Uusia koskettelukirjoja Celiassa

Marjo Kauttonen

Koskettelukirjat ovat värikkäitä, erilaisista materiaaleista valmistettuja, tunnusteltavia kuvakirjoja, joiden avulla voi harjoittaa muun muassa hienomotorisia taitoja. Koskettelukirjoissa on teksti myös pistekirjoituksella ja kirjoihin voi lisäksi kuulua äänite. Eniten koskettelukirjoja lainataan sokeille ja heikkonäköisille lapsille, mutta tarvetta koskettelukirjoille on muun muassa muistisairaiden ja kehitysvammaisten parissa.

Celia-kirjastosta on lainattavissa koskettelukirjoja kaikille niitä tarvitseville. Koskettelukirjakokoelma käsittää noin tuhat erilaista kuvakirjaa: ensikirjoja, loruja ja runoja, satuja, tarinoita, tehtäväkirjoja ja muita lapsen kehitystä tukevaa kirjallisuutta. Eniten koskettelukirjoja tehdään pieniä lapsia ajatellen, mutta viime aikoina on ilmestynyt mielenkiintoisia uutuuksia, jotka sopivat myös nuorille ja aikuisille. Tässä artikkelissa esittelen Celian uusia koskettelukirjoja.

Aurinko lettuja paistaa (Riitta Kola, Riitta Nurmesjärvi, Tarja Toppi ja Vuokko Keränen)

Aurinko lettuja paistaa -koskettelukirjan kosketeltavat elementit kertovat jo usealle sukupolvelle tuttua tarinaa lettuja paistavasta auringosta. Auringon leiskuvat säteet on toteutettu kauniilla pitsillä, ja runon jokainen säe on saanut omanlaisensa kosketeltavan kuvituksen.

 

Runoon on jo vanhastaan liittynyt käsillä viitottu leikki, ja varmasti moni muistaa lapsuudestaan vaikkapa sen, miten loput letut heitetään ”ukolle kuuhun”. Kunkin säkeen kohdalla on kirjaan kirjoitettuna ohje siitä, kuinka kyseinen säe leikitään käsillä, esimerkiksi miten kädet asetetaan yhdessä poskien viereen kohdassa ”sitten käynkin nukkumaan”.

Kosketeltava lorukirja sopii hyvin pienille lapsille, mutta myös esimerkiksi kehitysvammaisille henkilöille tai aikuisille, joilla on muistisairaus. Kirjassa on kuusi uniikkikuvaa sekä hyvät väri- ja pintakontrastit. Kirjassa teksti on sekä pisteillä että painettuna tekstinä.

Merenneito ja kadonnut helmi (Riitta Syri, Marjo Vilppola, Elise Lappea-Alavuotunki ja Maarit Kangasluoma)

 

Merenneito on surullinen, sillä hän on kadottanut helmen, joka hohtaa kuin hopea, kiiltää kuin kulta ja hehkuu kuin aurinko. Helmen hän on saanut syntymäpäivälahjaksi isältään. Merihevonen lohduttaa pientä merenneitoa ja lupaa etsiä kadonneen helmen. Onnistuuko merihevonen tehtävässään?

Merenneito ja kadonnut helmi3

Merellisen sinisävyisessä kirjassa on kuusi uniikkikuvaa, joissa on paljon käteen otettavia, liikuteltavia osia. Kirja sisältää isoja kuvapintoja, joissa on pieniä yksityiskohtia, kuten simpukankuoria ja muita helmen mentäviä piilopaikkoja. Pehmeäsivuisessa kirjassa on myös kovia pintoja. Kirjassa on teksti sekä pisteillä että painettuna tekstinä, joten lapsi voi lukea kirjaa ääneen aikuiselle tai aikuinen lapselle. Kirjan merenneito on liikuteltavissa.

Nelli koirapuistossa (Anne Kalliorinne ja Kirsi Piri)

Nelli on pieni beaglen pentu, joka tapaa koirapuistossa monta koiraa. Puistossa on jo komondor-koira Konsta, bichon frise -rotuinen Bella ja sekarotuinen koira Siiri. Eräässä puussa haisee Nellin mielestä omituiselta. Onko siellä kenties kissa?

Nelli koirapuistossa

Kirjassa tavataan eri koirarotuja, ja tarinaa voi seurata seitsemän uniikkikuvan kautta. Kangassivuinen kirja sisältää käteen otettavia irto-osia sekä liikuteltavia että ääntä tuottavia osia. Kirjassa on hyvät värikontrastit, mutta sen kuvien yksityiskohdat voivat olla haastavia lukijalle. Sivut ovat irrotettavissa, ja kirjassa on sekä piste- että painettu teksti.

Retki maatilalle (Paula Velez, Meeri Jorma ja Petriina Wäänänen)

Kangassivuinen koskettelukirja sisältää viisi uniikkikuvaa ja paljon käteen otettavia, liikuteltavia osia. Kirjassa on hyvät väri- ja pintakontrastit. Kirjassa on kovia pintoja; esimerkiksi laituri ja siinä odottamassa oleva vene ovat mielenkiintoisesti toteutettuja. Kirjan kuvissa on käytetty myös aitoa turkista. Sivut ovat irrotettavissa, ja niiden teksti on sekä pisteillä että painettuna luettavissa.

Pyykkipäivä (Janette Tuomilaako ja Kamilla Kallunki)

Missä on Heikin keltainen paita? Se pitäisi pestä. Paita laitetaan pesukoneeseen ja pestään oikeassa lämpötilassa. Kun pesuohjelma on loppunut, paita viedään pyykkinarulle kuivumaan. Heikillä on taas puhdas paita.

Pyykkip+ñiv+ñ

Selkeäkuvaisessa tarinassa on hyvät väri- ja pintakontrastit. Neljä uniikkikuvaa sisältää käteen otettavia ja liikuteltavia osia, ja esimerkiksi pyykkikone on toteutettu hauskasti ja selkeästi. Kirja sopii vaikkapa tietokirjaksi hygieniataitojen opastamiseen.

Naisten pukuja renessanssista jugendiin (Emilia Vaaramo, Sofia Kyllönen, Milla Laitila, Minttu Alajoki, Heidi Pyhtilä, Jatta-Lotta Pirhonen, Leena Talvitie, Janette Tuomilaakso ja Raisa Limma)

Naisten pukuja renessanssista jugendiin on nimensä mukaisesti eri pukeutumistyylien historiaa kuvaava koskettelukirja. Kirjan aihe on koskettelukirjalle harvinainen mutta mielenkiintoinen, ja kirja sopiikin esimerkiksi aikuisille kehitysvammaisille tai muistisairaille iäkkäille lukijoille. Hyvät pinta- ja värikontrastit omaavassa kirjassa on viisi uniikkikuvaa. Kirjassa on lyhyt teksti sekä pisteillä että painettuna.

Naisten pukuja reness.

Kankaiset koskettelukirjat ovat yleensä uniikkikappaleita. Celia saa koskettelukirjoja lahjoituksina käsityöharrastajilta sekä opinnäytetöinä. Jos olet kiinnostunut koskettelukirjojen tekemisestä, tutustu Celian kotisivuilla olevaan oppaaseen tai ota yhteyttä osoitteeseen palvelut@celia.fi. 

6/2017

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s