt teksti kuvakirjaan Jos kohtaat karhun (Teos/Förlaget 2021) nostaa myös omalla tavallaan esille ihmisen ja eläimen suhteen. Tarinassa pieni partiolainen kohtaa metsässä karhun. Samalla kun kirja tarjoaa ohjeita, se myös huvittelee lempeästi ihmisen luonnosta vieraantumiselle. Linda Bondestamin upea kuvitus hyödyntää runsaasti erilaisia perspektiivejä. Kuvitus näyttää karhun moni-ilmeisenä, niin hurjana, veikeänä kuin myös muun muassa uteliaana. Kuvakirja oli Finlandia palkintoehdokas.
Omanlainen ja arvokas
Pikkuisen pihan porukka (S&S 2021) on Saara Obelen esikoisteos kirjailijana, ja se esittelee joukon omanlaisiaan hahmoja. Samassa pihapiirissä leikkivät yhdessä niin vahva Toni, akrobaatti Martta, kimalletta rakastava Netta, Tassu-koira sekä muiden muassa kaksoset Paju ja Ruu, joille metsien puolustaminen on tärkeintä. Erilaisten lasten mielenkiinnonkohteet ja vahvuudet limittyvät tarinassa luontevasti yhteen niin kielen, etnisyyden, sukupuolen kuin myös kyvykkyyden moninaisuuden kanssa. Riimimuotoinen teksti sopii oivallisesti ihan pienimmillekin lukijoille. Obelen värikkäät kuvitukset esittävät kauniisti jokaisen pihan asukkaan omana persoonanaan.
Kuuharjainen Keppihevonen (Karisto 2021) on Mila Teräksen kirjoittama kaunis kuvakirja, jossa siskokset saavat joululahjaksi kovasti toivomansa keppihevoset. Miisan Koni-Kalle on tehty vanhasta villasukasta, kun taas isosisko Helmin Poni-Polle on uusi, kiiltävästä sametista tehty ja strassein koristeltu. Vaatimaton Koni-Kalle harmittaa hetken Miisaa, kunnes keppihevonen johdattaakin Miisan sekä muut pihan lapset Kuun karusellinen ihmeelliseen maailmaan. Tarina on kaunis muistutus jokaisen omalaatuisuudesta. Ehkä Kuuharhainen Keppihevonen muistuttaa alleviivaamattomalla tavallaan myös kulutusvalinnoista: Tarvitsemmeko aina uutta vanhan tilalle? Mirkka Eskosen kuvitus on herkkää ja tavoittaa tekstin taianomaisuuden.
Kuten Kuuharhaisessa Keppihevosessa, myös Minisijaisessa (WSOY 2021) tunnistetaan jokaisen arvo omanlaisenaan. Minisijainen kertoo päivästä, jolloin Heikun ja Maxin päiväkotiin tulee uusi sijainen, minikokoinen Kukka Pikkarainen. Tuona päivänä tavallisetkin asiat, kuten puuro, lepo ja ulkoilu saavat uusia ulottuvuuksia, sillä Kukan läsnäolo tuo arkeen hauskuutta ja uusia näkökulmia. Aikuisille minisijaisen hyväksyminen on vaikeampi pala, ja paikalla käyvät myös poliisit, jotka kuitenkin toteavat kaiken olevan kunnossa. Veikeän, puhekielen muodossa olevan tekstin on kirjoittanut Vuokko Hurme ja värikäs kuvitus Gianetta Portan.
Pete Riskin kirjoittama Maailman yksinäisin pieru (Tammi 2021) vie lukijat hajujen ja tuoksujen maailmaan. Pieru saapuu maailmaan ja käy läpi eksistentiaalisen kriisin: Kuka minä olen ja miksi minä olen olemassa? Vastauksia tarjoavat niin Kesätuuli, Hajuvesi kuin myös Savu. Niillä kaikilla on tarkoitus ja tehtävä, mutta Pierun on yhä vaikeaa löytää omaa merkitystään. Kunnes vastaan tulee toinen samanmoinen. James Martinin abstrakti, voimakkaita värejä hyödyntävä kuvitus sopii oivallisesti hauskaan ja leikkisään tarinaan.
