Hyppää sisältöön

Kirjoituskilpailu

Ibby Finland järjestää vuosittain kirjoituskilpailun nuorille. Kilpailua on järjestetty vuodesta 2017 ja se on suunnattu 13-19-vuotiaille nuorille. Kilpailussa on vaihtuva teema. Mukana kilpailun järjestämisessä ovat olleet myös esimerkiksi Lastenkirjainsituutti, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto sekä Mieli ry.

Vuoden 2026 kirjoituskilpailu ”Maailma puhkeaa kukkaan”

Lasten- ja nuortenkirjallisuusjärjestö IBBY Finland järjestää jo yhdeksättä kertaa kirjoituskilpailun nuorille. Se on suunnattu 13–19-vuotiaille kirjoittajille. Kolme parasta tekstiä palkitaan 100 euron rahapalkinnolla. Päätuomarina toimii sarjakuvataiteilija ja lastenkirjailija Tuuli Hypén. Kilpailu järjestetään yhteistyössä lasten ja nuorten ympäristöjärjestö Luontoliiton kanssa.


Avaamme kilpailun kansainvälisenä lastenkirjapäivänä 2.4.2026 H. C. Andersenin syntymäpäivän kunniaksi. Kilpailun teemana on tämän vuoden kansainvälisen lastenkirjapäivän motto ”Istuta tarinoita ja maailma puhkeaa kukkaan”. Kirjoita teksti, jossa käsittelet teemaa. Halutessasi voit käsitellä myös sitä, miten tarinat voivat auttaa meitä ympäristöystävälliseen elämään.

Kilpailuaika: 2.4.2026-30.6.2026

Kilpailun säännöt & ohjeet

  • Kilpailu on auki 30.6.2026 asti. Emme huomioi myöhässä lähetettyjä tekstejä.
  • Kirjoita annetusta teemasta. Tekstilaji on vapaavalintainen.
  • Osallistumiskieli on suomi.
  • Tekstin on oltava uusi, sinun itse tätä kilpailua varten kirjoittama.
  • Enimmäispituus 3 sivua, riviväli 1,5 ja fonttikoko 12.
  • Keksi itsellesi nimimerkki. Kirjoita nimimerkkisi kilpailutekstin loppuun.
  • Nimeä tekstitiedosto nimimerkilläsi.
  • Lähetä teksti sähköpostin liitetiedostona osoitteeseen ibbykilpailut@gmail.com
  • Kirjoita sähköpostin otsikoksi ”Kirjoituskilpailu” ja kerro sähköpostin viestikentässä etu- ja sukunimesi, ikäsi ja puhelinnumerosi.
  • Jos olet opettaja, voit lähettää samalla sähköpostiviestillä useiden oppilaidesi/opiskelijoidesi tuotoksia. Mainitse viestikentässä kirjoittajien tiedot.
  • Voittajille ilmoitamme henkilökohtaisesti syyskuussa 2026.
  • Voittajatekstit julkaistaan IBBY Finlandin Virikkeitä-lehdessä. Lisäksi Luontoliitto voi valita sopivat tekstit julkaistavaksi Nuorten Luonto -mediassa ja Sieppo-lehdessä. Osallistumalla kilpailuun annat luvan julkaisuun.
  • Luontoliitto kontaktoi kisaan osallistuneita lupaavia kirjoittajia ja tarjoaa tietoa Siepon ja Nuorten Luonnon avustamismahdollisuuksista – näin voit päästä hyödyntämään kirjoittajanlahjojasi myös jatkossa!

Kilpailujen teemat ja aiemmat voittajatyöt:

  • 2026 Maailma puhkeaa kukkaan
  • 2025 Me ja some
  • 2023 Mielen kielellä
  • 2022 Ystävyys
  • 2021 Unelmat
  • 2020 Lukujäristys
  • 2019 Eläimenä ihmisen maailmassa
  • 2018 Toiset todellisuudet
  • 2017 Pulpetti puristaa

Liity jäseneksi