Sotaa, rauhaa, toimijuutta ja solidaarisuutta – globaaleja haasteita kuvakirjojen lempein ottein
Maailman myllertäessä on kirjallisuudella erityisen tärkeä rooli toivon ylläpitämisessä. Vuonna 2024 Suomessa on ilmestynyt useita kuvakirjoja, jotka kannustavat etsimään yhteyttä muihin ja toimimaan paremman maailman puolesta.
Pieninkin merkitsee – aina.
Mistä löytää voimaa korjata epäkohtia, joista muut kääntävät katseensa? Kirjailija Amanda Gormanin ja kuvittaja Christian Robinsonin Something, Someday (2023) suomenkielinen käännös Jonakin päivänä (suom. Laura Eklund Nhaga, Tammi 2024) etsii vastausta tähän kysymykseen. Teoksessa seurataan lasta, joka päättää, että vaikka aikuiset roskaisivat kadulle, hän aikoo rakentaa sinne puutarhan. Tehtävä ei ole helppo, sillä epäonnistumisten ja toisten välinpitämättömyyden keskellä on vaikeaa pysyä rohkeana. Pian hän kuitenkin huomaa, että on muitakin ihmisiä, jotka haluavat saada hyvää aikaan. Tehtävästä on helpompaa selvitä, kun matkan voi jakaa muiden kanssa.
“Te sanotte:
‘Ongelma on todellinen,
mutta se on yhteinen,
joten yhdessä voimme sen ratkaista.
Ongelma on valtava,
mutta yhdessä
olemme suurempia.’”
Jonakin päivänä näyttää konkreettisesti sen, miten pienilläkin teoilla on väliä, kun hyvä lähtee kiertämään. Teos kannustaa parantamaan maailmaa tässä ja nyt sekä muistuttaa siitä, että kaikkein hedelmällisintä on muuttaa toivottomuus toiminnaksi. Tekstin runollinen kerronta ja tyylikäs kuvitus kuljettavat lukijaa lempeästi kohti toivoa ja tekoja.
“Lukko kuin lukko aukeaa, kun löytää oikean avaimen.”
Aktiivisesta toimimisesta kertoo myös Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin Sinä päivänä (S&S 2024). Minäkertoja puhuu aivan tavallisista asioista, jotka tapahtuvat sinä eriskummallisena päivänä, kun kaikki muuttuu. Äiti paistaa munkkeja, mummu virkkaa uutta hattua ja mikä oleellisinta: hän itse ei löydä avainnauhaansa mistään. Lopulta sukulaiset sanovat, että on aika lähteä. Pian tapahtuisi se, mistä kaikki ovat kuiskutelleet viikkoja. Ulkona on paljon ihmisiä ja he kaikki ottavat toisiaan käsistä kiinni – ja kas kummaa, avainnauhakin löytyy!
Sinä päivänä on kertomus Baltian ketjusta, jolla Baltian maat vaativat itsenäisyyttä vuonna 1989. Noin kaksi miljoonaa ihmistä ottivat toisiaan käsistä kiinni ja muodostivat näin 600 kilometriä pitkän ihmisketjun Tallinnasta Riian kautta Vilnaan. Rauhanomainen protesti oli merkittävä tekijä Baltian maiden itsenäistymisessä ja toimii vuosikymmentenkin jälkeen innoittavana esimerkkinä siitä, mitä ihmiset voivat yhdessä saada aikaan.
Rauhaa rakentamassa
Essi Kummun kirjoittama ja Liisa Kallion kuvittama Rauhan alkuja (Tammi 2024) pureutuu elämän eritasoisiin konflikteihin. Zofian perhe on paennut Ukrainasta sodan alettua, ja uudessa elämässä odottavat uudenlaiset haasteet. Huoli rintamalle jääneestä isoisästä varjostaa etenkin isoäidin mieltä ja Zofiakin elää konfliktissa omien ajatustensa kanssa. Kaiken lisäksi Zofia ja hänen paras ystävänsä Alisa ovat riidoissa, eivätkä ystävykset meinaa millään saada solmuja selvitettyä.
Koulussa ainoa ihminen, joka ymmärtää Zofian kieltä on tämän tulkki Oksana. Yhdessä he käyvät keskusteluja muun muassa sodasta, anteeksiantamisesta ja rakkaudesta. Zofia käsittelee vaikeita asioita myös taiteen kautta. Kerran hän piirtää 120 ihmisen rintaan vihreän ympyrän ja siirtää heidät näin turvaan sodasta. Zofian mukaan ne ovat rauhan alkuja. Vain Zofian itsensä rinnasta vihreää ympyrää ei löydy. Hän kertoo Oksanalle, etteivät kaikki ihmiset osaa kasvattaa rinnastaan pieniä taimia.
“Isä ei koskaan suutu, koska tuntee minut niin hyvin. Hän on sitä mieltä, että jos ihmiset tuntisivat toisensa paremmin, he eläisivät sovussa. Vain sellaiset ihmiset suuttuvat, jotka eivät ymmärrä toista.
Kerron isälle, että on vähän vaikea tutustua paremmin, jos toinen on tyhmempi kuin itse.”
Rauhan alkuja kuvaa kauniisti sekä pieniä että suuria konflikteja ja niiden mahdottomuuden tuntua. Näkökulma vaihtelee yhteiskunnallisten, ihmisten välisten ja ihmisten sisäisten tasojen välillä. Aivan kuten joskus sodissa, myös ihmissuhteissa saattaa käydä niin, ettei kumpikaan osapuoli tahdo ottaa ensimmäistä askelta asian ratkaisemiseksi siitä huolimatta, ettei konfliktin keskellä koskaan ole mukava olla. Ongelmien kasaantuessa voi tuntua, että pienimmätkään asiat eivät vain ratkea, mutta kun yhdelle konfliktille löytää ratkaisun, saattaa toisenkin ratkaiseminen olla helpompaa. Rauhan alkuja näyttää, miten arjessa voi vihan sijaan löytää rauhaa rakentavia ratkaisuja elämään. Teos kuvaa myös itsemyötätunnon ja hyvien asioiden näkemisen ratkaisevaa merkitystä sille, miten asioissa lopulta käy; kasvaako Zofiankin rinnasta jonain päivänä rauhan alku?
Jonakin päivänä, Sinä päivänä ja Rauhan alkuja ovat erilaisista käsittelynäkökulmista huolimatta hyvin samanlaisten asioiden ytimessä. Ne muistuttavat toiminnan tärkeydestä ja keskittyvät säilyttämään uskon ihmisyyttä kohtaan. Teokset eivät katso ongelmista sivuun, vaan porautuvat niihin lempeyttä ja turvaa huokuvin ottein. Esimerkiksi Rauhan alkuja ei salaa sodan tuomia vaikeuksia, mutta pitää pääpainon arkisissa asioissa, jotka silti jatkuvat. Vaikeuksien keskellä nämä teokset näyttävät ihmiskunnasta yhtä lailla löytyvän hyvyyden ja muistuttavat siitä, miten se hyvyys lähtee juuri ihmisestä itsestään.
Kirjoittanut Riina Nurmela, IBBY Finlandin arvostelulautakunnan nuorisojäsen