Kirjavinkit: Unohtuneet helmet
IBBY Finlandin pitkäaikaiset vapaaehtoiset vinkkaavat unohtuneita lasten- ja nuortenkirjoja vuosien takaa.
Mary Marck:
Yhteiskoululaisia
Otava 1921
Viimeinen luokka alkaa Eevalle ja kavereille. Tämä on se vuosi, joka päättyy ylioppilasjuhliin ja kouluvuodet olisivat takanapäin.
Eeva on luokan välkky, hänen kaverinsa Hertta luokan hauskuuttaja. Syksyllä ilmassa on kihelmöivää jännitystä: pitää päntätä kirkkoisiä ja ties mitä. Elämä on lukemista ja lukemista.
Hertta huokailee elämän ankeutta – hän tulisi hulluksi, ellei mitään arjesta poikkeavaa pian keksittäisi. Kohta tiedossa onkin pukujuhlat.
Elämä tarjoaa muutakin kuin koulunkäyntiä. Näin käy Eevankin luokalle. He joutuvat ylioppilaskeväänä kahden vaikean asian kanssa tekemisiin. Tiedot uutisista leviävät kulovalkean tavoin. Ja kaikki niistä puhuvat. Lähemmin tapauksiin liittyvät yrittävät olla mukana ja myötäelää.
Ongelmat väistyvät ennen tärkeitä kirjoituksia. Ainekirjoitus aiheuttaa useimmille päänvaivaa – mistä kirjoittaa? Kohta kirjoitukset ovat ohi, koulu kaikkineen takana päin ja elämä edessä.
Tämä kirja on yleisinhimillinen, ei sidottu aikaansa. Lukiessa ei tule ajatelleeksi, että kirja on ilmestynyt jo sata vuotta sitten.
Näillä yhteiskoululaisilla on sama kihelmöivä jännitys kuin nykyisillä abeilla. Vaikkei ollut somea, tiedot kyllä kulkivat ja vaikuttivat laajalti. Opiskelumahdollisuuksia pohditaan ja ruoditaan.
Ja ilo siitä, että pulmat ratkeavat, ja kaikki pääsevät kirjoituksiin.
Yhteisöllisyyttä oli silloin, toivon ja uskon, että sitä on vieläkin.
Teksti: Sirkka Nieminen
Inger Skote:
Tornitalon Mikko
Kuvitus: Ylva Källström
Suomentanut: Marjatta Kuparinen
Gummerus 1969
Inger Skoten lastenkertomus Tornitalon Mikko ei ehkä vedä vertoja Astrid Lindgrenin parhaimmille kirjoille, joissa lämpö siilautuu kaiken arkisen ylle, mutta omalla tavallaan Tornitalon Mikko silti lukeutuu klassikoiden joukkoon. Niin meillä kuin Ruotsissa kirjoitettiin 1960–1970-luvulla kaupunkipihojen aurinkoisesta ja touhukkaasta elämästä. Maalaiskylien turvallisuus ja tuttuus siirtyivät maalaiskylistä asfalttipihoille.
Kirjan seitsenvuotias päähenkilö Mikko ei eräänä päivänä löydäkään kotiinsa 15. kerrokseen ja hän joutuu rimputtelemaan ovikelloja toistensa perään. Utelias ja ennakkoluuloton poika kokee seikkailuja ja saa uusia ystäviä.
Mikon ja äidin viestimiskeinot ovat maukkaita: äiti huutaa suureen kaiuttimeen, muuten Mikko ei kuule pihalle yhtikäs mitään.
Tornitalon Mikko on ensimmäinen kirja, jonka omilla rahoilla sain ostaa Puotilan kirjakaupasta. Se oli alennusmyynnissä 1970-luvun alussa ja hinta (3 markkaa) näkyy edelleen hentona lyijykynämerkintänä takakannessa.
Teksti: Ismo Loivamaa
Sebastian Lybeck:
Latte-siili ja Vesikivi
Kuvittanut Daniel Napp
Suomentanut Arja Kanerva
Lasten Keskus 2009 (Ruotsinkielinen alkuperäinen julkaisu 1956)
Latte-siili ja hänen ystävänsä ovat epätoivoissaan. Heidän kotimetsässään vallitsee hirveä kuivuus, koko metsä on kuolemaisillaan. Ainoa pelastus on salaperäinen Vesikivi, mutta se on ilkeän Karhukuninkaan Banturin hallussa. Rohkeasti Latte-siili lähtee vaaralliselle matkalle hakeakseen takaisin Banturin varastaman kallisarvoisen aarteen, sillä metsä on pelastettava!
