Luonnon tuntua ja tunnelmaa kuvakirjojen kuvittamisessa

Karoliina Pertamo

Luontoa piirtäessäni tunnen, että vaikka päämääränä olisivat tunnistettavat lajit, voin tehdä kuvan omalla tavallani.

Kuva © Karoliina Pertamo: Pöllöjä teoksesta Riimikissa kikattaa.
Kuva © Karoliina Pertamo: Pöllöjä teoksesta Riimikissa kikattaa.

Luontoa voi piirtää monin tavoin. Voi kuvata tunnistettavia lajeja, aivan itse keksittyjä, tai jotain siltä väliltä. Kaksi keskenään erilaista, suomalaisillekin lukijoille tuttua kuvakirjaesimerkkiä luonnon kuvittamisen tavoista ovat esimerkiksi Zdeněk Milerin Myyrä– ja David McKeen Elmeri-kirjat.

David McKeen Elmeri ja valkoparta (2010); Zdeněk Milerin Myyrä ja kala (2013).
David McKeen Elmeri ja valkoparta (2010); Zdeněk Milerin Myyrä ja kala (2013).

Myyrä-kirjojen kuvat ovat kauniita ja ne on tehty esteettisiksi, eikä millään lailla oppikirjamaisiksi. Kuitenkin, kun tarkemmin katsoo, kirjan kasveissa on paljon tunnistettavia lajeja, tai ainakin piirteitä. On esimerkiksi kurjenpolvi, lumikello, voikukka ja kaunokainen. Eläimistä tunnistaa nokkosperhosen, sinitiaisen ja monia muita. Tunnistettavan lajikuvauksen voi siis tehdä omalla tyylillään, kuvan kauneutta ja tunnelmaa ajatellen, kuten Zdeněk Myyrä-kirjoissa. Toinen, Zdeněkin kuvituksiin verrattuna hyvin erilainen luonnon kuvittamisen tyyli on McKeenin ruudullisesta elefantti Elmeristä kertovissa kuvakirjoissa. Esimerkiksi kasveilla teoksissa tuskin on tunnistettavia esikuvia, mutta niillä on saatu aikaan upea luonnon tuntu. Värit eivät ole vain kasvien värejä, vaan tunnelman ja valon värejä. Toisaalta tunnistettavuus ja kauneus eivät nekään sulje toisiaan pois luonnon kuvittamisessa.

Ranskalaisissa lasten tietokirjoissa olen nähnyt hienoja esimerkkejä kauniista kuvituksista, jotka samalla antavat kaiken tarvittavan tiedon katselijalle, esimerkkinä monet Kididoc-sarjan kirjat. Ranskassa on muuten myös kirjoja, joissa on useampia kuvittajia. Tämä toimii usein hienosti, ja kokeilu olisi kiinnostavaa Suomessakin.

Kuva © Karoliina Pertamo: Ranskalaisessa Kididoc-sarjassa yhdistyvät luontotieto ja kauniit kuvitukset.

Uskon, että lasten kuvakirjoissa molemmille tavoille kuvata luontoa on tarvetta ja tilaa: sekä tunnistettavalle, luontoa tarkasti kuvittavalle, että vapaammalle, luonnon tuntua muilla keinoin tavoittelevalle tyylille. Luontokuvituksessa kuvittaja saattaa helposti jumiutua kuvaamaan vain lajien tunnistettavuutta, eikä mieti kuvaa kokonaisuutena. Kokonaisuus on kuitenkin aina muistettava ottaa huomioon. Kuvitusta aloittaessa joutuukin usein pinnistelemään kovasti löytääkseen kullekin työlle oikean tavan, sillä jokainen tarina on erilainen. Monenlaisia luontokuvituksia syntyy siksikin.

Kuvitusta aloittaessa joutuukin usein pinnistelemään kovasti löytääkseen kullekin työlle oikean tavan, sillä jokainen tarina on erilainen.

Voiko lapsi kiinnostua luonnosta tai saada siihen kontaktin kirjakuvitusten avulla? Uskon niin. On hienoa nähdä ulkona luonnossa jotain, jonka on oppinut tuntemaan kirjassa, ja toisaalta taas luontokokemuksen jälkeen palata kirjan kuvaa katsomaan. Niin oma kokemus säilyy elävänä pitkään. Tunnen muutamankin pienen lapsen, jotka ovat olleet kovin innoissaan linnuista ja tunnistaneet niitä sekä luonnossa että kirjoissa, jopa paremmin kuin aikuiset. Usein lapselle tulee sanottua, että kuvassa on lintu, vaikka voisikin ehkä sanoa talitintti tai harakka. Luonnossa kulkemisesta tulee hauskempaa, kun vastaantulevat otukset ja kasvilajit tuntee nimeltä, on kuin tuttuja tapaisi. Ehkäpä niitä myös arvostaa silloin enemmän.

Kuva © Karoliina Pertamo: Tikka teoksesta Metsän eläimiä.
Kuva © Karoliina Pertamo: Tikka teoksesta Metsän eläimiä.

