arvostelut, Ibbyn lehti, nuortenkirjat

13.3.2022

Vuoden 2021 nuortenkirjakatsaus sisältää kolmen hyvin erilaisen teoksen arvostelun.

Katsauksen aloittaa Teresia Volotisen teksti Annina Mikaman historiallisesta romaanista Myrrys (WSOY 2021. Volotisen mukaan Myrrys on mukaansatempaava tarina, jossa liikutan kristillisyyden ja vanhan suomalaisen kansanuskon välisen murroksen rajamailla 1800-luvun Kainuussa. Toinen katsaus vie Kalevalan tarinoihin. Marianna Lammi kirjoittaa Salla Simukan ja Siri Kolu toimittamasta Satalatvasta (Tammi 2021). Lammi esittelee kattavasti teoksen erilaisia lähestymistapoja Kalevalaan, ja nostaa myös esille sen mahdollisuuksia opetuskäytössä. Kolmas arvosteluista esittelee Veera Salmen säeromaanin Olin niinku aurinko paistais (Otava 2021). Tämä Jaana Pesosen kirjoittama katsaus nostaa esiin Salmen romaanin ajattomana nuoren ihastuksen ja rakastumisen kuvauksena, mutta myös ajankohtaisena näkymänä korona-aikaan.

---

Myrrys vie murroksen rajamaille 1800-luvun Kainuuseen 

Kirjailija Anniina Mikaman suvussa on kerrottu tositarinaa pojasta, joka kulki kerjäläisten mukana talosta taloon. Kirjailijan isoisän isoisää, joka otettiin kasvatiksi erääseen perheeseen, kannustettiin eteenpäin elämässä, ja hän pääsi Tampereella puuseppämestariksi ja valittiin kaupunginvaltuustoonkin.

Tämä sukutarina, mutta jo pelkästään Mikaman fantasiapitoisen historiallisen nuortenromaanin kiehtova nimi Myrrys (WSOY 2021) sai minut heti sen ilmestyttyä kiinnostumaan kirjasta. Assosiaatio Juhani Suomen presidentti Kekkosesta kertovan elämäkertasarjan ensimmäisen osan nimeen Myrrysmies (Otava 1986) herätti miettimään, millaisia ajatuksia Myrrys antaa nykylukijoilleen. Tyylikkäästi suunnitellun kannen tummalla pohjalla näkyvät vihreät havunoksat ja ruskea karhunhammas edistivät lisäksi haluani tarttua tähän kirjaan. Takakannen teksti ”Näissä metsissä on aina ollut myrrys, ja tulee aina olemaankin.” vahvisti vielä lukuintoani.

Sana myrrys voi tarkoittaa myräkkää tai meteliä, mutta myös myrrysmiestä tai intomiestä, suomalaiseen perinteeseen kuuluvaa velhoa tai tietäjää, joka voi raivokkaan innon, transsin, tai itsesuggestion vallassa loitsia ja olla haltioissaan, siis olla yhteydessä haltioihin. Juhani Suomi luonnehti myrrysmiesmäisyyttä viittaamalla sillä Kekkosen periksiantamattomaan otteeseen, joka auttoi miestä kohoamaan uransa alkuvaiheessa poliittisella urallaan.

Mikaman teoksessa liikutan kristillisyyden ja vanhan suomalaisen kansanuskon välisen murroksen hämärillä rajamailla kaukana Kainuun korpimailla 1800-luvun alkuvuosina. Teoksen alussa on Mikaman laatima kalevalamittainen alkusointuinen loitsu, joka kutsuu monenlaista miestä avuksi, ja se kertoo, että poika huutaa avukseen vainajia, voidakseen kostaa kokemansa koettelemukset.

—Tulkaa, avuks, turvakseni /mittelöhön taistelohon /voimaks vähäväkisen /asemieheks avuttoman.

Selän taakse seisomahan /miehen nuoren nostamahan /ainokaisen auttamahan /koetukset kostamahan

Tämä loitsun apua anova poika on kirjan päähenkilö, 14-vuotias orpo Niilo, joka on kasvattina tai lähes orjana Kivihalmeen ankarassa talossa. Mainittakoon, että Helsingin Seurasaaressa sijaitseva Hallan talo on ollut kirjailijalle Kivihalmeen esikuva, joten kirjasta innostuneiden kannatta tehdä elämysmatka sinne.

