Ibbyn lehti, monikulttuurisuus, nuortenkirjat, saame

19.9.2024

Näkemyksiä lasten- ja nuortenkirjallisuudesta on syytä kysyä lukijoilta itseltään. Helmi Ljetoff, 21, saamelaiskäräjien nuorisoneuvostosta kertoo lukukokemuksistaan ja suhteestaan saamenkieliseen kirjallisuuteen nuorena lukijana. Kuulemme myös sarjakuvasta ja fantasiasta, sosiaalisiin ilmiöihin osallistumisesta sekä siitä, miksi lukijoiden kannattaisi tutustua saamelaiskirjallisuuteen.

Millaisia lukukokemuksia sinulla on saamenkielisen kirjallisuuden parista ja millainen merkitys sillä on sinulle, että voit lukea kirjoja saamen kielellä?

Olen kolttasaamelainen, eli koltansaamen kieli on sukuni kieli. Se ei kuitenkaan ollut meillä perheessä missään vaiheessa käytössä, enkä oppinut sitä kunnolla kotona. Olen opiskellut sitä peruskoulun läpi, ja siellä tuli myös se kirjallisuus esiin. En osannut silloin arvostaa sitä niin, mutta ei sitä kirjallisuutta myöskään kauheasti ollut saatavilla. Suurin osa oli nuoremmille lapsille. Että ei oikeastaan edes ollut sellaista materiaalia, mihin olisi voinut syntyä mitään merkittävää suhdetta. Nyt kun ajattelen omaa lapsuutta, niin toivoisin että kirjallisuus olisi ollut paremmin läsnä ja sitä olisi ollut mahdollisuus oppia arvostamaan.

Koulussa meillä oli kyllä tosi vahvasti kieli ja perinteet läsnä. Erityisesti saamenkielen oppikirjoihin oli sisällytetty paljon perinteisiä kertomuksia ja lähihistorian tapahtumia ja ne oli kyllä tosi tärkeitä. Silloin ymmärsin ehkä paremmin sen merkityksen mikä niillä oli. Koulussa pääsin oppimaan myös meidän perinteistä leu´dd -musiikkia, mikä oli tosi merkittävää. Oppimateriaaleja oli kyllä saatavilla, mutta kertomakirjallisuus oli paljon harvinaisempaa. Koulussa opettajat ja kouluhenkilökunta kyllä kovasti rohkaisivat tutustumaan ja osallistumaan, ja myös luomaan itse tarinoita. Olen kyllä tosi iloinen siitä, että koulussa se on otettu niin tosissaan.

Jos koltansaamenkielisiä kirjoja oli tarjolla vähän, niin luitko sitten ihan suomen kielellä? Onko sinulle jäänyt tärkeitä kirjamuistoja?

Olen ollut lapsena kyllä tosi innokas lukemaan ja se oli juuri sitä suomenkielistä, ja jossain vaiheessa myös lisäksi englanninkielistä kirjallisuutta. Koltansaamenkielinen kirjallisuus oli sitten niitä oppimateriaaleja tai kertomuksia. Nyt olen opiskellut itse yliopistossa pohjoissaamea, niin siitä on jo tässä vaiheessa enemmän lukukokemuksia. Esimerkiksi Sunna Kittin Jiehtanasa iđit on merkittävä scifi- tai fantasia-aiheinen uusi teos. En olisi osannut lapsena ikinä kuvitella, että saamen kielellä voisi tehdä vaikka sarjakuvia. Erityisesti tuollaiset teokset ovat tärkeitä, mutta sitten myös tällaiset vanhempien ihmisten kirjoittamat romaanit, joissa kuvataan vaikkapa sotien jälkeistä aikaa. Niillä on oma merkityksensä sen kulttuurin ja historian lähemmäs tuomisessa. Kyllä historiallisten teosten merkitys on valtava, mutta toisaalta tarvittaisiin muutakin kirjallisuutta. Voisi olla niitäkin teoksia, jotka käsittelevät vaikkapa nykypäivää, tai voisi olla romanttisiakin tarinoita. Ei niiden aina tarvitse olla sitä historian kertaamista, vaikka sekin on tärkeää. 

Palveleeko saamenkielinen käännöskirjallisuus mielestäsi nuoria, vai kaipaisitko saamelaiskirjailijoiden tuotantoa?

Kyllä ajattelen niiden molempien olevan tosi tärkeitä. Lastenkirjallisuuttahan löytyy enemmän, kuten esimerkiksi Tatua ja Patua, joka tarjoaa Suomessa asuville saamelaisille mahdollisuuden tutustua siihen kulttuuriin, johon valtaväestö kasvaa. Se tuo tavallaan jaetun kokemuksen kirjallisuuden kautta. Ja onhan nuortenkirjallisuudestakin esimerkiksi Nälkäpelit käännetty pohjoissaameksi, että siten on mahdollista osallistua isompiin sosiaalisiin ilmiöihin sillä omalla kielellä. Vielä enemmän kyllä kaipaisin nimenomaan niitä alkuperäisesti saameksi kirjoitettuja kirjoja. Ne harvat koltansaamenkieliset kirjat mitä on käsittelevät perinteitä, historiaa tai tapakulttuuria, mutta kun ajattelen vaikkapa omaa teiniaikaani, niin tykkäsin esimerkiksi fantasiakirjoista. On kuitenkin vaikea sanoa mitä tiettyä genreä pitäisi erityisesti kirjoittaa.