Esimerkiksi Metsän eläimiä -kirjassa (Tammi 2011) ajatus oli näyttää lapsille kuvia Suomen luonnonvaraisista eläimistä, eikä usein kuvatuista kotieläimistä tai hyvin kaukaisista eläimistä, kuten kirahvista ja kengurusta. Teos esittelee siksi esimerkiksi pöllön, mäyrän ja tikan. Tässä kirjassa oli myös erikoinen työjärjestys: piirsin kuvat ensin ja Eppu Nuotio kirjoitti runot kuviin.

Kuva © Karoliina Pertamo: Kuvitusta teoksesta Riimikissa kikattaa.
Kuva © Karoliina Pertamo: Kuvitusta teoksesta Riimikissa kikattaa.

Kuvitan luontoa ja eläimiä paljon. Vaikka ne eivät olisi kirjassa edes pääaiheena, luonto tulee lähes aina jollain tavalla esiin, eri muodoissaan. Kun kuvituksia katsoo, huomaakin, että kas, tuossa on harakka puussa, kuten teoksessa Anni ja ihana pentu (WSOY 2014), Elli ja tuttisuussa (Otava 2012) kuvitukseen on tullut mukaan kuusi ja hiiriperhe, lasten keittokirjassa Hei me kokataan! (Tammi 2013) vilahtaa lokkia ja huonekasvia. Ja Riimikissa kikattaa -kokoelmassa (Tammi 2013) kissat leikkivät puun juurella, perhonen lentelee vihreällä niityllä ja pöllöt kurkistelevat kuvan reunalta! On hienoa, että on tarinoita ja kuvituksia kaupunkiympäristöstä, joka on yhä useamman lapsen tutuinta maisemaa. Mutta on myös lapsia ja aikuisia, jotka viihtyvät niin kesäretkellä luonnossa kuin kuvitettujen tarinoiden luontomaailmassa. Ehkäpä kirjoissa voisi näkyä yhä useammin kaupunkiviljelyä, parvekepuutarhoja ja kaupungin keskellä viihtyviä lajeja?

Käytän kuvakirjoissa värejä enemmän kuvaamaan tunnelmaa tai valoa, ehkä jotain tiettyä päivän hetkeä, kuin esimerkiksi piirrettävän kasvin värejä. Silloinkin laji voi olla tunnistettava. Tunnistettavuus ei kuitenkaan sulje pois sitä, että kuvat voivat olla kiinnostavia ja kauniita. Esimerkiksi Olga Orava ja metsän salaisuus -kirjassa (Lasten Keskus 2014) tarina tapahtuu koko kirjan läpi puiden oksilla, ja nämä puulajit löytyvät lähiluonnosta.

Kuva © Karoliina Pertamo: Olga Oravan aamukuvassa aurinko värjää maiseman.
Kuva © Karoliina Pertamo: Olga Oravan aamukuvassa aurinko värjää maiseman.

Tarina alkaa tammesta aamun sarastuksessa: silloin tammenlehdet ja koko kuva värjääntyvät aamun valosta. Päivän kulku värittää koko kirjan, joka noudattaa päivän kulun luomaa tunnelmaa. Auringon hehku ja valon kirkkaus valaisevat metsän eläimiä ja kasveja, pitkin päivää tunnelma vaihtuu. Illankin kuvissa auringon loiste vielä kultaa esimerkiksi hämähäkin ja sen verkon, vaikka maailma suuntautuu jo kohta iltahämärää. Yön värit ovat vaihtuneet siniseen ja auringon sijaan valoaan heijastelee kuu.

Kuva © Karoliina Pertamo: Olga Oravan illan kuvituksissa luonnonvalo muuttuu päivän kulun mittaan.
Kuva © Karoliina Pertamo: Olga Oravan illan kuvituksissa luonnonvalo muuttuu päivän kulun mittaan.

Muistan erikoisen kokemuksen värien tulkinnasta eräästä tekemästäni maalausnäyttelystä ajalta ennen kuvittajanuraani. Paikalle sattui päiväkotiryhmä ohjaajineen. Ohjaaja kysyi lapsilta: ”Minkä värinen tämä taulu on? Aivan valkoinen, mikä vuodenaika siinä siis on? Oikein, talvihan siinä on.” Olin aivan ällikällä lyöty. Edustavatko värit todella noin konkreettisia asioita? Maalaus ei ollut realistinen, vaan siinä oli joitain esittäviä elementtejä, suurelta osin se sen saattoi sanoa olevan abstrakti. Minun on myös kuvituksessa sanottu piirtävän satupuita, kun tein ne violeteiksi. Itse ajattelin sen tekevän kuvasta kokonaisemman ja kiinnostavamman.

Kirjoittajan ja kustantajan kanssa pohdimme yhdessä, onko tunnistettavuus tärkeää. Jossain tilanteessa pitää toki jättää värit kertomaan yksinomaan lajin väreistä. Mutta silloin kyseessä on usein esimerkiksi oppikirja tai lehtiartikkeli, ei yleensä kuvakirja. Eläinhahmojen inhimillistäminen riippuu useimmiten siitä, halutaanko lukijan samaistuvan hahmoon vai olevan ulkopuolinen tarkkailija. Satukirjoissa halutaan paljon mahdollisuuksia samaistumiseen, mihin pyrin esimerkiksi Otso ja soiton salaisuus -kirjassa (Mäntykustannus 2011), tietokirjakuvissa taas halutaan usein eläimen käyttäytyvän eläimen lailla, kuten Eläinaakkosissa (Karisto 2011).