Niilon menneisyyteen liittyy salaisuus, joka mukaansatempaavan tarinan edetessä selviää. Kirjan ensimmäisessä osassa, joka on nimeltään Syksy, eletään synkeämmissä tunnelmissa ja toisessa osassa, jonka nimi on Kevät, edetään jo valoisampiin olosuhteisiin. Ei ole sattuma, että kirjailija on nimennyt osat vuodenaikojen mukaan, sillä luonto on voimakkaasti läsnä teoksessa. Mikaman Myrrys voitti arvostetun Topelius-palkinnon, ja palkintoperusteissa kiitetään teoksen luontohavaintojen tarkkuutta sekä kehutaan kirjan olevan kansanperinteestä ammentava ylistyslaulu suomalaiselle luonnolle. Mainittakoon, että Anniina Mikaman rinnakkain Myrryksen kanssa kirjoittaman 1800-luvun loppuun kaupunkimiljööseen sijoittuvan trilogian ensimmäinen osa Taikuri ja taskuvaras (WSOY 2018) sai Topelius-palkinnon ja sarjan toinen osa Huijarin oppipoika (WSOY 2019) oli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana. Sarjan kolmas osa on nimeltään Tinasotamiehet (WSOY 2020). Mukavaa, että Anniina Mikama lumoaa lukijansa yhdistäessään kirjojensa mukaansatempaavissa tarinoissa kiehtovasti fantasiaa ja autenttisen tuntuisesti historiaa.

Myrryksen päähenkilö Niilon kehityksen kannalta tärkeä henkilö on tietäjä, parantaja ja seppä Martin, joka on kiertänyt maailmaa ja omaksunut sieltä monia loitsimis- ja parantamistaitoja. Hän on tehnyt elämässään valintansa hylkäämällä hiekka-aavikolla eläessään väkivallan ja sotilaallisen sankaruuden ja valitsemalla erakkoelämän kaukana Kainuun korvessa ja myrrysmiehen ikiaikaisen sanan mahdin. Martin, jota ihmiset arvostavat parantajana, mutta johon he suhteutuvat pelonsekaisesti ja ennakkoluuloisesti, ottaa kuin sattuman oikusta palkkionaan Niilon oppipojakseen Kivihalmeesta. Pojan tietäjänkyvyt ja luonnon kanssa sopusoinnussa elämisen taidot vahvistuvat vähitellen lämpimästi kuvatussa vuorovaikutussuhteessa. Martinin tavoin Niilonkin on kasvamisensa myötä itse tehtävä vähitellen omat valintansa.

Toinen Niilon henkiseen kasvuun vahvasti vaikuttava henkilö on kirkkoherra Ström, joka on ystävystynyt Martinin kanssa. Hänen avullaan löytyy pala palalta tietoa Niilon äidistä ja isästä sekä Kivihalmeen isännän ja emännän haltuun annetuista rahoista. Näin päästään aloittamaan menneisyyden salaisuuksien selvittäminen, oikeustoimet ja uusien ratkaisujen löytäminen. Strömin persoonaan liittyy vahva uudistusmielisyys ja kansanviisauden arvostus sekä kyky ohjata Niiloa uusille urille. Myös kirkkoherran viehättävä Iiris-tytär on jo varhaisista vuosista lähtien tehnyt Niiloon vaikutuksen. Nuorten välillä on molemminpuolista kiintymystä, mikä edistää Niilon valintaa uuden ja vanhan tiedon valinnan murroksessa.

Nykyisinä vihapuheen aikoina on mukavaa huomata Kivihalmeen Akselin irrottautuminen vanhempiensa Juhanin ja Hellikin valheista, vihasta ja epäoikeudenmukaisista toimista. Akseli haluaa korvata kasvukumppaninsa kärsimät vääryydet ja olla Niilon ystävä. Muutos on siis mahdollista! Kirjan alkuun sijoitettu loitsu kutsui Niilon avuksi apuvoimia mittelöihin, taisteluihin ja jopa kostoon, siis myrskyyn tai sanan tässä merkityksessä myrrykseen. Niitä voimia ei sittenkään tarvita, sillä raivokkaan väkevän myrrysmiehen taitoja osaava Niilo on kasvanut uuden aikakauden rauhalliseksi, periksiantamattomaksi ja sanavalmiiksi nuoreksi, jolle on tärkeää ihmisten auttaminen, ystävällisyys ja sovinnollisuus sekä oman tiensä löytäminen – taitoja, joita nykyihmisetkin tarvitsevat.

