En tule laskemaan tähtiä – vetävä ja kaunis nuortenkirja murrosiän alusta
”Meean hiuksissa tuoksui sokeri ja kaakao, saunan lämpö ja mansikkainen shampoo. Jos tuoksun olisi voinut säilöä pikkuruiseen pulloon ja muuttaa hajuvedeksi, olisi hajuveden nimi voinut olla paras ystävä. Yökyläilyt tuoksuivat juuri siltä: leipomiselta ja naurulta, kylpytakkien suloiselta pehmeydeltä iholla, salaisuuskuiskeelta ja kylmiltä varpailta peiton alla.” (s. 12)
Satu-Lotta Pitkon ensimmäinen nuortenromaani Ole minulle yöperhonen (Myllylahti 2026) herkuttelee kuvailevalla kielellä. Kirja kuvaa kahden ystävän, Salman ja Meean, elämää näiden valmistautuessa yläkouluun siirtymiseen. Alussa on toukokuu ja koulu on juuri loppumassa. Salma ja Meea ovat olleet parhaita ystäviä esikoulusta lähtien. Esikoulun ensimmäisenä päivänä he olivat istuneet vierekkäin aamupiirissä, missä Meea oli auttanut Salmaa nimen sanomisessa. Vuosien vieriessä ystävyyteen on tullut omat erityiset leikit, säännöt ja sanonnat.
Murrosiän lähestyessä Meea alkaa kuitenkin etsimään itseään. Kuka hän on ilman Salmaa? Miten olla erillinen vai onko kaikki pakko jakaa? Romaani tarttuu samaan aikaan sekä ystäväkiemuroihin että kasvuun – aiheet lomittuvat luontevasti. Meea suuttuu Salmalle ja lopettaa yksipuolisesti yhteydenpidon.
Tekstiä on nautinto lukea, sillä teksti huomioi eri aistien kautta kuvailua ja sujuvaa kieltä. Kesä tuntuu lukijankin iholla ja kirjan maailma säilyy idyllisenä, vaikka siinä käsitellään eri ristiriitoja. Ystävyyden lisäksi Meealla on välillä haastavaa kotona. Vanhempien huomio on autistisessa isosiskossa ja Meea jää sivuun.
Kertomus kulkee eteenpäin vuorottelemalla ystävien näkökulmissa. Molemmista rakentuu ymmärrettävä kuva ja lukijana kiintyy molempiin päähenkilöihin. Meea lähes katkaisee välit Salmaan pyrkiessään omaan kasvuunsa kohti aikuisuutta. Rakenne toimii. Kirjan alussa ja lopusta löytyy kirjeet opettajalle ja ne kokoavat hyvin tapahtumia ja tunteita yhteen.
Tekstin haasteena on osittain se, että se avaa liikaa tapahtumia ja niiden taustoja. Kirjaan tulee välillä opettavainen sävy, kun kertoja esimerkiksi kertoo, mitä kasvaminen on. Parhaimmillaan teksti on uusien suhteiden synnyn kuvaamisessa. Molemmille päähenkilöistä löytyy teoksen aikana uusi ystävä ja romanssiakin on ilmassa.
Kirjaa suosittelee lämpimästi varhaisnuorille. Murrosiästä on kirjoitettu paljon nuortenkirjoja mutta tässä keskiössä on alku, kun kaikki on orallaan. Sama herkkyys heijastuu kirjan tekstiinkin. Läsnä on myös leirikesä ja Suomen kesä – mukaan lukien symbolinen perhosten kerääminen. Salman pelko ystävän menettämisestä on romaanissa lähes käsinkosketeltava. Mihin kaikkeen tulee olla valmis murrosiän koittaessa? Mikä katoaa ja mikä pysyy? Ja ennen kaikkea miten löytää omat sanat kuvaamaan muutosta.