Hyppää sisältöön

Haastattelussa IBBY Finlandin uusi puheenjohtaja Demi Aulos

Hei Demi, kerro itsestäsi. Mitä kuuluu?

Heipähei! Olen Demi, 27-vuotias lukukoordinaattori Keravalta. Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä. Minut valittiin IBBY Finlandin puheenjohtajaksi syyskokouksessa kaudelle 2023-2024. Suurkiitos luottamuksesta!

Työskentelen nyt toista vuotta Keravan kaupungilla projektityössä aiheena lukutaitotyön edistäminen. Käytännössä teen kaupunkitasoista lukutaitotyön suunnitelmaa, erilaisia lukemista ja kirjallisuuskasvatusta tukevia materiaaleja, päiväkoti- ja kouluyhteistyötä sekä tapahtumatuotantoa. Pohjakoulutukseltani olen varhaiskasvatuksen opettaja, opiskelen paraikaa kasvatustieteen maisteriksi Helsingin yliopistossa Changing education -maisteriohjelmassa. 

Perheeseeni kuuluu aviomies, 10-vuotias lapsukainen ja kissa. IBBYn hallituksen jäsenenä olen ollut maaliskuusta 2022 lähtien, puuhastelin esimerkiksi viime syksyn lastenkirjaseminaarin parissa. Puheenjohtajan pestin otan vastaan innolla, mielenkiinnolla ja uutta jatkuvasti oppimalla. 

Millaisia asioita haluat edistää IBBY Finlandin puheenjohtajana?

Haluan edistää IBBYn yhteisiä tavoitteita: suomalaisen laadukkaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden tuntemusta ja esiintuomista, lasten- ja nuortenkirjailijoiden ja -kuvittajien näkyvyyttä, perheiden lukuiloa, lukuintoa ja harrastuneisuutta. Meillä on ollut hieno hallituskausi tänä vuonna ja osaava puheenjohtaja Noora Miettinen, jonka jalanjäljissä jatketaan yhdistyksen aktiivista toimintaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden kentällä. Tiedossa on tapahtumia, työryhmätoimintaa, arvostelulautakunnan toimintaa, pohjoismaista yhteistyötä, Virikkeitä-lehden julkaisua, kehitysyhteistyötä ja mahdollisesti jotain aivan uuttakin.

Oman varhaiskasvatustaustani myötä haluan edistää myös kirjallisuuskasvatuksen kehitystä ja huomiointia varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa: kirjallisuuden moninaisuuden esiintuomista, kirjallisuuden pedagogista hyödyntämistä ja sanataiteen avulla lukuilon löytämistä. 

Miksi IBBY Finland on mielestäsi tärkeä toimija kirjallisuuskentällä?

IBBY Finland ry kuuluu Suomen jaostona kansainväliseen International Board on Books for Young People -järjestöön. Kansainvälinen verkosto on hyöty, josta voimme oppia ja jonka kanssa käydä keskustelua alan muutoksista, uusista tuulista, ideoista ja tavoitteista. IBBY Finlandissa toimii monenlaisia eri alojen ammattilaisia, joita yhdistää työ, mielenkiinto ja rakkaus lasten- ja nuortenkirjoihin – tämä moninaisuus on eduksi, kun tarkastelemme kirjallisuuteen ja lukemiseen liittyviä teemoja ja suunnittelemme toimintaa. 

IBBY Finlandilla on hyvät, vakiintuneet käytänteet, jotka ovat kansallisesti ja kansainvälisestikin tunnettuja sekä edistävät alan esiintuomista. Esimerkiksi lastenkirjaseminaari, kirjoituskilpailu ja arvostelulautakunnan työ erilaisten kirjallisuuspalkintojen parissa tuovat arvostusta ja tunnettuutta sekä nuorille kirjoittajille että ammattilaisille.

Teet töitä lukuhankkeen parissa kirjastossa. Mitkä ovat mielestäsi tärkeitä ilmiöitä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa juuri nyt?

Eräs mielenkiintoinen kirjallisuuskeskustelu, mikä tällä hetkellä on käynnissä, on julkkisten kirjoittamat lastenkirjat; niiden tarpeellisuus sekä niiden asema lastenkirjallisuuden kentällä. Tämä liippaa enemmän kustannuspuolelle, mistä itselläni ei ole kokemusta, mutta näkökulmat ovat olleet avartavia ja keskustelua on ilmeisen tärkeä käydä.

Minua kiinnostaa ja viehättää valtavasti sanattomat eli hiljaiset kirjat, joista on muutama vuosi jo kohistu. Olen löytänyt näistä kirjoista suurta pedagogista potentiaalia ja mahdollisuuksia käyttää sanataiteessa – erityisesti pienten lasten kanssa sekä niiden lasten kanssa, joilla ei ole samaa kielitaitoa kuin itsellä. 

Eräs ilmiö, joka ei ehkä ole se trendikkäin, mutta jonka puolesta itse pidän meteliä, on iltasatuperinteen jatkuminen. Työssäni olen tehnyt iltasatukirjahyllyjä päiväkotien ja eskareiden eteisiin ja puhun paljon iltasadun lukemisen puolesta. Yhteinen lukuhetki illalla on sekä lasta että vanhempaa hyödyttävä ja ilahduttava rutiini, josta kannattaa pitää kiinni vielä “isommankin” lapsen kanssa. Kymmenvuotiaani on samaa mieltä!

Minkä kirjan luit viimeksi? Mitä lasten- tai nuortenkirjaa suosittelet tänään?

Tällä hetkellä luen kymmenvuotiaani kanssa iltasaduksi J.J. Arcanjon kirjaa Varkaiden akatemia 1. Olemme vasta alussa, mutta tarina pitelee meitä jo tiukasti otteessaan!

Suosittelen Maria Laakson kirjoittamia ja Johanna Rojolan kuvittamia Taltuta klassikko!-sarjan kirjoja. Ne ovat toki suunnattu nuorille, mutta (nuori) aikuinenkin saa niistä paljon irti – ainakin kun klassikoiden lukeminen ei ole kuulunut aivan aktiivisimpiin harrastuksiini. Kirjat ovat humoristisia ja kevyitä sekä samaan aikaan hyvin asiapitoisia. Tommi Liimatan biisin sanoin: “En tiedä asioista; oon lukenut niistä”!

Oikein rauhallista joulunaikaa ja räiskyvää uuttavuotta, IBBYn jäsenet ja seuraajat!

Näkemisiin tammikuussa!