Teresia Volotinen

---

Satalatva – 16 uutta näkökulmaa Kalevalaan

Kun kuulin Satalatvasta (Tammi 2021) ensi kertaa, olin juuri päässyt opettamaan Kalevalaa monen ikäisille oppilaille ja saanut todeta, että Kalevala puhuttaa lapsia ja nuoria edelleen, parisataa vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen. Olinkin innoissani Satalatvan lähestymistavasta luoda 16 ammattikirjailijan tai -kirjoittajan voimalla uusia Kalevala-inspiroituneita tekstejä ”uusin silmin”. Satalatva – Kalevala uusin silmin teoksen ovat toimittaneet Salla Simukka ja Siri Kolu.

Teos alkaa hulvattomalla Ville Hytösen kohutoimittamalla Satalatvan Sanomien lööppiaukeamalla, joita on kirjassa yhteensä neljä. Satalatvan Sanomat tarjoavat riemukkaita silmäyksiä klikkijournalistiseen tyyliin Kalevalan henkilöihin ja aiheisiin, mutta vaativat jo hyvää perusosaamista kansalliseepoksestamme:

”Sotkanmunissa käsittämätön ylituotanto // ’ME HUKUMME KELTUAISEEN!’ // Ilmatar vauhkona” (Hytönen, s. 11).

”Kaupallinen yhteistyö: // Tule jatkoille Pohjolan krouviin. / Ilmarisen olutta ja kyytä kyytipojaksi.” //

”Kaupallinen yhteistyö: Ilmarisen muijan kivileivät /– Syö kuin seppäuros!” (Hytönen, s. 61)

Satalatvan tekstit ovat muutenkin hyvin erilaisia ja sopivat vaihtelevasti esimerkiksi opetuskäyttöön.

Kokoelman avaavassa Sanna Karlströmin tekstissä varioidaan Kalevalan alussa esitettävää maailmansyntyä. Runossa ”Vahinko” runon puhuja saapuu synnyttämään mitä luulee munaksi, mutta pienokainen lipsahtaa hoitajan käsistä ja hajoaa. Kuorista päätetään tehdä taivaankansi.

Sini Helmisen novelli ”Pohjan jahti” sopii mainiosti heikostikin Kalevalaa tunteville. Siinä huvipuistoreissu muuttuu yhtäkkiä Nälkäpeli-kirjoista tutuksi selviytymisseikkailuksi eri aikakausilta kaapattujen ottelijoiden kesken. Voittaja saa palkintonaan viedä sammon murusia omaan aikaansa. Novellin päähenkilö Runo Kullervoinen saa mentorikseen sinipiika Tuulian, tuulen hengen ja Metsän kunkku Tapion tyttären. Tällä kertaa tehtävänä on ampua Tuonelan joutsenta. Viime kerralla oli vuorossa ”Idols-tyyliset laulukilpailut suossa” (Helminen, s. 20).

Ilkka Auerin kauhunovellissa ”Hiidenhirvi” poika haluaisi tavata Kuuselan kartanon tytärtä, jota tämän äiti kuitenkin tiukasti vartioi. Pojan on ensin osoitettava, ettei pelkää pimeää ja haettava pimeän suon laidalta hiidenhirven takku. Lemminkäisen hiidenhirven metsästystä muistuttava kertomus sopii ”Pohjan jahdin” tavoin vähän nuoremmillekin lukijoille.

