[muisto] Osiri Beachin ensimmäinen elokuvaesitys v. 2010-11

Vuodenvaihteessa 2010–2011 olimme Kenian Osiri Beachissa pitämässä kulttuurienvälisiä työpajoja. Dokumentoimme tapahtumia ja lapset olivat tavattoman kiinnostuneita omista kuvistaan, jotka ilmestyivät kameran näytölle. Minulla oli mukana digipokkareita, joita lapset ja nuoret saivat käyttää. Olin ajatellut, että on mielenkiintoista nähdä, mitä he kuvaavat. Mutta tärkeäpää olikin, miten kamera teki lapset näkyviksi, miten he näkivät itsensä ja ilo kuvien näyttämisestä toisille.

Yhtenä iltana keksimme vuokrata läheisen Homa Bayn kaupungin ainoan videotykin, joka ei näyttänyt lämpimiä värejä lainkaan. Sähköä saimme kauheata meteliä pitävästä aggregaatista ja valkokankaana toimi hotellista lainattu lakana. Osiri Beachin ensimmäinen elävien kuvien näytös oli menestys.

Kaisa Torkki

Tämä muisto on osa IBBY Finlandin 60-vuotisjuhlavuoden virtuaalinäyttelyä. Näyttely tuo jokaisen ulottuville ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa yhdistyksen toimintaan sen koko kuusikymmenvuotisen olemassaolon aikana. Uusi muisto ilmestyy järjestön nettisivulle viikoittain. Ehkä sinullakin on oma muisto jaettavaksi muille? 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s