Kuva © Karoliina Pertamo: Kuvitusta teoksesta Eläinaakkoset.
Kuva © Karoliina Pertamo: Kuvitusta teoksesta Eläinaakkoset.

Joskus inhimillistäminen voi antaa pienimmille kuvan katselijoille paremman mahdollisuuden kiinnostua kuvasta, esimerkkinä suuremmat silmät ja ihmismäiset kasvot, kuten vaikkapa Ötökkäloruissa (Tammi 2011).

Kuva © Karoliina Pertamo: Hämähäkki teoksesta Ötökkäloruja.
Kuva © Karoliina Pertamo: Hämähäkki teoksesta Ötökkäloruja.

Kuvituksissa katselijaa ei saa aliarvioida, ja lapselle tulisi tarjota erilaisia kuvaelämyksiä. Kirjojen tarinat ja myös kuvat voivat jäädä elämään lapsen mieleen. Muistan, kuinka aikuisena taideopiskelijana mietin miten oli mahdollista, että Astrid Lindgrenin kirjoittaman ja Hans Arnoldin kuvittaman Kultasiskoni-kirjan (1974) kuvat olivat kultaisia? Kirja säihkyi ja loisti mielessäni vielä parin vuosikymmenen jälkeenkin. Löysin onneksi kirjan käsiini ja huomasin kuinka kultainen vaikutelma oli syntynyt hienosta vihreän ja kellertävän sävyjen käytöstä. Tätäkin ajatellen tunnelma ja väritys ovat tärkeitä myös luonnon kuvittamisessa, parhaimmillaan ne synnyttävät vuosikymmeniä kestäviä muistoja ja elämyksiä.

Kuvituksissa katselijaa ei saa aliarvioida, ja lapselle tulisi tarjota erilaisia kuvaelämyksiä.

Luonnon kuvaaminen on minulle mieluisaa ja luontevaa. Työpöytäni ikkunan takana avautuu pikkuinen puutarha, jossa linnut, oravat ja hiiret liikkuvat. Luontoa piirtäessäni tunnen, että vaikka päämääränä olisivat tunnistettavat lajit, voin kuitenkin tehdä kuvan omalla tavallani. Etsin lajin tunnistamiseen tarvittavat merkit, muussa voi joustaa ja hakea ilmaisua, jota juuri kuvitettavana oleva tarina tarvitsee.

Kuva © Karoliina Pertamo: Otso ja soiton salaisuus -teoksessa eläimet on helppo tunnistaa, vaikka tarinan ilmaisussa samastuttavuus on realistisen luontokuvituksen edellä.
Kuva © Karoliina Pertamo: Otso ja soiton salaisuus -teoksessa eläimet on helppo tunnistaa, vaikka tarinan ilmaisussa samastuttavuus on realistisen luontokuvituksen edellä.

Haluan kuitenkin, että hämähäkillä on oikea määrä jalkoja, vaikka piirtäisinkin aivan oman hämähäkkini. Jotkin yksityiskohdat ovat tärkeitä; tiedän, että itseäni harmittaisi nähdä kuvia, joissa on tehty tuollaisia virheitä ihan vaan tietämättömyydestä. Puhumattakaan omista virheistäni, oi, niistä en taida kertoakaan!

Kuvitukset ja kaunokirjallisuus

  • Inkala, Kati & Anttonen, Anna (toim.); kuv. Karoliina Pertamo: Riimikissa kikattaa. Tammi 2013.
  • Lahtinen, Mysi; kuv. Karoliina Pertamo: Hei me kokataan! Tammi 2013.
  • Lindgren, Astrid; kuv. Hans Arnold: Kultasiskoni. WSOY 1974.
  • McKee, David: Elmeri ja valkoparta. Suom. Terhi Leskinen. Mäkelä 2010.
  • Milner, Katerina; kuv. Zdeněk Miler: Myyrä ja kala. Suom. Kirsti Siraste. Tammi 2013.
  • Nuotio, Eppu; kuv. Karoliina Pertamo: Metsän eläimiä. Tammi 2011.
  • Suvilehto, Pirjo; kuv. Karoliina Pertamo: Eläinaakkoset. Karisto 2011.
  • Suvilehto, Pirjo; kuv. Karoliina Pertamo: Ötökkäloruja. Tammi 2011.
  • Suvilehto, Pirjo; kuv. Karoliina Pertamo: Otso ja soiton salaisuus. Mäntykustannus 2011.
  • Teräs, Mila; kuv. Karoliina Pertamo: Olga Orava ja metsän salaisuus. Lasten Keskus 2014.
  • Teräs, Mila; kuv. Karoliina Pertamo: Elli ja tuttisuu. Otava 2012.
  • Suvilehto, Pirjo; kuv. Karoliina Pertamo: Anni ja ihana pentu. WSOY 2014.
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s