Aino ja Pohjan neito ovat teoksessa suosittuja hahmoja, samoin Seppo Ilmarinen ja tietenkin ristiriitainen, vimmattu Kullervo. Erkka Mykkäsen ”Ilmarisen oppitunnissa” epävarmuudesta kärsivä, kuvataidelukion pääsykokeisiin valmistautuva Piekka kohtaa Jone Nikulan näköisen Ilmarisen, jolta Piekka tiedustelee apua luovuuteen ja omaan taidekäsitykseen luottamiseen. ”Millä tahansa voi tehdä mitä tahansa, jos on näkemystä” taivaankannen ja sammon takoja Ilmarinen vakuuttelee nuorelle taiteilijanalulle.

Milja Kauniston kirjoittamassa ”Sytykkeessä” tutustutaan useaankin Kalevalan hahmoon, kun pohjolanneidotta jäänyt Ilmarinen murehtii sinkkuuttaan ja päättää ratkaista ongelman hightechillä: hän luo alustan, jossa kumppania etsivät voisivat tavata toisensa. Nimeksi valikoituu ”Sytyke”, joka tuo mieleen paitsi Ilmarisen sepän ammatin, tietenkin myös englanninkielisen tosielämänvastineensa Tinderin. Palvelu saa nopeasti uusia käyttäjiä, joiden kuvauksissa useat Kalevalan keskushahmot esittäytyvät muun muassa aihetunnisteiden ja modernien musiikkiviittausten voimalla.

Karo Hämäläinen lähestyy Kalevalaa pörssikatsausten ja Mike Pohjola sodankäynnin näkökulmasta. Essi Myrsky Tammimaan ”Pohjan pidoissa” kalevalaiset ihmissuhdekiemurat modernisoidaan oivaltavasti Louhen lasten sisarustenvälisiksi suhteiksi, joita värittävät Pohjolan neidon Hillan ja Seppo Ilmarisen muodostaman uusperheen jännitteet, Ilmarisen tahto siirtyä avoimeen suhteeseen sekä Louhen ja performanssitaiteilija Ainon tuore ystävyys. Tässä novellissa Kullervo on Ilmarisen biologinen lapsi ja Hillan uhmakas bonuslapsi, joka vapauttaa Louhen koirat Hillan kimppuun.

Aleksis Salusjärven ”Turmeltu” tarkastelee riipaisevasti ”Pohjan pitojen” pikkupoikaa varttuneempaa Kullervoa, jonka lapsuutta on leimannut isäpuolen mielivaltaisuus sekä äidin vaikeneminen ja päihderiippuvuus. Kalevalasta lainatut säkeet johdattelevat lukijaa tekstin eri osioihin, joissa pahoinvoiva Kullervo syyllistyy ensimmäisiin rikoksiinsa ja sijoitetaan lopulta kodin ulkopuolelle, Ikaalisiin, omaksi parhaakseen. Paikkaa johtaa Ilmariseksi kutsuttu määräilijä, joka sanelee, mitä nuoret saavat evääksi ja antaa heille pelkkiä nöyryyttäviä maksusitoumuskuponkeja vaatteiden hankintaa varten. Onneksi paikassa on töissä myös Ida, joka saa Kullervoon jonkinlaisen yhteyden. Muiden asukkaiden kavallus saa Kullervon kuitenkin tuntemaan kaunaa ja hän astuu kohti kalevalaisen esikuvansa epätoivoista tietä.

Vakavasävyinen ja puhutteleva on myös Jenny Kangasvuon ”Lapin lapsilönttäre”, joka sijoittuu kalevalaiseen aikaan ja kiinnittää huomiota Pohjan kansan entisaikaisiin orjiin, joista monet olivat vasta lapsia. Novellissa seppä Ilmollini tarvitsee paljon väkeä vääntämään palkeita takoessaan sampoa ja muita ihmetöitä Pohjolaan. Lapsilönttäreeksi nimetty Lieđđi, lapsiorja, ihmettelee, miksi orjat hyödyntävät jopa loitsuvoimiaan sortajiensa eduksi. Vanha, pakoa yrittäessään sokeudella rangaistu Märkähattu selittää:

”Voi lapsi, jos ihminen on menettänyt kaiken, hän pitää kiinni siitä, mitä hänellä on. Vaikka sitten orjan asemasta. Ei sepän orjalla ole enää mitään muuta kuin hevonen ja laulunsa. Siellä, missä hänen sukunsa ennen kulki, palaa nyt kalevalaisten kaski, ja se vähä, mikä hänen suvustaan on jäljellä, on hajonnut kuka mihinkin” (Kangasuo, s. 115).