Perheistä ja perheiden arjesta
Elina Hirvosen kirjoittamassa ja Mervi Lindmanin kuvittamassa Prinsessa Rämäpää -sarjasta julkaistiin neljäs osa Prinsessa Rämäpää ja riitataika (Tammi 2021). Rämäpään ja tämän pikkuveljen Onnin isä ja äiti riitelevät. Yhdessä veljen kanssa Rämäpää rakentaa majan, jonne on hyvä mennä piiloon riitelyn ääniä. Riitelyn yhä jatkuessa seuraavanakin iltana, keksii Rämäpää, että äiti ja isä tarvitsevat pussauskopin, jotta muistaisivat rakkauden. Hirvosen teksti yhdessä Lindmanin ilmeikkään kuvituksen kanssa tavoittaa oivaltavasti, mutta kuitenkin hauskasti ruuhkavuosien kiireen. Lapsilla vanhempien kinastelu ’omaikasta’, kuten Rämäpää on riidan aiheen tulkinnut, voi kääntyä huoleksi, että edessä olisi muutto. Rämäpään vanhemmat osaavat kuitenkin lopulta sanoittaa kinasteluiden syyksi unen puutteen, suuren työmäärän ja kaikki muistettavat ja hoidettavat asiat: ’Ja liian vähän leikkimistä ja loikoilua, isä selittää.’
Uusin Viisi villiä Virtasta sarjan osa, Paavo Virtanen ja tauti (Karisto 2021) nostaa esille mitä ajankohtaisimman aiheen: sairastamisen. Anneli Kannon kirjoittama ja Noora Katon kuvittama kuvakirja jatkaa sarjalle ominaista suorasukaista tyyliään sisarusten elämän kuvaamisessa. Tällä kertaa Paavo on kateellinen sisarilleen, joilla on allergioita. Paavo siis toivoo sairastuvansa, jotta saisi huomiota ja kaipaamaansa syliä. Kun Paavo sitten saakin flunssan, on sairastaminen todella kurjaa. Paavo kuitenkin paranee ja oivaltaa, että allergioista ja sairauksista on vaivaa.
Susanna Silvander-Rostin kirjoittama ja Nadja Sarellin kuvittama Sulon ja Elsin uudet naapurit (Otava 2021) esittelee monenlaisia perheitä. Kaksoset Sulo ja Elsi muuttavat uuteen kotiin ja lähtevät heti tervehtimään uusia naapureitaan. Naapuruston myötä päästään kirjassa tutustumaan niin isoihin kuin pieniin perheisiin, ydinperheeseen sekä muun muassa yhden vanhemman perheeseen. Vaikka kyläilyt jäävätkin hieman luettelomaisiksi esittelyiksi, tuo kuvitus kuitenkin esille perheiden moninaisuutta alleviivaamatta. Lisäksi Sulon ja Elsin oma kahden äidin muodostama perhe näyttää luontevasti, ettei samaa sukupuolta olevien vanhempien perhe kuulu enää nykypäivänä taustalle, vaan ansaitsee näkyvyyden kuin mikä tahansa muukin perhe.
Rohkeudesta ja peloista
Jani Toivolan kirjoittama ja Saara Obelen kuvittama Poika ja hame (Otava 2021) on uraauurtava kuvakirja suomalaisessa lastenkirjallisuudessa. Päähenkilö Roni haluaisi kovasti pukeutua hameeseen, mutta hän tiedostaa, ettei tämä olisi välttämättä monen mielestä sopivaa. Eräänä päivänä Roni kuitenkin pukee kouluun upean hulmuavan hameen. Näin Roni kohtaa pelkonsa ja samalla haastaa normatiiviset oletukset tavoista ilmaista sukupuolta. Roni on uudenlainen päähenkilö suomalaisissa lastenkuvakirjoissa, sillä hän on POC (person of colour), ja edustaa vähemmistöä myös sukupuolen moninaisuuden näkökulmasta. Niin tekstiltään kuin myös kuvitukseltaan lämmin tarina muistuttaa omaan itseen uskomisen tärkeydestä.
Johanna Lestelän luoma kirjasarja Tuikusta jatkuu kolmannella osalla. Tuikku uskaltaa (Otava 2021) kertoo jännittämisestä, mutta myös pelkojen voittamisesta. Tuikku ihailee jalkapalloa pelaavia isoja lapsia, mutta kun oma jalkapallokerho alkaa, valtaa mielen jännitys ja mahassakin möyrii. Onneksi naapurin Onni rohkaisee Tuikkua, ja näin jännitys väistyy. Lestelän kuvitus on pelkistettyä ja lempeää sävyiltään. Sarjan arkiset aiheet tarjoavat samaistumispaikan monelle lapsilukijalle.
Myös Nina Pirhosen kirjoittamassa ja kuvittamassa Leo Leijona -sarjassa kohdataan jännittäviä asioita. Leo leijona voittaa pelon (Otava 2021) on Tuikun tavoin sarjan kolmas osa. Leoa jännittää niin pimeässä piileskelevät möröt, kuin myös neuvolakäynti. Leo on kuitenkin rohkea, eikä rokote lopulta olekaan kuin pieni nipistys. Jännitystä Leon elämään tuo myös uuden päiväkodin aloitus. Leikit ja uudet ystävät saavat pelot unohtumaan, eikä Leo lopulta malttaisi lähetä kotiin laisinkaan. Pirhosen värikäs kuvitus hyödyntää hauskasti ronskia viivaa.
