Ada ja kasvien kuiske
Ada ja kasvien kuiske
Kirjoittajat: Reetta Niemelä ja Karoliina Suoniemi
Kuvitus: Sanna Pelliccioni.
Ruotsinkielinen käännös: Hanna Lundström.
Kustantaja: Sagalundin museo ja lastenkulttuurikeskus.
Ada saapuu perheensä kanssa mökille, jonka he ovat vuokranneet maalaiskylästä. Kyseinen kylä ei ole kuitenkaan mikä tahansa paikka, vaan sama kylä, jossa Adan äidin isomummi Vanha Ada on aikoinaan asunut. Mökin vuokraemännältä, Huldalta, perhe kuulee Vanhan Adan elämästä. Adan kesälomaviikko muuttuukin jännittäväksi, kun hän huomaa, että hänellä on sama taito kuin Vanhalla Adalla: Hänkin kuulee kasvien puheen.
Ensin mökin pihakoivu toivottaa Adan tervetulleeksi ja seuraavaksi pihapolun kasvit, joita Ada ei tunnista, puhuvat hänelle:
-Meitä kyläpiharatamoa ja pihatartarta ei haittaa tallaus. Me suorastaan viihdyimme tällaisissa paikoissa, joissa muut kasvit eivät pysty kasvamaan. (Niemelä & Suoniemi, 2025, 13)
Ensin Ada ei meinaa uskoa, että hän todella pystyy puhumaan kasvien kanssa. Hän ohittaa niin herneiden kuin myös kirsikkapuiden kuiskaukset. Kun Ada ystävystyy paikallisten lasten, Marcuksen ja Daniellen kanssa, alkavat he yhdessä tutkia alueen kasveja. Kasvien tutkiminen opettaa kolmikolle paljon kasvien ja samalla koko kylän menneisyydestä. Kun Kissankäpälä pyytää tältä apua ja kertoo sen kasvupaikkojen häviämisestä, Adassa herää myös huoli perinnekasvien uhanalaisuudesta.
Ystävien tutkimukset johdattavat heidät niin autiotalolle kuin myös hiidenkiukaalle, eli vanhalle hautapaikalle. Menneisyys kietoutuu yhteen nykypäivän kanssa, ja tarina opettaakin katsomaan vanhoja maamerkkejä osana elävää historiaa.
Tarina ja tieto-osuudet asettuvat sujuvasti yhteen ja kertovat samalla kauniisti perinnemaisemien monimuotoisuudesta. Tietoaukeamilla esitellään niin kasveja, eläimiä kuin myös esimerkiksi kylien ja pihapiirien rakennetta. Adan tutustuminen isoisomumminsa elämään tuo kiehtovasti esille myös ajatuksen ylisukupolvisista yhteyksistä.
Kirjan ovat kirjoittaneet yhdessä lastenkirjailija Reetta Niemelä sekä opettaja, folkloristi ja lasten tietokirjailija Karoliina Suoniemi. Niemelä on tunnettu laajasta tuotannostaan, joka sisältää niin lastenromaaneja, tietokirjoja kuin myös esimerkiksi runokirjoja. Niemelältä on myös ilmestynyt yhdessä Sanna Pelliccionin kanssa koskettava, toislajisten eläinten kohtelua käsittävä teos Älä vihaa minua – kirjeitä ihmisille (2020, Karisto). Suoniemen historialliset tietokirjat, kuten Paperinarukengät – Lapset sota-ajan Suomessa (2023, Avain), ovat ihastuttaneet lukijoita jo vuosia.
Teoksen kuvituksesta ja taitosta vastaa kuvittaja-kirjailija Sanna Pelliccioni. Pelliccionin kuvituksista huokuu arvostus perinnemaisemiin, mutta myös herkkyys ja tarkkuus kasvien kuvaamisessa. Pelliccioni onkin alkuperäiseltä koulutukseltaan biologi, ja toimii nykyisin myös perinnesaunottajana. Piirrosten lisäksi kirjan visuaalinen ilme täydentyy myös vanhoilla valokuvilla, jotka ovat peräisin Sagalundin museon arkistosta.
Kirjaa ovat olleet työstämässä myös folkloristiikan tutkija John Björkman ja Sagalundin ympäristökasvattaja ja lastenkulttuurivastaava Kristiina Tiainen, joka on myös tuottanut hankkeen. Kirjasta ilmestyi ruotsinnos yhtä aikaa suomenkielisen laitoksen kanssa. Käännöksestä on vastannut lastenkirjailija, opettaja ja sanataiteilija Hanna Lundström.
Sagalundin ympäristökasvattaja Kristiina Tiainen on kertonut kirjan tekoon liittyen, kuinka Sagalund haluaa olla kestävän lastenkulttuurin edelläkävijä. Lapsille halutaan opettaa maiseman lukutaitoa. Tähän Ada ja kasvien kuiske innostaa, ja opettaa kyseistä taitoa myös aikuisille. Sagalundissa avautuu tänä vuonna myös kirjan teemoihin pohjaavan lapsille suunnatun toiminnallisen näyttelyn. Vuoden 2026 jälkeen näyttelyä voi tilata museoihin ja lastenkulttuurikeskuksiin ympäri maata.