Monikielinen lukutaito ei synny itsestään
Seitsenvuotiaan poikani perhe on kaksikielinen. Isä puhuu hänelle suomea, äiti venäjää. Kumpikin vanhempi toivoo, että tulevaisuudessa hän puhuu, lukee ja kirjoittaa sujuvasti kummallakin kielellä. Mutta mitä perheessä ja koulussa tehdään sen eteen ja riittääkö se?
Lapsen monikielisyys nähdään useasti itsestäänselvyytenä, jos vanhemmat puhuvat eri kieltä tai jos perheen kotikieli eroaa yhteiskunnan kielestä. Neuvolatädit oikein kehottivat puhumaan lapselle omaa äidinkieltä: sehän on rikkaus. Kaksikielisyyden tukeminen varhaisiässä tuntuikin suhteellisen helpolta, kunhan puhut paljon.
Myös ääneen lukeminen kahdella kielellä tuntui luontevalta, kun äiti luki iltasadut venäjäksi ja isä suomeksi. Alussa emme edes välittäneet, kummankielinen kirja on kyseessä. Taaperoille suunnatut kirjat voi kääntää lennosta tai keksiä tarinan itse kuvien perusteella. Pian taapero osasi jo itse katsoa, kummalla kielellä kirja on ja tarjosi aikuislukijalle oikeankielisen kirjan.
Kun poikani koulu alkoi viime syksynä, hän alkoi harjoitella lukemista. Suomen kielellä lukemisen oppiminen tapahtuu hitaasti ja hartaasti. Koulussa luetaan joka päivä pikkuisen, kotona harjoitellaan, kaupassa ja junassa voi lukea yksittäisiä kylttejä ja pysäkkien nimiä, kirjasto tarjoaa helppolukuisia kirjoja. Vastuu suomen lukemisen oppimisesta tuntuu yhteiseltä. Sen sijaan vastuu toisen kielen lukutaidon hankkimisesta jää enemmän vanhemmille. Koulu kyllä tarjoaa oman äidinkielen oppitunteja, mutta vain jos riittävä ryhmä saadaan kokoon ja opettaja löytyy.
Venäjänkielisiä oman äidinkielen ryhmiä oli kyllä riittävästi. Iloitsimme, että sellainen oli juuri meidän koulussamme, eikä koulun jälkeen tarvittu matkustaa erikseen toiseen paikkaan. Pian kuitenkin selvisi, että tunteja on vain kerran viikossa, oppimateriaalit ovat vanhahtavia ja ideologisesti hieman epäilyttäviä, kotitehtäviä tulee paljon ja ne ovat niin haastavia, että pikku koululainen työlääntyy. Seurauksena kaikesta tästä lapsemme motivaatio äidinkielen oppimiseen on laskenut, eikä lukemisen oppiminen venäjäksi enää kiinnosta. Jaksaako vanhempikaan jatkaa ja patistaa?
Onneksi myös perheen isä haluaa oppia lukemaan venäjäksi. Olemmekin poikani kanssa keksineet erilaisia keinoja, miten voimme auttaa isää: kirjoitamme hänelle pikkulappuja ja uusia sanoja kortteihin, luomme tarinoita ja tehtäviä. Puhutaan myös paljon kielistä, verrataan niitä keskenään, leikitään ja hassutellaan kielillä. Toivon, että tämä kaikki luo tarvittavan kieliympäristön, joka auttaa ylläpitämään luovaa suhtautumista kieleen ja lukutaitoon. Mutta työtä on paljon myös jatkossa.
Monikielinen lukutaito ei synny itsestään, vaikka kotona puhutaankin kieliä. Sujuva lukeminen ja luetun ymmärtäminen vaativat harjoitusta ja ylläpitoa.
Monikielinen lukutaito ei synny itsestään, vaikka kotona puhutaankin kieliä. Sujuva lukeminen ja luetun ymmärtäminen vaativat harjoitusta ja ylläpitoa. Käytännössä se tarkoittaa, että toisella kielellä pitää lukea vähintään yhtä paljon kuin toisella. Tarvitaan siis oppikirjoja, jotka vastaisivat suomenkielistä oppimateriaalia sekä sisällöltään, että etenemistasoltaan, tarvitaan lukukirjoja eritasoisille lukijoille ja uusia Suomeen sijoittuvia tarinoita monilla eri kielillä.
Kirjoittaja: Anna Sidorova