Kalevalassa on maininta Joukon jorottarista (Kangasvuon tekstissä Jorotar on Lapsilönttäreen sisko), joita myös lapsilönttäreiksi kutsutaan. Nimitys on siis peräisin Kalevalasta, ja esimerkiksi suomen kielen tutkija Marita Råmanin mukaan ilmaisun viittaussuhde ”lappalaisiin” on selvä (2009). Kangasvuon tekstissä vilahteleekin taajaan pohjoissaamen sanoja, jotka on koottu ilahduttavasti sanastoksi tekstin loppuun.

Johanna Sinisalon ”Tuonen tytin tili- ja tutkimuskirjat” yhdistelee monia eri tekstilajeja, kuten kalevalaista runoa ja tilikirjamaista kuivaa luettelointia kuvatessaan Tuonelaan saapuvia menehtyneitä, joiden joukossa on niin ihmisiä, kaloja, kastematoja kuin puitakin. Tuonen tytin tarjoaman toiseuden näkökulmasta lähestytään valtalajin eli ihmisen toimintaa, esimerkiksi ”siittäj[ien] taipumusta järjestellä ja kontrolloida jälkeläistensä lisääntymis- ja laumaantumiskäytöstä” (Sinisalo, s. 173).

Ympäristö- ja luontosuhde saa myös osakseen viiltävää kritiikkiä:

Oisko tammen taittajata,

puun sorean sortajata?

Iski puuta kirvehellä,

tarpaisi tasaterällä.

Siit’ alkoi salo silota,

metsät mielin kasvaella. [Kalevalan 4. runo] (Sinisalo, s. 171)

”Saapumisselvitys:

Tuostapa tuonen tytti kommentoijaksi kohosi:

Valtalajin kokemusoppimisessa on huomattavasti parantamisen varaa. Ensin poltetaan maa, koska hingutaan yhtä tiettyä lajia, eli tammea, joka ei sitten kilpailun puutteessa ylikasvaneena ollutkaan enää yhtään kiva. Kaadetaan kyseinen tammi. Kun kaikki taas kasvaa ja kukoistaa, niin eikös mennä ja polteta maa uudestaan, jotta saataisiin tilaa – arvatkaapa mitä – yhdelle lajille” (Sinisalo, s. 171–172).

Satalatva alkaa ja päättyy runoon. Maria Turtschaninoffin ”Lyssna” on painettu Salla Simukan suomentamana viereiselle sivulle nimellä ”Kuuntele”. Se on vahvan feministinen runo, jossa Kalevalan naisten äänet puhuttelevat nykylukijaa. Suora viittaus on myös Kalevalan loppuvaiheisiin, kun Marjatta tulee neitseellisesti raskaaksi ja uusi aika Kalevalassa alkaa:

Satalatva on kokonaisuutena vähän kuin Kalevala itse. On parasta, jos tietää, mitä etsii. Eri lukijoita puhuttelevat eri sisällöt, tyylilajit ja Kalevalan käänteet.

Marianna Lammi

---

Olin niinku aurinko paistais – ajankuvaa osuvimmillaan

Mitä on olla rakastunut ensimmäistä kertaa, kun yhtäkkiä maailma ympärillä sulkeutuu ja myös oma äiti sairastuu? Olin niinku aurinko paistais (Otava 2021) on Veera Salmen kirjoittama koskettava säeromaani, joka kertoo nuoren pojan elämästä ensimmäisenä koronakeväänä. Romaanin päähenkilö on teini-ikäinen Gabriel. Hän asuu äitinsä ja pikkusiskonsa Meeriken kanssa. Romaanin alussa Gabriel ihastuu. Tai oikeastaan rakastuu. Ja mielen täyttää vain Aava (15):

Tästä käynnistyy viikkojen uuvuttava pärjäämistaistelu, jonka aikana Gabrielin mielen täyttää Aavan sijasta pelko äidin kuolemasta, huoli siskosta sekä pula rahasta ja ruoasta. Vuoden 2021 Helsingin Kirjamessuilla kirjailija Veera Salmi kertoi Kallion lukion opiskelijoiden haastattelussa, että hänestä tuntui väärältä olla kirjoittamatta korona-ajasta. Idea kirjasta alkoi muotoutua, kun koko perhe oli kotona kevään 2020 koronaeristyksen aikaan. Omien lasten tiivis seuraaminen, mukaan lukien näiden riitelyt, toi sytykkeitä tarinaan.

