Hyppää sisältöön

Kuvittaja Linda Bondestam ja kirjailija Timo Parvela ovat ehdolla arvostetun Hans Christian Andersen -palkintojen saajiksi

Hans Christian Andersen -palkinnosta vastaa kansainvälinen IBBY – International Board on Books for Young People -organisaatio, johon kuuluu kansallisia jaostoja 78 jäsenmaasta. Ensimmäinen sadunkerronnan mestarin Hans Christian Andersenin nimeä kantanut palkinto myönnettiin vuonna 1956 ja sen tarkoitus on edistää lasten pääsyä laadukkaan kirjallisuuden äärelle ja edistää näin lukutaitoa, yhteisymmärrystä, hyvinvointia ja rauhaa. 

Lasten- ja nuortenkirjallisuusyhdistys IBBY Finland ry on asettanut kirjailija Timo Parvelan ja kuvittaja Linda Bondestamin maailman arvostetuimman lastenkirjallisuuspalkinnon, Hans Christian Andersen Awardin, ehdokkaiksi. Palkinto myönnetään joka toinen vuosi yhdelle kuvittajalle ja yhdelle kirjailijalle. Hans Christian Andersen -palkintoa kutsutaan toisinaan lastenkirjallisuuden Nobeliksi, sillä jälkimmäistä tunnustusta ei ole milloinkaan myönnetty lastenkirjailijalle.

Hans Christian Andersen -ehdokkuus edellyttää pitkää kokemusta lastenkirjallisuuden toimijana. Etenkin kirjailijapalkinnon saajan tulee olla hyvin laajasti eri kielille käännetty, jotta kansainvälinen tuomaristo kykenee arvioimaan ehdokkaan kirjallisia ansioita. Palkinto on siten korkein kruunu jo menestyksekkään uran tehneelle taiteilijalle. Tähän mennessä Tove Jansson on ainoana suomalaisena vastaanottanut palkinnon vuonna 1966.

Kirjailija Timo Parvela. Valokuva: Jari Kivelä

Kirjailija Timo Parvela

Timo Parvela (s. 1964) valikoitui Suomen ehdokkaaksi, koska hän on poikkeuksellisen menestynyt kirjailija, joka on innostanut lapsia lukemaan jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Hänen kirjallisuudelleen on ominaista ajaton huumori ja tilannekomiikka, kutkuttavat henkilöhahmot sekä polttava ajankohtaisuus. Parvela sisällytti jo varhain myös ekologisia näkökohtia kirjoihinsa. Hänet tunnetaan lukuisista menestyksekkäistä kirjasarjoista kuten Ella ja kaverit (1995-), Maukka ja Väykkä (2007-) sekä Bjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen kanssa luomastaan Kepler 62 -sarjasta

Parvelan tuotantoa on käännetty jo 40 kielelle, mikä on enemmän kuin kenelläkään toisella elossa olevalla suomalaisella lastenkirjailijalla. Jo esikoisteoksestaan Poika (1989) lähtien Parvelalle on myönnetty lukuisia merkittäviä kirjallisuuspalkintoja kuten Runeberg-, Topelius ja Kaarina Helakisa -palkinnot. Arvostetun Finlandia Juniorin Parvela ja kuvittaja Virpi Talvitie voittivat vuonna 2006 teoksellaan Keinulauta

Parvela on ansioitunut myös humanitaarisessa työssä: koronapandemia-aikana hän luki verkossa kirjojaan lapsille ja Ukrainan sodan alettua ukrainankielisiä Ella ja kaverit –kirjoja on jaettu Suomeen saapuneille pakolaislapsille. Suomen UNICEF on myöntänyt Parvelalle Lapsen oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksen vuonna 2016 ansiokkaasta työstä lapsen oikeuksien puolesta. 

Timo Parvelalle myönnettiin Pro Finlandia mitali vuonna 2019. Pro Finlandia on korkein Suomen presidentin myöntämä tunnustus taiteilijoille. 


Kuvittaja Linda Bondestam. Valokuva: Niklas Sandström

Kuvittaja Linda Bondestam

Linda Bondestam (s. 1977) lukeutuu puolestaan Pohjoismaiden johtaviin kuvakirjan tekijöihin. Bondestamin kuvittajan ura on kestänyt 20 vuotta, ja hän on ollut erityisen menestyksekäs vuodesta 2013 lähtien; viimeisten kymmenen vuoden aikana Bondestam on säännöllisesti asetettu ehdolle Pohjoismaiden tärkeimpien lastenkirjallisuuspalkintojen saajaksi: Pohjoismaisen neuvoston nuortenkirjallisuuspalkinnon, August- ja Snöbollen-palkintojen sekä Finlandia Juniorin ehdokkaaksi. Vuonna 2018 hän debytoi myös lastenkirjailijana ja on sittemmin julkaissut kolme kirjoittamaansa ja kuvittamaansa lasten kuvakirjaa.

Bondestamilla on kuvittajana omintakeinen ja tunnistettava tyyli, jota hän muuttaa ja kehittää kaiken aikaa. Ominaista on leveiden pensselinvetojen ja tummien sävyjen yhdistely pikkuruisiin piirroksiin ja kirkkaina loistaviin värimaailmoihin. Bondestamin tuotannosta osa käsittelee iättömiä aiheita, kuten mielikuvituksen äärettömyyttä, ihmisen ja luonnon suhdetta, menetystä ja surua sekä vanhenemista. Toisaalta hän on kuvittanut kirjoja maapallon ekologisesta kriisistä, perheiden ja ihmisten monimuotoisuudesta, kehorauhasta sekä yksin maahantulleiden pakolaislasten asemasta. Alli Paasikivi -säätiö palkitsi Bondestamin ekologisesti, yhteiskunnallisesti ja taiteellisesti arvokkaasta työstä vuonna 2022.


IBBY Finland ry. kiittää lämpimästi Förlaget- ja Tammi -kustantamoita, Bonnier Rights Finlandia, sekä Bondestamin ja Parvelan kaikkia kustantajia korvaamattomasta yhteistyöstä ja avusta.

Vuoden 2024 palkintoraadissa on myös edustaja Suomesta, sillä IBBY Finlandin hallituksen jäsen ja arvostelulautakunnan puheenjohtaja, Jaana Pesonen, on valittu raatiin toista kertaa.