Voisiko saamelaisesta kulttuurista ammentaa ideoita juuri fantasiagenreen? Miten voitaisiin saada lisää saamenkielistä fantasiaa nuorille kirjoittavia kirjailijoita? 

Se on hyvä kysymys. Ehkä siinä on se, että tällä hetkellä esimerkiksi monet kirjallisuusjuttuja tehneet saattavat työskennellä oppimateriaalien parissa. Esimerkiksi saamelaiskäräjien kustannustoiminta keskittyy oppimateriaaleihin. Mietin, onko nimenomaan fiktion kirjoittamiselle riittävästi tukea. Kyllähän varmasti olisi niitä, jotka osaisivat ja pystyisivät kirjoittamaan tällaista, kun kulttuurissa on se vahva tarinankerrontaperinne, mutta ehkä ne resurssit eivät vaan riitä. Ante Aikio on kirjoittanut muutamia tällaisia fantasiaan kallistuvia saamelaiskulttuurista ammentavia kirjoja, mutta tietääkseni ne on kirjoitettu suomeksi. Saattaa olla myös helpompi kirjoittaa nimenomaan suoraan suomen kielellä, koska lapset ymmärtävät suomea, ja sitten markkinat ovat auki myös kulttuurin ulkopuolisille. 

Nuoremmille lapsille, alle 10-vuotiaille, on jopa hyvin vaihtoehtoja, mutta erityisesti nuortenkirjallisuus on tosi vähäistä. Se on ryhmä, joka jää pimentoon. Pienille lapsille ja aikuisille kirjoitetaan, mutta ei teini-ikäisille. Se kuitenkin olisi erityisen tärkeää, koska juuri siinä vaiheessa se kieli saattaa lipsahtaa. Tällä hetkellä koulukaan ei tue sitä niin hyvin, koska oppimateriaalejakaan ei ole ylemmille luokille. On tosi todennäköistä, että inarin- ja koltansaamenkielisillä lapsilla saattaa siinä vaiheessa jäädä kielenkäyttö vähemmälle. Niin jotenkin ajattelisin, että erityisesti heille pitäisi olla kirjallisuutta.

Haluaisitko mainita joitain suosikkikirjailijoitasi tai kuvittajia?

No nyt ihan tässä vasta julkaistu ruotsinsaamelaisen Tina Harneskin Lumeenkylväjät oli tosi hyvä kirja. Se on alun perin kirjoitettu ruotsiksi ja käännetty nyt sitten suomeksi. Sitten olen tykännyt myös esimerkiksi Niillas Holmbergin Halla Helle -romaanista ja hänen kirjoittamastansa runoudesta. Harneskin ja Holmbergin kirjoissa käsitellään kulttuurin historiallisia ongelmakohtia modernilla otteella. Ne käsittelevät nimenomaan nykypäivää ja ihan tavallistakin elämää. Ne ovat melkein automaattisesti mainitsemisen arvoisia ehkä juuri sen takia, että sellaisia ei juuri ole. Hyvä esimerkki on myös Niilo Aikion Niga -kirjasarja, joka on suunnattu alle teini-ikäisille lapsille ja josta ensimmäinen on käännetty myös suomeksi. Sarja kertoo saamelaislapsesta. Aikion kirjat ovat sellaisille lapsille, jotka osaavat jo itse lukea. Niissä on perinteisempi ote ja ne kertovat saamelaisten lapsuudesta 1940–50-luvuilla. Nykypäivän lapset voivat niiden avulla tutustua siihen aikaan. 

Ketään tiettyä kuvittajaa minulle ei tule mieleen. Kuvitus voi kuitenkin olla hyvä tapa lähestyä aihetta, varsinkin kun kirjat saattavat käsitellä vieraampia tai etäisempiä aiheita. Kuvituksen kautta voi tutustua taiteilijan visuaaliseen ajatteluun. Kaikilla kuvittajilla on omat tyylit. Esimerkiksi Sunna Kittin sarjakuvatyyli on erilainen verrattuna joihinkin tunnetuimpiin saamelaisiin kuvittajiin tai taiteilijoihin, mutta sillekin on tarvetta. On tosi tärkeää voida nähdä näiden tarinoiden henkilöillä vaikkapa saamenpukuja, ja huomata, että niitä voi myös piirtää eri tyyleillä. Pienille lapsillekin on varmasti tärkeätä nähdä oma kulttuuri siellä kirjojen sivuilla. 

Lopuksi kysyisin miksi lukijoidemme kannattaisi tutustua saamelaiskirjallisuuteen?

Siinä on mahdollisuus oppia tapakulttuurista, historiasta tai maailmankatsomuksesta näiden kirjailijoiden kautta ja tutustua heidän omaan kokemukseensa omasta kulttuuristaan. Fiktion kautta on mahdollista oppia historiallisista asioista ja tarinan kautta voi myös olla helpompi lähestyä näitä teemoja. Ja toisaalta fiktion kautta on myös helpompi löytää myös samaistumispintaa.

Teksti: Minna Saarela