Kirja on tarkoitettu käytettäväksi
Käyttökirjallisuus tuntuu käsitteenä epämääräiseltä. Mitä sillä oikeastaan halutaan sanoa?
Kirjaston kannalta ajatellen käyttökirjallisuus kuulostaa lähes positiiviselta ilmaukselta. Täytyy tunnustaa, että puhun joskus jopa kulutustavarasta, kun tarkoitan hyviä lastenkirjoja, joita kirjastosta lainataan ja kysytään vuodesta toiseen, jotka luetaan loppuun ja joita pitää aina ajoittain tilata lisää. En tarkoita sanoa, etteikö lastenkirjallisuuden laadulla olisi väliä, sillä sitä sillä todellakin on! Kaikki kirjat eivät ole yhtä hyviä tai laadukkaita, eikä kirjaston aineistomäärärahoja kannata käyttää mihin tahansa.
Laadukasta lastenkirjallisuutta tarvitaan, mutta laatua voi mitata muillakin kriteereillä kuin taiteellisen arvon perusteella. Kirjaston kokoelma on nimenomaan käyttöä varten, sillä vain kirja, joka luetaan, voi saada aikaan positiivisia lukukokemuksia. Silti olen samaa mieltä siitä, että osassa uusista lastenkirjoista on joskus hiukan rahastuksen makua. Aina ei saa sitä, mitä kuvitteli tilaavansa.
Työssäni valitsen, mitä lastenkirjoja kirjastoon tilataan ja kuinka paljon. Se, miten aineistoraha käytetään, on aina jonkinlainen arvovalinta, vaikka lähtökohtaisesti en halua arvottaa kirjoja, ihmisiä tai ihmisten lukumieltymyksiä paremmiksi kuin toiset, sillä lasten lukuilo on herkkä arvostelulle.
Lukemisen ei tarvitse aina haastaa. Se voi olla myös hauskaa ja helppoa. Se voi olla pikemminkin ilo kuin vaatimus tai suoritus. Kirjastossa tavoitteena on lukuilo ja lukuharrastuksen tukeminen, ja lukemisen iloon on monta erilaista tietä. Suomessa niistä moni on kulkenut ylikansallisen, kaupallisen ja vahvasti tuotteistetun Ankkalinnan kautta.
Lastenkirjallisuus ei ole vain taiteenlaji, sillä se on myös tietoa, taitoja, oppimista, vuorovaikutusta, uusia ajatuksia, elämyksiä tai ihan vain ajanvietettä, arkea ja osa lasta ympäröivää mediamaailmaa.
Turun kaupunginkirjaston lastenaineiston valitsijoiden kanssa olemme päätyneet tekemään kaksivaiheista valintaa. Suurin osa kirjaston kirjoista tilataan jo ennen kirjan ilmestymistä kustantajan antamien tietojen perusteella, siis näkemättä ja lukematta kirjaa. Tässä vaiheessa tilattavien kirjojen laatua voi arvioida vain ennakko-oletusten perusteella. Jos samalta kirjailijalta on aiemmin ilmestynyt vastaavia kirjoja, tilattavaa määrää voi harkita niiden lainauksen pohjalta, mutta ennestään tuntemattoman tekijän tai kustantajan kirjoja tilataan joskus hyvinkin varovaisesti.
Kun kirjat ilmestyvät, luen tai ainakin selaan aika suuren osan oman vastuualueeni kirjoista, seuraan kirjojen lainausta ja nidemäärien riittävyyttä. Tarvittaessa tilaan lisää. Kirjojen lainausmäärät ja suosio vaikuttavat tilattaviin nidemääriin paljon, mutta toisaalta kirjastossa pyritään monipuoliseen ja laadukkaaseen kokoelmaan. On tärkeää tunnistaa joukosta ne helmet, joita asiakkaat eivät ehkä itse löytäisi.
Kirjallisen laadun ja lainausmäärien lisäksi kirjastoon tilattaviin nidemääriin vaikuttavat erityisesti kirjan toimivuus ja käyttökelpoisuus. Kuinka laajalle ikäryhmälle kirja sopii? Ovatko tarina, sen aihe, kirjoitustyyli, kieli ja kuvitus tasapainossa sen kohderyhmän lukutaitoa, kiinnostuksenkohteita ja kehitysvaihetta ajatellen? Mitä kirja edellyttää lukijaltaan, jotta se tuottaisi iloa, oppimista tai elämyksiä? Voiko olettaa, että kirjan suosio kestää, vai onko se hetken ilmiö, joka myös unohtuu nopeasti?
Osa lastenkirjoista tavoittelee lähinnä opettavaisuutta tai hyödyllisyyttä kasvatuksen apuvälineenä. Ne saattavat olla yksinkertaisia ja liiankin osoittelevia mutta sellaisina erittäin tarpeellisia ja käyttökelpoisia. Nykymaailman loputtomien materiaali- ja tekstimäärien suossa on ymmärrettävää, että kirjoilta toivotaan täsmäapua juuri tiettyyn tarkoitukseen.
Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opettajien vahva usko kirjoihin ja niiden käyttöön vaikka millaisten ongelmien ratkaisemisessa on pikemminkin todella ilahduttavaa! Se, että kirjaa mediana käytetään muuhunkin tarkoitukseen kuin taiteellisen elämyksen välittämiseen, ei vähennä yksittäisen kirjan eikä koko taiteenalan arvoa. Päinvastoin, erilaiset tavat käyttää kirjoja vahvistavat lukemisen kulttuuria. Kirja on edelleen validi tapa lähestyä mitä tahansa aihetta!
Mutta tarvitaanko helpompia kirjoja tyhmemmille lukijoille?
Kirjaston näkökulmasta vastaus on kyllä, vaikka en missään tapauksessa muotoilisi asiaa noin ikävällä tavalla. Lasten lukutaito on polarisoitunut: edelleen on hyvin lukevia lapsia, mutta heikkojen lukijoiden osuus on kasvanut ja keskivertolukijoiden määrä vähentynyt.
Polarisoituminen on lisännyt kieli- tai lukutaidon tason perusteella eroteltavissa olevien vaihtoehtojen tarvetta. Samaan aikaan on herätty huomioimaan heikoimmin lukevia ryhmänä, jonka lukutaidon kehittymisen tarpeisiin pyritään vastaamaan. Opettajat etsivät kirjoja, joilla on selkeitä ja harkittuja tavoitteita esimerkiksi erilaisten tekstitaitojen omaksumiseen.
Lukutaidon merkitys suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumisessa on tunnistettu, mutta päiväkodeissa, kouluissa ja kirjastoissa on vaikeuksia löytää tarpeeksi helppoa ja kiinnostavaa luettavaa lapselle, jonka kielitaito ei ole samalla tasolla kuin suomea äidinkielenään puhuvilla. Sopivalla tavalla yksinkertaisen ja selkeän kielen kirjoittaminen niin, että tarinan taika säilyy, on nykypäivän mestaruuslaji, jossa taiteellinenkin taso vähitellen nousee sitä mukaa kuin kirjatarjonta laajenee.
Klassikkokirjojen helpommat versiot saattavat närkästyttää, jos ne eivät vastaa omia nostalgisia muistikuvia, mutta niiden kysyntään on usein todella herttaisia syitä. Tuoreet vanhemmat ja isovanhemmat haluavat päästä jakamaan oman lapsuutensa lukukokemuksia jälkipolvien kanssa, mutta he ovat niin aikaisin liikkeellä, että lapsi on vielä aivan liian pieni alkuperäisten muumikirjojen tai Astrid Lindgrenin satumaailmojen lukemiseen.
Tähän saumaan iskevät lyhyemmät, tuotteistetut ja runsaammin kuvitetut versiot vanhoista klassikoista. Kaikki niistä eivät kieltämättä ole korkeatasoista kirjallisuutta eivätkä kaikki edes kovin käyttökelpoisia, mikä on minusta ja kirjaston näkökulmasta pahempi vika kuin taiteellisen kunnianhimon puute. Osa taas on juuri sitä, minkä avulla houkutellaan nykyajan lasta avaamaan kirjan kansi ja lähtemään vanhojen, lumoavien tarinoiden vietäväksi.
Kirjaston kirjavalintojen tekeminen on opettanut nöyräksi. Saatan pitää lukemaani uutuuskirjaa vuosikymmenen parhaana lastenkirjana tai täysin ala-arvoisena rahastuksena, mutta lopulta kirjaston käyttäjät ratkaisevat, mitä kirjoja kirjastoon kannattaa ostaa ja kuinka paljon.
Minun ei tarvitse pitää jokaisesta kirjasta. Riittää, että kohderyhmään kuuluvat pitävät, sillä minä en ole enää lastenkirjojen varsinaista kohderyhmää edes lapsen vanhempana. Kun luen lastenkirjoja, yritän pitää mielessäni sen, että minä olen aikuinen.
Vaikka minun näkökulmastani kirja saattaa toistaa kaavamaisesti samaa tarinaa kuin niin monet muutkin lukemani kirjat jostain sieltä 80-luvulta lähtien, 2020-luvun lapselle juuri se kirja voi olla ensimmäinen kosketus uusia näkökulmia antaviin ajatuksiin. 1980-luvun aikuinen on saattanut yhtä lailla pitää minun suuria kirjaelämyksiäni vain huonompina toisintoina jostain vielä vanhemmista tarinoista.
Kaikki kirjat eivät kestä aikaa, mutta aina osa jää elämään ihmisten mielissä syvinä lapsuudenkokemuksina.
Pauliina Salmi
Kirjastonhoitaja, Turun kaupunginkirjasto.