Kuvia luonnosta lastenrunoissa

Sirkka­-Liisa Heinonen

Millainen on kotimaisten lastenrunojen luonto? Kymmenen runokirjaa luovat luontokuvia metsistä, maalta, kaupungista ja kasvimaalta.

Kuva: Jutta Setälä
Kuva: Jutta Setälä

Luonto parantaa, metsä lohduttaa

Teen aikahypyn 1900­-luvun alkupuolelle. Immi Hellén (1861–1937) oli aikakauden tuotteliain lastenrunoilija ja lastenlehtien avustaja. Hänen ensimmäinen kokoelmansa ilmestyi jo 1800-­luvun lopussa. Hellénin runot ovat topeliaanista jatkumoa, jossa luonto on ihanteellisen tarkastelun kohde. Runomaailman lapsi liikkuu ja toimii luonnossa. Ihmisen muokkaama luonto, pellot ja niityt, tiet ja talot ovat metsien keskellä. Metsään johtaa polku, järvi pilkahtaa puiden lomasta. Isoisä opastaa lasta:

Ukki on luvannut viedä Mirjan
lukemaan lehviä luonnonkirjan.

Suuntaavat kulkunsa metsäteille,
poluille kukkakumpareille.

Kevät on saapunut juuri,
luonnonkirja on kaunis ja suuri.

Metsässä siellä on ihanaa,
he tapaavat monta tuttavaa.

Metsässä ukki ja lapsi tapaavat vuokon, metsätähden, peipon, muurahaisen, kimalaisen, oravan ja pupun. Kun tyttö ihmettelee, missä se kirja on, ukki sanoo: ”Kuolleita kuvat on kirjoissa muissa, / henki on täällä myös kukissa puissa.” Runossa ”Mansikkatyttö” lapsi menee metsään poimimaan marjoja. Puut ovat ystäviä ja lasta laulattaa. Keräämänsä marjat hän vie taloon, jossa vaihtaa ne leipään, koska oman kodin viljan on halla vienyt. Lapsen tehtävä on osallistua perheen toimeentuloon. Nykyään toteaisimme, että lapsi on työssä, jota meillä nyt tekee muualta tullut poimija. Vastaavasti tutussa runossa paimenpoika ottaa konttinsa naulasta ja kiiruhtaa karjateille.

lasten riemut

Runojen tunnelma on harras ja onnellinen. Immi Hellénin luonto on parantaja, ystävä ja lohduttaja. Maaseutu ja erityisesti koskematon luonto edustavat Hellénille aitoa ja hyvää. Tuli tyttö kaupungista ­runossa kaupunkilaistyttö tulee maalle ”solkikenkä kepsutellen,/ silkkisukka sipsutellen”. Tyttö on kalpea ja kaita. Mutta maalla hän juoksee niityillä paljain jaloin ja palaa kaupunkiin posket hehkuen terveenä ja reippaana luonnonlapsena. Runossa ”Hohtava hankeni lapsi hiihtää kauas korpeen, tarkkailee ympäristöään ja kuuntelee metsän tarinaa. Siellä hän vahvistuu, saa ruumiin ja hengen voimaa.

Luonnon parantava ja vahvistava sanoma ei ole tyystin kadonnut lastenrunoista. Se pulpahtaa siellä täällä uusissa kokoelmissa. Tällä vuosituhannella Kaija Pispa runoilee:

Menen metsään mielelläni
juoksen suolle joutessani;
metsä muiskii mustikoilla
suo usvalla suukottaa.
Siellä suurten kuusten alla
vihreässä hämärässä
lasken surut sammalille
murheet mättäille mutisen…

Siellä hiljaisuudessa ja metsän muistionkaloissa suru sulaa ja huoli häipyy. Ihminen kuuluu luontoon, hän on luontoa.

Titulein taikasanat

Metsästä johtaa polku satumetsään. Se on aina lähellä, silti salaperäinen, voiman ja mielikuvituksen lähde. Sitä ei voi tuhota. Kirsi Kunnaksen teos Puupuu ja käpypoika (1972) alkaa metsästä ja loppuu metsään. Sen sisään jää satumaailma, jossa ketut kulkevat peräkkäin sukkasillaan, ja käpypoikaa vastaan tulee talo, joka syö metsiä. ”Tätä metsää et kumminkaan saa syödä, kielsi poika, / koska tässä metsässä on metsä metsän sisällä / ja puupuu ja kissan suu. Ei sellaisia syödä.” Pyh, sanoo metsänsyöjätalo, eikä lupaa lopettaa syömistä. Mutta lopulta talo halkeaa kuin suden vatsa. Se sisälle joutunut tyttö pelastuu, ja pelastuu satumetsä, sillä sadun voi aina alkaa uudestaan. ”Ja koko metsän kotiin vein/ ja pihaan leikkipiirin tein, / ja peikot, keijut tanssiin vein…”