Pieniä ja suuria ihmeitä
Useissa vuoden 2021 kuvakirjoissa ihastellaan niin pieniä kuin myös suuria ihmeitä. Nämä kauniit ja kaihoisat tarinat, joissa ihaillaan niin taivaankappaleita kuin myös tuntemattoman vieraanvaraisuutta muistuttavat, että kaiken kohtaamamme epävarmuuden edessä ihmeitä yhä riittää kaikkialla, minne katsoo.
Anja Portinin kirjoittama Matias ja kaikki se mikä oli jossain kaukana (S&S 2021) pohjautuu Portinin isoisoisän Matias Starkin elämään, ja erityisesti tämän tähtitiedeharrastukseen. Sanna Pelliccionin upeasti kuvittama kirja kertoo Matiaksen lapsuudesta maaseudulla, opiskeluista Helsingin yliopistossa, mutta ennen kaikkea loputtomasta kiinnostuksesta tähtiä, komeetoita ja muita taivaankappaleita kohtaan. Portinin teksti soljuu kuin runo. Ajankulumista Portin kuvaa erityisen kauniisti: ’Aika riensi. Aurinko ja Kuu aina vain toisilleen tilaa. Kuu kasvoi ja kutistui, sateet tulivat ja menivät.’ Tarina tavoittaa herkästi ihmetyksen, sekä lannistamattomuuden omien kiinnostusten seuraamiseen, vaikkeivat muut ihmiset ympärillä jakaisikaan näitä kiinnostuksia.
Silja Sillanpään kirjoittama Salasaaren salaisuudet (WSOY 2021) perustuu hänen Pikku Kakkoselle kirjoittamaansa televisiosarjaan Salasaaren seikkailijat (2020). Tarinan päähenkilö on Edla, rohkea seikkailija, jonka johdattelemana lukija pääsee mukaan ihmeelliselle Salasaarelle. Saari on täynnä salakäytäviä, sekä erikoisia hahmoja, kuten Mummu Puu ja Maja-Akka. Kuvitus, jossa erityisen hauskoja ovat kartat ja pohjapiirrokset, on Marja Siiran. Hienoa, että tarinan päähenkilönä ja seikkailijana on tyttöoletettu POC-henkilö.
Koira nimeltä Kissa ja joulun ihme (Teos 2021) jatkaa Tomi Kontion ja Elina Warstan upeaa yhteistyötä jo sarjan neljännellä osalla. Tällä kertaa Näätä nimisen miehen, Kissa nimisen koiran ja Koira nimisen kissan perhe viettää joulua. Näiden kolmen, yhteiskunnan marginaalissa elävän ystävyksen pohdinnat joulun merkityksestä vievät heidät ensin ihmettelemään joulunviettoa ikkunan taakse, ja seuraavaksi jo uuden ystävyyden pariin. Tyttö nimeltä Anna ottaa Näädän, Koiran ja Kissan innoittamana itselleen uuden nimin: Tiikeri. Yhdessä jaettu hetki lumisella pihamaalla kattaa pohdinnat niin köyhän miehen joulupukista kuin myös Annan perheen uudesta vauvasta ja vanhempien rakkauden riittävyydestä. Kontion teksti tavoittaa herkästi ja vilpittömästi ystävyyden ja välittämisen merkityksen. Warstan kaunis kuvitus loihtii eläväksi pimeän talvi-illan kauneuden sekä talvisen kaupunkimaiseman.
Myös Arhippa -sarja saa jatkoa jouluun sijoittuvalla tarinalla. Kristiina Lähteen kirjoittama ja Julia Vuoren kuvittama Arhippa pyryharakkana (Teos 2021) saa samoin kuin Koira nimeltä Kissa ja joulun ihme, pohtimaan joulun todellista merkitystä. Arhippaan nimittäin tarttuu taksin asiakkaiden kiire ja stressi, ja hetken kaikki ärsyttää ja suututtaa häntä. Onneksi Suhonen on hyvä ystävä, ja tuntee keinot Arhipan rauhoitteluun. Lopulta asioiden tärkeysjärjestys palautuu taas, ja ystävykset nauttivat joulun tunnelmasta. Arhipan ja Kososen, kuten myös Kissan ja tämän ystävien kanssa lukija saa lempeän muistutuksen, ettei materia ja suorittaminen useinkaan tuo täydellistä onnea. Molemmista joulutarinoista on luettavissa myös koronan mukanaan tuoma muistutus yhdessäolon merkityksestä.
Jaana Pesonen