[muisto] Anni Swan -palkinto v. 1991: Hannele Huovi

Vladimirin kirjaVuonna 1991  Anni Swan -mitali jaettiin kirjailija Hannele Huoville hänen saturomaanistaan Vladimirin kirja (Gummerus 1988; Tammi 1991). Teoksessa Vladimir-ruhtinas kertoo elämäntarinaansa pojalleen Miironille. Hän on kasvanut metsästäjän poikana, mutta kuullut äidiltään olevansa ruhtinassukua. Vladimir on syntynyt valtiaaksi, ja valta on samalla myös hänen kohtalonsa.

Vladimirin kirja on saanut myös lukuisia muita kotimaisia ja ulkomaisia palkintoja ja kunniamainintoja. Vuoden 1989 kirjallisuuden valtionpalkinnon perusteluissa esitettiin seuraavaa:

“Hannele Huovin taitavasti rakennettu, ikärajat ylittävä historiallinen vaellusromaani pohtii mieleenpainuvalla tavalla vallan, vastuun ja vapauden aina ajankohtaisia teemoja. Bysantin myyttinen satuaines yhdessä hiotun kieliasun kanssa luovat tunnelmaa ja monitasoisuutta. Lopputuloksena on vaikuttava, runollisuudessaan kiehtova ja ehyt kokonaisuus.”

Vladimirin kirja on myös käännetty useille kielille, ja siitä on tehty teatterisovitus.

IBBY Finland jakaa joka kolmas vuosi Anni Swan -mitalin kotimaiselle lasten- tai nuortenkirjalle. Mitali annetaan teokselle, joka on taiteellisesti korkeatasoinen ja aiheenkäsittelyltään sekä ilmaisultaan omintakeinen. Voittajaksi on mahdollista nimetä yksittäisen teoksen sijaan myös kirjapari, kirjatrilogia tai kahden kirjoittajan yhteisteos. Mitalin on suunnitellut akateemikko Wäinö Aaltonen ja se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1961.

Jutta Setälä

Tämä muisto on osa IBBY Finlandin 60-vuotisjuhlavuoden virtuaalinäyttelyä. Näyttely tuo jokaisen ulottuville ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa yhdistyksen toimintaan sen koko kuusikymmenvuotisen olemassaolon aikana. Uusi muisto ilmestyy  järjestön nettisivulle viikoittain. Ehkä sinullakin on oma muisto jaettavaksi muille?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s