Olin niinku aurinko paistais on ensimmäinen Salmen kirjoittama säeromaani. Kirjamessujen haastattelussa Salmi mainitsi, että säeromaania kirjoittaessa sanajärjestystä tuli pohdittua ja säädettyä eri tavalla. Teksti onkin soljuvaa, ja puhekielisyys tavoittaa hyvin nuorten kielen ja samalla ajatukset. Säeromaani mahdollistaa tekstiin nuoruuden kepeyden – erityisesti ihastumisen ihanuuden – mutta myös huolten ja pelkojen uskottavan kuvaamisen. Säeromaaneille ominaisesti teos hyödyntää erilaista typografiaa. Tunteita ja tunnelmia ilmentävät niin erilaiset fontit kuin myös tekstin asettelu: välillä teksti on tiivistä, eikä mukana ole välimerkkejä tai isoja kirjaimia, ja näin syntyy vaikutelma kiihkeästä ajatustenvirrasta. Välillä sivulla on vain yksi virke, joka yksin täyttää koko sivun, ja näyttää samalla, miten tuo ajatus valtaa Gabrielin mielen.

Olin niinku aurinko paistais osuu monin tavoin kysymyksiin, jotka yhä, kaksi vuotta korona-aikaa elettynä, ovat ajankohtaisia. Näistä keskeisin on heikompiosaisten lasten ja nuorten asema. Romaani osoittaa, mitä käytännössä tarkoittaa, kun hyvinvointiyhteiskunta ei kykenekään huolehtimaan niistä, jotka apua eniten tarvitsisivat: lapset. Gabriel jää yksin tilanteessa, joka olisi pelottava ja ahdistava myös aikuiselle. Keskellä äidin sairastumista ja siskon kanssa riitelyä tulee tieto:

Kello kasi sain kuulla että koulut suljetaan
vaarallisen viruksen takia.
Pääministeri sanoi: Nyt siirrytään etäopetukseen.
Ööö. mikä? se? on?

Äidin ollessa hyvin sairas täytyy Gabrielin ottaa vastuu kaikesta. Hän joutuu etäkoulun lisäksi huolehtimaan siskostaan, rahasta ja ruoasta. Salmi tavoittaa tekstissä osuvasti sen, miten irrationaalista usean viranomaisen käytös muuttuneessa tilanteessa on. Tästä oivallinen esimerkki on kuvaus pituuskontrolliajasta, joka Gabrielilla on terveydenhoitajalle. Hoitaja kyselee sukulaisista pituustietoja, ja antaa ohjeita terveelliseen ravintoon (48):

Noudatatko lautasmallia, juotko maitoa, syötkö vitamiinia,
onko tapana ruokailla perheen kesken, aamupala, lounas,
välipala, päivällinen, iltapala.
Sanoin kyllä ja kurkkuun nousi pala, ei aamupala, vaan
valheen kulmikas ja kova palikka. Ja niin terkka sanoi:
ei muuta kun hyvää kesää ja kaunista kevättä.

Teksti nostaa osuvasti esille, miten osa ihmisistä pystyy suojautumaan rutiinien taakse, kun maailma ympärillä muuttuu ja mullistuu. Gabrielin harteilla on pelko äidin terveydestä, siskon pärjäämisestä, rahasta ja ruoasta, silti häneltä kysellään tätien ja setien pituuksia ja sairauksia. Vaikka kysymys, jota eniten kaipaisi olisi paljon helpompi: Miten sinä voit? Miten jaksat?

