”Se oli hauskaa, kun se Puluboi sanoi, että viisikymmentä on enemmän kuin miljoona piljoona”

Puluboin ja Ponin teatteri lapsi- ja aikuiskatsojan näkökulmasta

Veera Salmen mainio Puluboin ja Ponin kirja (Otava, 2012) herää henkiin Kansallisteatterin lavalla. Jukka Rantasen dramatisoima ja ohjaama teatteriesitys on hengessään uskollinen alkuperäisteokselle. Niin teatteriesityksen kuin kirjankin tapahtumat keskittyvät hassunkurisen Puluboi-pulun ja mielikuvitusrikkaan Mai-tytön ympärille. Kummallakin päähenkilöllä on omat ongelmansa. Puluboi on karkotettu kodistaan Hakaniemen torilta ja biologinen kellokin tikittää – täytyisi löytää vaimo. Main eli Ponin kotona tilanne on räjähdysaltis: Tiukkailmeisellä ja -nutturaisella äidillä on liikaa töitä, isällä taas liian vähän. Äiti tahtoisi elää tavallisesti, mutta ponia leikkivä tytär ja taiteilijamies ovat sellaiseen turhan erikoisia. Ilmassa leijuu konflikti. Lopulta äiti saa tarpeekseen, pakkaa laukkunsa ja häipyy hermolomalle Intiaan.

Teatteriesityksen juoni on pääpiirteissään sama kuin kirjassa. Kehyksenä on kuitenkin kirjan kirjoittamisen sijasta teatteri: Puluboi (Jani Karvinen) ja Poni (Eeva Putro) ovat perustaneet taiteellisen teatterin ja esittävät siellä kohtauksia omasta elämästään. Toisen merkittävän eron tekee musiikki, joka on tärkeä elementti Puluboin ja Ponin teatterissa. Maija Ruuskanen on säveltänyt esitykseen kaksikymmentä tarttuvaa laulua, jotka jäävät katsojan mieleen raikaamaan niin, että niitä tekisi mieli kuunnella vielä kotonakin. Puluboin ja Ponin cd:lle olisi siis selvää tilausta. Teatteriesityksessä laulut pysäyttävät katsojan sulattelemaan nähtyä, luovat kohtauksiin tunnelmaa ja sitovat niitä yhteen. Juonen episodimainen rakenne toimii jopa luontevammin kuin kirjassa, kun liike ja musiikki siivittävät siirtymiä kohtauksesta toiseen.

”Se oli hyvä ja jännä kun Poni karkasi”

Puluboin ja Ponin teatterissa teatteri tuodaan lavalle sekä leikkinä että postmodernina kerroksellisuutena: Puluboi ja Poni leikkivät teatteria Kansallisteatterin lavalla. Tällainen alleviivaavuus toimii erityisen hyvin lapsille suunnatussa esityksessä. Sellaisetkin katsojat, jotka eivät ole aikaisemmin käyneet teatterissa, saavat katsauksen siihen, mitä siellä tapahtuu. Teatterin leikkiminen tarjoaa myös perustelun juonen hetkittäiselle katkonaisuudelle ja takaumille. Puluboi ja Poni esimerkiksi esittävät katsojille, miten he ovat kohdanneet Ponin karattua kotoaan.

Ponin karkuretki on yksi teatteriesityksen vaikuttavimmista kohtauksista. On pyörivä lava talonkattoineen, ilta ja pimeys. Tunnelma muuttuu jännittäväksi, hieman uhkaavaksikin. Vastaantulevilla aikuisilla on tummat vaatteet ja aurinkolasit silmillään, eivätkä he ole mitään helposti lähestyttäviä tai avuliaita tyyppejä. Puluboin tapaaminen kaupungin yössä heittää kuitenkin tunnelman heti toiseen äärilaitaan. Kirjan tavoin teatteriesityksessä liikutaan taitavasti erilaisten tunnetilojen ja tunnelmien välillä.

”Puluboi oli vähän höperö koko ajan”

Puluboi on tavallaan esityksen tärkein hahmo. Hänen tehtävänään on keventää tunnelmaa ja hauskuuttaa yleisöä. Jani Karvisen esittämä Puluboi on juuri niin rakastettava ja hassu höpöttäjä kuin kirjoissakin. Hän mainostaa, puhuu kakkajuttuja ja saattaapa nokasta karata joskus joku ruma sanakin, kuten ”pehvaleena”. Se kirvoittaa hyvät naurut yleisössä.

Mutta r-kirjainta ei kaupunkipulu suostu suustaan päästämään. Ärrättömyys tekee Puluboin puheesta soljuvaa ja hassunkurista; puhevian parodioinnista ei kuitenkaan ole kyse. Puluboi osaa kyllä sanoa r-kirjaimen, mutta ei halua. Pulun pulputus houkuttelee leikkimään kielellä ja kokeilemaan, miltä tutut sanat kuulostavat ilman ärrää. Laitiovaunu, leikäleipä, ladiopuhelin…

”Ponin äiti oli kaunis, koska sillä oli lopuksi ne intialaiset vaatteet”

Teatteriesityksen puvustus ja lavastus on toteutettu taitavasti. Erityisen maininnan ansaitsee Puluboin paksusta matonkudelangasta valmistettu rooliasu neulottuine linnunjalkoineen ja ohjaajanlakkeineen, johon on kiinnitetty silmät ja nokka. Kaupunkimaisema rakentuu muutamasta oivaltavasta elementistä. Lavan keskelle on sijoitettu Ponin koti, joka muuntuu tarvittaessa pyörivän lavarakenteen avulla. Lavan reunoilla kohoavat kerrostalot ovat jättimäisiä juomatölkkejä. Ne sopivat kaupunkikuvaan ja muistuttavat katsojaa Puluboin toiveurasta Mainosmies Mainostajana.

”Mennään uudestaan katsomaan sitä Puluboin ja Ponin teatteria”

Kirjan keskeiset elementit, mielikuvituksen lento, perhearjen haasteet, kaupunkielämä, ystävyys, suuhun sopiva kieli, leikinomainen absurdius ja siirtymät haikeasta hilpeään, on kaikki saatu mukaan teatteriesitykseen. Se on räväkkä ja ilmaisuvoimainen kokonaisuus, jossa ei aliarvioida lapsia. Osa käsiteltävistä aiheista hätkähdyttää jopa aikuista. Esimerkiksi äidin hermoromahdus ja lähtö ovat lavalla nähtyinä vieläkin riipaisevampia kuin kirjassa. On ihailtavaa, että joku kirjoittaa lapsille näin rehellisesti vaikeista asioista. Elämän kirpeys ja makeus ovat molemmat samanaikaisesti läsnä.

Puluboin ja Ponin teatteri on suunnattu 6–100-vuotiaille, ja esitystä seuranneet äiti ja tytär nauttivat molemmat tasavertaisesti. Töttölöö!

Otsikoiden lainaukset ovat peräisin 6-vuotiaalta Puluboi-fanilta.

Emilia Kämäräinen

Julkaistu Virikkeitä-lehden numerossa 2/2015

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s