”Runon esittämisessä on koko sisin esillä”
Teksti: Päivi Lehmusvuori
Ensimmäinen runo
Kaa kaa kana
onko muna uusi
paljonko maksaa
penniä kuusi.
Tällä runolla olen aloittanut runojen esittämisen, letit tiukasti päässä, rusetit ojossa, jalat vapisten. Jotenkin olen mielikuvissani viisi- tai kuusivuotias, en vielä koulussa.
Jo sitä ennen ovat runot risteilleet ylitseni ja lävitseni lauluina ja satunnaisina säkeinä, joita ovat siteeranneet tai laulaneet isotätini Tampereen Käpylässä. Ohjaaja-näyttelijä Impi Saarinen, kuiskaaja-avustaja Toini Saarinen sekä Tampellan pumpulityttönä uransa tehnyt Lahja. Hän se heistä myös kirjoitti. Äitini oli perinyt heiltä lauluäänensä ja taiteenrakkautensa. Impi oli kummitätini, häneltä sain kuusivuotislahjaksi Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun. Se on se toinen runokirja, jonka olen lukenut puhki ja selkämyksen irti.
Rohdinmekkoballadilla sitten voitin kunnan kulttuurikilpailuissa, edelleen jalat vapisten ja varmaan letitkin tutisten. Palkintona oli Lauri Pohjanpään Metsän satuja.
Oma runoherääminen
En ollut mitenkään hyvä oppilas. Keskikouluun pääsyä jännitin niin että kävelin unissani. Luin paljon ja kaikkea, laidasta laitaan. Helakisasta ja nuortenkirjoista Franz Fanonin Sorron yöhön.
Kirjoittaminen minut nosti hyväksi oppilaaksi. Päiväkirjaa aloin pitää yksitoistavuotiaana. Runot räjähtivät ruutuvihkoihin, seinille, almanakkoihin ja runokansioihin neljätoistavuotiaana. Eeva Kilpi oli ensimmäinen runorakkauteni. Ja kaukorakkaudet pursusivat paperille musteena.
Nuoren tytön runovihkoissa on runoja laidasta laitaan – lauluista Catullukseen, Spoon River antologiasta Kaijärveen, Nerudaan ja Hikmetiin. Haikuja ja tankoja ja Polamerta ja Påvalsia… Sapfo, Lorca, Gibran… Whitmaniin tutustutti äidinkielen opettajani Anna-Liisa Ylönen.
Ja kaukorakkaudet pursusivat paperille musteena.
Runoystävät
Toinen puhkiluettu runokirja hyllyssäni on Bertolt Brechtin Runoja. Se matkasi opiskelijatytön mustassa marilaukussa joka paikkaan. Ja sitä luettiin bussissa ja puistossa ja alakuppilassa.
Opiskelijaelämäni alkoi syksyllä 1975 Tampereen Yliopistossa. Olin kahden pääaineen loukossa – kirjastotieteen ja draamakirjallisuuden. Siinä ristiriidassa elinkin sitten lähes koko työelämäni kunnes ne sulautuivat yhteen lasten- ja nuorten kirjastotyössä ja nukketeatterissa.
Runoystäviksi eivät tulleet ja jatkaneet vain kirjat vaan johdattelijoina kirjalliseen maailmaan olivat ihanat naiset Pispalassa eli kirjastotieteen opiskelijat, etenkin jo edesmeneeet Kristiina Koivisto ja Tarja Rossi. Vieläkin näen silmissäni jonkin kädenliikkeen ja kuulen äänen vaikka en juuri muista kenestä runoilijasta oli kysymys. Majakovskista ehkä. Vallejon löysin itse.
Rakkaus halusi edelleen purkautua sanoina ja etenkin runoina. Ikään kuin runo olisi rakkauden elinmuoto. Tein parikin ”kirjaa” niistä, mutta niiden lukijakunta oli vaatimaton eli yhdestä kolmeen valittua ja luotettua ystävää. Teknisempään ja älyllisempään runojen kirjoittamiseen en edennyt, vaikka yhteen runokilpailuun osallistuinkin.
Ikään kuin runo olisi rakkauden elinmuoto.
Lastenrunouden peruskurssi ja muita tikapuita
Työskentelin kirjastonhoitajana ja kirjastonjohtajana noin neljäkymmentä vuotta. Pirkkalan Toivion ja Tampereen Nekalan kirjastoista lähtien ovat lapset ja nuoret olleet työni keskiössä. Oulussa lasten ja nuorten osastonjohtajana järjestimme tilallisia runoretkiä, Peppi Pitkätossun synttärit ja Tuttemuj-lukukilpailun. Juvalle siirtyessäni oli Oulussa heitetty lukudiplomin idea pelikentälle. Ja RaJuPuSu-kirjastot ottivat siitä kopin. Heittäydyin luomaan Lukukettu-diplomia, joka soveltuisi pienille kirjastolle ja niiden kokoelmille. Vuonna 2004 ylpeänä julkistimme kettumme, ja minä olin suorittanut samalla suomalaisen lastenrunouden peruskurssini.
Samaan aikaan otin ensiaskeleitani nukketeatteriin ja taiteen ohjaamiseen. Suoritin Mikkelin AMK:ssa Lasten ja nuorten taidekasvatuksen opinnot ja Pieksämäellä nukketeatterikasvatuksen ammattitutkinnon. Esitimme Eemelin metkuja, teimme runoretkiä, luin Grimmim satuja kyläkouluilla, esitin Margaret Mahyn Kissaa ja hiirtä ensimmäisenä nukketeatteriesityksenä kouluissa. Lukuketun lobbaukseen tarttuivat kiinni sarjakuvat, runot ja nukketeatteri. Kettua ja korppia esitin varmaan vuosien mittaan lähemmäs sata kertaa.
