[arvio] Päivi Lukkarila: Ihana Panda

panda_1kp

Lukkarila, Päivi
Ihana Panda
Karisto 2015
ISBN 978-951-23-5939-4

Hevoskirjoja on olemassa rankasti jaoteltuna kahta tyyppiä: todentuntuiset, hevosharrastusta realistisesti kuvaavat ja unelmahevoskirjat, joissa kaikki sujuu kuin tanssi ja ongelmia ei ole mailla halmeilla. Lukkarilan Ihana Panda on sekoitus näitä molempia, mutta kallistuu vahvemmin ensimmäisen vaihtoehdon puolelle. Lukkarila tietää tämän itsekin, ja takakannen tekstissä lukeekin ”Jasmiinalle käy niin kuin elokuvissa: hän saa isotädiltään perinnön ponin ostamista varten”. Kaikeksi onneksi kirjan satumainen osuus päättyy tähän, ja todellinen hevoselämä astuu kuvioihin.

Lukkarilan pienemmille lapsille suunnattu Venla-sarja on yksi parhaista ja realistisimmista hevoskirjasarjoista, joita on kirjoitettu. Tämän vuoksi Ihanan Pandan rima oli aika korkealla, mutta onneksi Lukkarilan ammattitaito ja harrastuneisuus näkyvät myös tässä kirjassa. Sama laatu ja paneutuneisuus taustatyöhön kantaa hedelmää ja antaa lukijalle realistisen kuvauksen hevosmaailmasta, sen hyvistä ja huonoista puolista.

Jasmiina todellakin saa isotädiltään perinnöksi rahaa. Ei paljon, mutta sen verran, että sillä rahalla saa suhteellisen hyvän ponin. Jasmiina on henkeen ja vereen esteratsastaja, joka joutuu vaikean valinnan eteen, kun myynti-ilmoitus entisestä huippuesteponista, Pantherasta, tulee eteen. Panthera ei voi enää koskaan hypätä esteitä vammautuneen jalan vuoksi, mutta kouluratsastuspuolelle siitä olisi vielä kisaponiksikin. Jasmiina joutuu pohtimaan omia halujaan ja motiivejaan harrastuksensa suhteen: onko hyppääminen tärkeämpää kuin huippuponin ostaminen toiseen käyttöön? Oman hankaluutensa soppaan tuovat Jasmiinan vanhemmat, joita ei tyttären harrastus kiinnosta juuri ollenkaan. Enemmän heitä kiinnostaa kulkea antiikkikaupoissa ja huutokaupoissa ostamassa vanhaa tavaraa kodintäytteeksi. Myös Jasmiinan paras ystävä Sara tuntuu reagoivan oudosti Jasmiinan valintaan jättää esteratsastus ja siirtyä koulupuolelle.

Hevosia ja ratsastusharrastusta käsitellään kirjassa todentuntuisesti ja turhia romantisoimatta. Useimmiten rentouttavaksi ajateltu ratsastustunti päättyykin hammasten kiristykseen ja uhkailuihin lopettaa koko harrastus, koska mistään ei tule mitään. Elävien olentojen kanssa puuhatessa ei voi luottaa siihen, että pelkästään oma hyvä fiilis riittää, karvakaverilla täytyy myös olla sama tunne, että yhteistyö onnistuu. Tämä tulee esille hyvin myös Lukkarilan kirjassa. Jään jännityksellä odottamaan, millaista jatkoa Jasmiinalle ja Pandalle on tulossa.

Suvi Oksanen

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s