Gabriel on kuitenkin oppinut jo varhain, ettei järjestelmän tukeen ja apuun voi luottaa. Ajoittain tekstistä käy ilmi, että perhe on asioinut sosiaalihuollon kanssa aiemminkin. Gabriel on saanut kokea, että järjestelmä tarttuu epäolennaisuuksiin, eikä välttämättä tunnista sitä huolenpitoa ja välittämistä, mitä lapsi saattaa kokea perheessä, joka ei virallisten arvioiden mukaan täytä kriteereitä ’hyvästä ja oikeasta’. Gabrielin muistot sosiaalihuollon kotikäynneistä ovat sekoitus uhmakkuutta ja pelkoa. Lapsuudessa hänen kohdalleen kaavakkeeseen tehty merkintä: ’Esikoisella lakanaton sänky’ kirvoittaa Gabrielissa yhä katkeruutta:

lakanaton sänky vai lakanallinen sänky

laita rasti ruutuun

koska tämä on niin helvetin merkityksellinen asia

Muistot kukkalakanapyykistä pihan pyykkinaruilla ovat kauniita, mutta näitä muistoja eivät järjestelmät tunnista. Pelko, ettei oma perhe ole riittävän hyvä viranomaisten silmissä ja että edessä on huostaanotto, on jättänyt Gabrieliin syvän epäluottamuksen järjestelmää kohtaan. Teksti osoittaa kerta toisensa jälkeen ne syyt, miksi epäluottamuksesta on mahdotonta päästä eroon. Salmi tavoittaakin tekstissä hyvin älykkäästi monia niitä haasteita, joita heikompiosaiset perheet kohtaavat, kun oletuksena on, että kaikilta löytyy kotoa laitteet, yhteydet ja myös aikuisen tuki. Kun etäkoulu ei onnistu kummaltakaan sisarukselta, soitetaan koulusta lopulta perään. Kun pikkusiskon opettaja ei saa äitiä kiinni, on seuraavassa hetkessä kotiin tulossa perhetyöntekijä. Gabriel kuitenkin onnistuu valehtelemaan, että äiti on kiireinen, koska on niin keskeisessä roolissa koronapotilaiden hoidossa. Mukaan vilahtaa myös valhe kuurosta ja mykästä isästä. Pelko siitä, ettei järjestelmä tarjoa apua, vaan tuo ongelmia, on sisäistetty vahvana.

Romaanissa köyhyys ei ole tabu. Tiukkuus rahasta on opettanut Gabrielille jo aiemminkin tarkkuutta rahankäytössä. Hoitajana toimiva äiti on ennen sairastumistaan tehnyt paljon töitä, ja näin perhe on pärjännyt taloudellisesti juuri ja juuri. Äidin sairastumisen seurauksena Gabriel muun muassa myy television saadakseen rahaa ruokaan. Romaanista tekee erityisen onnistuneen se, että niin sanottuja vaikeita aiheita kuvataan uskottavasti saarnaamatta tai sormea heristelemättä.

Salmen tekstistä tekee älykästä myös ne tavat, joilla ikään kuin ohimennen kerrotaan asioista. Ainut aikuinen, jolle Gabriel uskaltaa lopulta kertoa perheen tilanteesta, on äidin ystävä Kristina. Kristina jaksaa kysyä, ja kysyä yhä uudelleen. Mutta pitkään Gabriel salaa äidin sairastumisen myös häneltä (65):

Romaanin lopussa Gabriel ja Meerike päätyvät Turkuun koiranhakumatkalle. Sisko on kaiken sekavuuden keskellä onnistunut ostamaan koiranpennun kasvattajalta. Tällä matkalla Gabrielin kohdalla äärimmilleen venytetty jaksaminen ja pärjääminen saavuttavat ääripisteen. Onneksi pojalla on yksi luotettava aikuinen, jolta sisarukset saavat kaivatun tuen ja avun. Gabriel saa taas olla vain lapsi, ja onnen tuo muun muassa se, kun kodissa laulaa imuri koko päivän: ’ihana ääni’.  Ja lopulta avautuu myös äidin huoneen ovi.

Olin niinku aurinko paistais on ajankuvaa osuvimmillaan. Romaani on samalla ajaton nuoren ihastuksen ja rakastumisen kuvaus, mutta se myös tavoittaa koronan synnyttämät pelot ja hämmennyksen. Lasten ja nuorten asema koronan aikana puhututtaa varmasti vielä pitkään. Moni Gabrielin kokemuksia jakava lapsi tai nuori kaipaa kuulumisten kysyjää.

Jaana Pesonen