Hyppää sisältöön

Lukijalle nro 3 2022

Lapsen matka lukijaksi on selviytymistarina, jota sietäisi juhlia ja kunnioittaa yhtenä suurimmista lapsen saavutuksista. Tuon matkan taittaminen on ihmisaivoille vaikeaa ja luonnotonta – puhumattakaan vaaroista, joita matkan varrelle saattaa osua. Suurin niistä vaaroista ei ole lukumotivaation puuttuminen tai oppimisvaikeus, vaan positiivisena esimerkkinä toimivan lukevan aikuisen pimeyttä uhkuva poissaolo. 

Työssäni alakoulun suomen kielen ja kirjallisuuden opettajana kohtaan erilaisia lukutaitoon ja kirjallisuuteen liittyviä haasteita mutta myös onnistumisen kokemuksia päivittäin. Lapsi ei välttämättä kaipaa itse kirjalta kaikkien optimaalisesti kiinnostavien piirteiden toteutumista. Innostavien keskustelujen käyminen, aikuisen positiivinen asenne ja esimerkki sekä lukutilanteiden ja -paikkojen luominen auttavat paljon todennäköisimmin lapsen alkuun kehitysvaiheelleen sopivan kirjallisuuden parissa kuin pelkkien upeiden kansikuvien tuijottaminen. 

Tänä päivänä kirjallisuus on helpommin ja nopeammin saavutettavissa kuin koskaan aiemmin.

Tänä päivänä kirjallisuus on helpommin ja nopeammin saavutettavissa kuin koskaan aiemmin. Kirjastolaitoksen monipuolistunut ja -kielistynyt palveluvalikoima yhdessä suoratoistopalveluiden kanssa ovat potentiaalisesti kaikkien lasten ulottuvilla. Sosiaalinen media mahdollistaa nopean ja näkyvän kirjavinkkauksen ja markkinoinnin. Taustatukea ja vääntövoimaa neuvolasta, varhaiskasvatukselta ja peruskoululta on pysyvästi saatavilla. Aikuisella on vastuu johdattaa ihmistaimi kaipaamaan tarinoiden ja tiedon maailmaan eikä latistaa matkantekoa jatkuvalla huolipuheella tai toisaalta vähättelemällä lukemisen merkitystä.

Vertaistuki on sekin arvokas tekijä lukumotivaation kasvattamiseksi. Kuka esittelisi lastenkirjan paremmin kuin sen kohderyhmään kuuluva innostunut lukija! Entä jos huolestuneen opettajan sijaan lukumatkassaan pidemmälle ehtinyt koulukaveri pääsisi auttamaan vertaistaan kirjallisuuslaivan kannelle kapuamisessa ja matkaamaan yhdessä tarinoiden aalloille. Lasten ajatuksia kirjallisuudesta ja lukemisesta kannattaa kysyä ja kuunnella tarkalla korvalla – heidänkin, joille matkanteko on vaikeampaa. 

Lukutaidon ja eräänlaisen kirjallisuustietoisuuden eriarvoistumista vastaan on taisteltava yhdessä. Monilukutaito ei ole vain pienen etuoikeutetun joukon tarkoin varjeltu supertaito ja salaisuus, vaan se on selviytymistaito ja kuuluu kaikille. Laiva on lastattu tarinoilla ja tiedolla. Olet lämpimästi tervetullut mukaan juuri sellaisena kuin olet.


Niina-Annukka Paukkonen on IBBY Finlandin Virikkeitä-lehden uusi päätoimittaja, jonka intohimona ovat lapsesta saakka olleet kirjallisuus ja lukeminen.

Virikkeitä 3/2022 on julkaistu painettuna lehtenä.