Latte-siili ja Vesikivi on jännittävä, perinteinen sankaritarina ystävyydestä ja uskollisuudesta, seikkailuista ja vaaroista, mutta se kertoo myös taistelusta luonnon säilymisen puolesta. Luonnon ja sen pelastamisen merkitys tulee esiin sadunomaisesti. Alkuaan yli 60 vuotta sitten ilmestynyt kirja on ollut paljon aikaansa edellä, ja juuri nyt sen aihe on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Suomenruotsalainen kirjailija Sebastian Lybeck kirjoitti tämän saturomaanin jo vuonna 1956, jolloin se ilmestyi Suomessa ja Ruotsissa nimellä Latte Igelkott och vattenstenen. Saksassa siitä on otettu jatkuvasti uusia painoksia, mutta vasta vuonna 2009 tämä unohtunut klassikko julkaistiin suomeksi. Se sai myös kaksi jatko-osaa.
Teksti: Arja Kanerva
John Christopher:
Tripodien aika -sarja
Viimeinen tukikohta, WSOY 1967
Lyijykaupunki, WSOY 1968
Tulinen pyörre, WSOY 1969
Suomentanut Antti Mäyrälä
Varhaisnuoruuteni suuriin luku- tai itse asiassa kuunteluelämyksiin kuului John Christopherin Tripodien aika. Se oli ensimmäinen kosketukseni scifi-kirjallisuuteen. Se oli erilainen kuin mikään aiemmin lukemani tai kuuntelemani kirja. Se oli mielenkiintoinen, jännittävä ja pelottava.
Kauheat kolmijalkaiset metalliset tripodit ovat alistaneet ihmiset valtaansa kapittamalla. Nuorille asetetaan päähän implantti, joka saa ihmiset tottelemaan. Kolme nuorukaista kaksi englantilaista ja ranskalainen päättävät välttää kapituksen pakenemalla.
Kuuntelimme kasettikirjat pitkällä bussimatkalla Keski-Eurooppaan kesällä 1989. Tarina hiljensi koko bussillisen retkeilijöitä kuuntelemaan tarinaa.
Vieläkin kun näen voimalinjojen kulkevan tien yli, ajattelen, että ne näyttävät ihan tripodeilta.
Teksti: Katri Moilanen
Asko Martinheimo:
Tuhkanaama ja Taivaantakoja
WSOY 1987
Werstaan näyttelyä varten luin uudestaan Asko Martinheimon tuotantoa. Martinheimon novellit ovat mestarillisia, mutta silti nostaisin hänen tuotannostaan esille fantasiakirjan Tuhkanaama ja Taivaantakoja. Patalakkien maa on kuin mikä tahansa maa. Heillä on oma tarinansa aikojen alusta ja esi-isien vaiheista. Tarinat on kirjoitettu Sulkalinnun siipisulalla nahkakääröihin ja uusia tarinoita syntyy koko ajan. Patalakkien sankariksi nousee sepän palkeenpolkija, ylenkatsottu Puupo Tuhkanaama.
Kirjassa on vahvat henkilöhahmot, vetävä juoni, hyväksi naamioitunutta pahuutta, mustia ratsastajia, pahuutta ja julmuutta, pelkoa ja rohkeutta, näkijöitä ja taikaa. Kieli on notkeaa, rohevaa ja soljuvaa, suuhun sopivaa. Tarina tuntuu yhä tuoreelta ja ajankohtaiselta, ja se vetää vertoja Tolkienin kirjoille.
Kirjasta kannattaisi ottaa uusintapainos ja lukea äänikirjaksi.
Teksti: Marketta Könönen
Eve Garnett:
Kulmakujan perhe
Suomentanut Laila Järvinen
WSOY 1953
Asuin lapsena pienessä maalaiskylässä. Silloin tällöin 1950-luvulla posti toi kiehtovan kirjapaketin isotädiltä Helsingistä. Kerran paketissa oli kirja, jonka nimi oli Kulmakujan perhe. Kansikuva näytti hauskalta ja tarina brittiläisestä suurperheestä olikin täynnä hauskoja ja jännittäviä sattumuksia ja kommelluksia, joihin perheen seitsemän lasta joutuivat. Sydäntäni lämmitti se, että kaikki kääntyi aina parhain päin. Perheen tulot olivat niukat, äiti oli pesijätär ja isä roskakuski, ja kekseliäisyyttä tarvittiin perheen ruokkimiseen ja vaatettamiseen. Kustantajat epäröivät työväenluokasta kertovan kirjan julkaisemista, aikanakin kahdeksan kustantajaa palautti käsikirjoituksen. Kun kirja viimein ilmestyi v. 1937, se sai Carnegie -mitalin ja suuren suosion. Kirjailija ja kuvataiteilija Eve Garnett kuvitti itse kirjan.
Siitä on otettu uusia painoksia viime vuosiin asti. Kirjan mainion suomennoksen takana on Laila Järvinen, jonka käännöstöitä ovat monet Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin kirjojen suomennokset. Kirja on kirjahyllyni rakkaimpia aarteita.
Teksti: Maija Korhonen