[arvio] Niemi, Juuli: Tuhat tytärtä

0DM7_1_pl.indd

Otava 2015
ISBN 978-951-1-28606-6

Juuli Niemi on runoilija, novellisti ja käsikirjoittaja. Esikoisteos Tara ilmestyi vuonna 2003. Tuhat tytärtä on Niemen viides kaunokirjallinen teos. Niemi kirjoittaa nuorista ja nuorille. Mutta yhtä hyvin hän kirjoittaa niille, jotka joskus ovat olleet nuoria ja kantavat itsessään kaikkia ikäkausia.

Tuhat tytärtä sisältää proosarunoja, jotka kaikki ovat saman perherihmaston osia. Tuhannella tyttärellä on 999 siskoa, äiti, äitejä, isä, isiä, veli, isoäitejä, monenlaista sukua. Kaikista pienimmät siskot kirjoittavat usein runoja. / Useissa perheissä pienimmän osa on säkeisiin jakautuminen.”

Luen Niemen runoja niin, että ne tapahtuvat tällä hetkellä ja jo paljon aikaisemmin. Kaikki aika on päällekkäistä. Tästä syntyy teoksen sisäinen liike, yhä uudelleen rakentuva ja purkautuva maailma. Pienin sisko rakastaa sitä, minkä jokainen kasvaessaan kadottaa: kuolleen ukin ajatuksia, kutittavia samettihousuja, porttia halkovajan takana… Hän tallentaa kuvan sillä hetkellä kun se on jo muuttumaisillaan toiseksi.

Isällä on iso haava, äiti ei harrasta sääliä, sillä hän on lakannut uskomasta kovaan kipuun ja vääriin polkuihin. ”Jos antaa jalkojen viedä / saa poimia sen, minkä ojanpohjat eteen avaa. / Jos antaa sydämen valita / on valtias ilman linnan tuomaa vastuuta.” Pikkusiskoilla on usein kipeä vatsa. Kasvaminen on kipua. Kuopustytön ei tarvitse tulla aikuiseksi, sillä isosiskot ovat jo antaneet isälle ja äidille ylpeyden ja vanhenemisen aihetta.

Kirjan viides osasto on askel uuteen suuntaan. Runoihin tullut sinä. ”Kerroit minulle, että näytän koko ajan kokonaisemmalta. / Kerroit niin kauan, että se alkoi olla totta.” Optimistinen dialogiruno Central Park voisi olla jo muusta kokoelmasta.

Päivi Puustinen on suunnitellut kirjan kannen. Puu värikkäine hedelmineen kuvaa lupaavasti kirjan sisältöä ja toivottavasti viekoittelee lukijoita. Juuli Niemi kirjoittaa lapsuudesta, mutkikkaasta perheyhteydestä, kasvamisen vaivalloisuudesta ja muutoksen kivusta. Teräviin havaintoihin kytkeytyy pieni huumorin poikanen, kepeys. Tällaista elämä on. ”Minä elin kaunista loppua varten. Matkalla kasvatin itselleni pinnan.”

Sirkka-Liisa Heinonen

Julkaistu Virikkeitä-lehden numerossa 2/2015

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s