Hyppää sisältöön

Kansainvälisen lastenkirjapäivän seminaari: Lastenkirja eläinten puolella

Tervetuloa juhlistamaan kansainvälistä lastenkirjapäivää!

IBBY Finlandin vuosittain järjestettävän kansainvälisen lastenkirjapäivän seminaarin teemana on vuonna 2019 Lastenkirja eläinten puolella. Seminaari järjestetään torstaina 28.3.2019 klo 10–16 Annantalolla Helsingissä.

Tämän vuoden lastenkirjapäivän seminaari tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen eläinten ja ympäristön oikeuksista ja niiden puolustamisesta.  Tiesitkö, että lapsille on julkaistu kirjallisuutta eläinten oikeuksista ja kasvissyönnistä? Tai etsitkö lastenkirjoja, joiden avulla keskustella ilmastonmuutoksesta? Lastenkirja eläinten puolella -seminaarissa tutustutaan niin kotimaisiin kuin ulkomaisiinkin lastenkirjoihin, joiden keskiössä ovat eläineettisyys ja ympäristönsuojelu. Lisäksi esille nousee nuorille suunnattu eläinoikeuskirjallisuus.

Seminaarissa kuullaan, miten lasten- ja nuortenkirjallisuus pyrkii tekemään maailmasta paremman paikan eläimille ja ympäristölle. Aihetta käsitellään seminaarin aikana kolmen eri tutkijan esitelmässä. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kirjoittajista ja kuvittajista koostuvassa paneelissa keskustellaan esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjan asemasta suhteessa lapsiin, yhteiskuntaan ja ei-inhimillisiin olentoihin ja pohditaan, mitä lastenkirjassa voidaan näyttää, mitä nuortenkirjassa.

Seminaarissa on esillä aiheeseen liittyvä kirjanäyttely, joka koostuu kotimaisesta ja kansainvälisestä kirjallisuudesta.

Seminaari on osallistujille maksuton.

Ilmoittautuminen 25.3 mennessä sähköpostitse osoitteeseen marianna.koljonen@gmail.com. HUOM! Ilmoittautuminen FB-tapahtuman kautta ei riitä, vaan osallistujien tulee laittaa sähköpostia edellä mainittuun osoitteeseen.

Seminaaripaikka: Annantalon taidekeskus, Annankatu 30, Helsinki

OHJELMA

9.30-10.00 Ilmoittautuminen

10.00-10.15 Seminaarin avaus: Marianna Koljonen, IBBY Finland

10.15-11.15 Tutkija, dosentti Päivi Heikkilä-Halttunen (FT): Lastenkirjat vihreän vallankumouksen asialla 1970-luvulta 2000-luvulle

11.15-12.15 Väitöskirjatutkija Marianna Koljonen (FM): Eemelin Possuressusta Einon suureen possukysymykseen. Eläinoikeusliikkeen murtautuminen lastenkirjaan

12.15-13.15 Lounas (omakustanteinen)

13.15-14.15 Väitöskirjatutkija Helinä Ääri (FM): Kanoja, koiria, ihmisiä. Eläinten ja eläinoikeusaktivistien kohtaamisia kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa.

14.15-15.15 Paneelikeskustelu: ”Kun nostamme haarukkamme, kannatamme aina jotakin”. Mitä ja miten lastenkirja voi kertoa eläintuotannosta, lihan alkuperästä ja kasvisruokavaliosta?

Panelisteina toimittaja-tietokirjailija Elina Lappalainen (Nakki lautasella 2015), kirjailija-kustantaja Elina Koivunen (Ailitza, eli Kävelevä Maailma 2018) ja kuvittaja-kirjailija Ilja Karsikas (Eino ja suuri possukysymys 2018). Paneelikeskustelua johtaa Marianna Koljonen.

15.15-15.45 Lastenkirjapäivän juhla

Järjestäjä: IBBY Finland ry yhteistyössä Annantalon taidekeskuksen kanssa