Orpolapsia ja surkeita aikuisia
Kolumni, lasten- ja nuortenkirjallisuus, lastensuojelu
Teksti: Ismo Loivamaa
Tuutikki Tolosen ja kuvittaja Netta Lehtolan Henkien teatterin lapset ja puhuva kaappi (WSOY) aloittaa maagisen lastenromaanisarjan. Ensimmäinen osa sijoittuu vanhaan Helsinkiin, jossa Isabella-neiti pitää vanhempiensa perinnön turvin Armon ja rakkauden orpokotia. Vastoin kirjallisuuden perinteitä johtaja on lämminsydäminen ja orpolasten hyvinvointia ajatteleva. Lapset varmasti ihastuvat tarinan salamyhkäisyyteen ja tunnelmalliseen kerrontatapaan.
Tolosen kirjassa on runsaasti ajattomia viisauksia, vaikkapa tämä köyhyyttä pohtiva repliikki: ”Ei köyhyydessä ole mitään hävettävää. Kuka tahansa voi joutua vaikeuksiin ja tarvita apua”.’
Kirja houkuttelee miettimään lastenkirjallisuuden lukuisia orpokotikuvauksia. Marjatta Kurenniemen kamala Minna Pinna orpokoteineen tulee tietysti ensimmäisenä mieleen suomalaisesta valikoimasta. Mielenkiintoista on se, että aihelmasta ei hevin luovuta. Muistelen kriitikko Kerttu Mannisen jo vuosikymmeniä sitten ihmetelleen samaa asiaa lehtitekstissään.
Aiheen sitkeys saattaa selittyä fantasia- ja saturomaanien suosiolla; niissä suositaan vanhoja ideoita. Ehkä sekin vaikuttaa, että 2000-luvun kotimaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa vanhempien kuolemasta on tullut hyvin tärkeä aihe – ja siitä on tietysti lyhyt matka orpokoteihin.
Pikkuhiljaa toivoisi nykypäivän lastensuojelusta kertovia kirjoja. Teema on toki jonkun verran näkyvillä, mutta mielestäni kovin ahdistavalla tavalla. Kirjoissa kerrotaan, että lastensuojelu ja sosiaalityö eivät onnistu tehtävissään. Ammattiauttajat esitetään väsähtäneinä surkimuksina. Nuoret eivät saa kunnolla apua. Sitä paitsi ammattilaiset kuvataan ulkoisestikin kurjina ilmestyksinä. Ripsivärit karisevat ja leuassa versoo paksuja karvoja, havainnoi nuortenkirjan päähenkilö. Auttajat tuntuvat kipeästi kaipaavan keskusteluapua. Ennakoivatko nuortenkirjat hyvinvointipalvelujen lamaantumista ja onko kriittinen kuva oikea? Lisää tulkintoja ja näkemyksiä tarvitaan!