Ja jollakin salakavalalla tavalla nämä johtivat tietoisempaan runontekoon.
Joikuja ja runokilpailuja
Tilapäärunous on ehkä se yleisin runonrustaamisen tapa kylillä ja kirkoilla. Syntymäpäivärunoja ja elämän kronikoita on kansanrunon tapaan kirjoitettu pitkin poikin Suomea. ”Ne näyttää keijukaisilta” oli minun ensimmäinen tilapäärunoni kummityttöni Emma Leppälän ylioppilasjuhliin. Ja sitten jostain syvältä alkoi nousta sanoja läheisille, ihmisille, jotka olin tuntenut. Kuolinrunoja, joita kutsun joi’uiksi. Nekin tulivat julki. Adresseissa, hautajaisissa, lehdessä.
Kaarle Akseli Gottlund – savon kielen ja suomalaismetsien löytäjä – keikaroi seuraavaksi elämääni. Vapaaehtoinen työryhmä lähti järjestämään Juvalla Gottlund-viikkoa vuonna 2014. Sen yhdeksi osaksi muotoutui heti Gottlund-runokilpailu. Ensimmäisen vuoden teema oli Eroottiset runot ja lemmenlaulut. Valtakunnallinen kilpailu herätti heti huomiota ja siihen osallistui yli 50 kirjoittajaa. Osallistuin kilpailuun järjestäjänä, esilukijana, tuomarina ja runojen esittäjänä. Kilpailun yhteydessä kirjasto järjesti myös lyhyitä kirjoittajakursseja osallistujille. Parhaiten muistan Sinikka Tirkkosen ja Heli Slungan tuomaroinnin ja kurssit.
Se on vaikeaa. Puhua runo niin että kuulija kuulee, ymmärtää ja tuntee runon sisuskaluissaan. Olen mukana lausuja-taiteilija Raili Vesterisen runoryhmässä. Esityksiä kansalaisopiston ryhmällä on vuodessa 2-5. Otsikon ohjelmassa oli mukana kaksi omaa runoani. Niistä toista hioin vielä keväällä kirjoittajayhdistys Ernestin kirjoittajakurssilla. Tämän vuoden ohjelman runoilija on Aila Meriluoto.
Runon esittämisessä on koko sisin esillä.
Runon ja Laulun Rautalampi
Runokilpailu jäi itämään. Paluumuutettuani kotikonnuille minut tempaistiin mukaan Rautalammin Kulttuuriseuraan. Kalikkakasa -kirjoituskilpailu lapsille ja nuorille syntyi tarpeeseen. Sen ensimmäisenä teemana olivat runot. Runon ja Laulun Rautalampi on tapahtumaviikko juhannuksen jälkeen. Viime kesänä tapahtumassa oli ensimmäistä kertaa mukana residenssikirjailija. Hän oli rautalampilais-konnevetinen runoilija Anne Hänninen. Tapahtuman runotalkoissa ripustamme pyykkinaruille runoja Runopuistoon.
Lobbasin joka luokalla runoja, niiden lukemista ja kirjoittamista. Kirjoitimme myös joka luokalla yhteisen luokkarunon. Kilpailuun osallistui 49 koulukasta, mikä on lähes viidesosa kunnan peruskoululaisista. Voittajissa oli useita ukrainalaisia valmistavan luokan oppilaita, jotka olivat kirjoittaneet runon ukrainaksi ja sitten kääntäneet sen suomeksi Google-kääntäjällä. Toinen yllätys oli luokkarunon kollektiivinen voima: niiden ääneen lukeminen runojuhlassa räjäytti yleisön tömistämään ja taputtamaan! Kilpailun voittajarunot ovat luettavissa täältä. Tässä muutama palkittu runo:
Ilmapallot
Myyjä Ivan Petrov
Myymässä puistossa
Sata maalattua ilmapalloa
Kannettu pitkässä tikussa
Mutta hänelle tapahtui jotain pahaa
Pallo osui lankaan
Ja pallot ovat kuin sadussa
Erikseen
Ja yhdessä
Lentävät bulevardin yli
Pyydän vain että ilmapallo tulisi luoksesi
Alina Khadzhyolo, Valo-luokka, 6-luokka
Ei ole mitään puhuttavaa
ei ole mitään mitä ei pitäisi opettaa
ja surullista ja hyvää.
Tumma pedon sielu.
Ei halua opettaa mitään
ei osaa puhua ollenkaan
se ui kuin nuori delfiini
läpi maailman harmaiden syvyyksien
Viktoria Kyssa, Yläkoulun voittajaruno
Isäni neuvot
– pidä ranne suorana kun hiihdät vapaalla, näin saat lisää voimaa työntöön
– ase pidetään aina varmistimella, kun ollaan passissa
– metallisilla kihveleillä ei saa hangata teflonkattiloita
– kengät pitää aina harjat rappurallissa kun tulee sisälle!
– tee aloitetut työt loppuun, äläkä jätä viime tinkaan
– polkupyörien paikka ei ole rappusten edessä
– aina saa tulla puhumaan jos on jotain huolia tai murheita
Helmi Korhonen, yläkoulun 3. sija