puupuu ja käpypoika

Evoluutiota ja ekologiaa

Jukka Itkosen runokoti on kaupungissa ja maalla. Yksi säe mittaa avaruuden ja toinen havainnoi puiston puluja. Savolainen maisema vaihtuu pääkaupunkiin ja päinvastoin. Kaikkialla on puita, linnun pesäpuita. Ja kun puita ei ole, aika tekee pesän vaikka eduskuntatalon lipputankoon. Raitiovaunut vihertävät puiden lailla, mutta kaupungin kiveys on luja ja harmaa. Itkonen on teoksissaan evoluution runoilija silloinkin, kun hän kirjoittaa kasvimaasta:

Porkkana on ihan eri
asia kuin raparperi,
jonka varsi syödään,
mutta porkkanasta ei.

Porkkana
meriharakan nokkana
porautuu maahan,
joo, ihan pokkana.

Maan päälle
jää vihreä pyrstö.

Ihan kuten kasvienkin
kesken, niin myös
meidän ihmistenkin
välillä erot ovat suuret.

Mutta Maa­planeetalla
maan päällä taikka alla,
kaikilla on yhteiset
ikivanhat juuret.

Kasvimaa_etukansi0110

Mari Mörön pihapiirissä kasvit ja hyönteiset tulevat tutuiksi. Ne kaikki lapsi voi löytää omasta pihasta tai läheiseltä niityltä. Moni kasvi on myös hyötykasvi. Runot ovat vanhahtavia miellyttävällä tavalla kuin lukisi uudelleen päivitettyä Elsa Beskowia.

helokki ja hiirenvirna

Tuula Korolaisen runossa sopeutuva hiiri elää ekologisesti pahvilaatikoiden ja sardiinipurkkien seassa. ”Sille mikä on tarpeetonta / vielä voi löytyä käyttöä monta.// Kasvaa ihmisen tavaraläjä – / hiiri on tavaran kierrättäjä.”

kuono kohti tähteä

Kaupungin pauhussa

Kaarina Helakisa (1946–1998) kuvasi lapsen arkea ja kaupungistumista. Posetiivi­-teoksessa (1976) äveriäs mies puhuu autolleen kuin lapselle ja hellittelee sitä kuin rakastaan. Helakisa on törmäyskurssilla sellaisen kaupunkirakentamisen kanssa, jossa autojen kustannuksella lasten tarpeet unohdetaan. Kruununhaan Tarzan kertoo vanhasta lehmuksesta, joka oli ollut lasten kiipeilypuu. Mutta sitten tuli mies sahan kanssa: ”Se kaatoi sen meidän viidakkopuun. / Me ei voitu mitään sille. / Nyt Jane itkee ja Tarzan itkee, / ja itkee Niemen Ville.”

Posetiivi   Niille_joilla_on_nauravat_korvat

Laura Ruohosen runoissa perheen arki ja arjen äänet muuttuvat merkillisiksi humoristisiksi olennoiksi. ”Hormien hurmio, kuilujen kutsu / katonharjalta huutelee.” Missä on luonto? Näissä elollistetuissa olennoissa, joissa muiden muassa puunpurija neiti Björk hieroo pihkaa hampaistaan ja imulimanäyte leipoo kakun, jossa on myrkkysienitäyte. Taivaan alla jokin ei kuitenkaan muutu:

Ikivanha mahtipuu
taivaankaareen ulottuu.
Kaikkein kaikkein korkeimmalla
tähtiäkin korkeemmalla
kukkii maailman sydänpuu.

yökyöpelit

Heikki Niskan Satakieli ja lakaisukone -­kokoelmassa kaupunkiin eksynyt satakieli on tukehtua kaasuun ja sauhuun. Se kohtaa lakaisukoneen ja ihastuu tuhtiin ja jämerään otukseen. Punastunut kone vain jatkaa työtään. Runo ei kerro, mitä satakielelle tapahtui. Toivottavasti se lensi pois ja laulaa jossakin muussa runossa. Etana on muutokseen sopeutunut. Se istuu bussin katolla ja joogaa kuin omalla matolla. Kaupunkikani syö porkkanakakkua ja ottaa rahaa seinästä. Syksyn tullen luonto painaa kumminkin kaikkialla päälle: ”Pilvi hytisee ja itkee, / rannan riite helisee. / Tuuli kutoo villatakkia, / murhe painaa sakkia.”

Mutta Tuula Korolaisen runossa huikaisevan luonnon tarjoaman kauneuden voi kokea yllättävässä paikassa:

Kivitalojen kuilussa
pieni hiiri,

kirkas, korkea soi

Palan taivasta pihan pimeään
mustarastaan huilu toi.

Lapsi linnunradan laidalla

Mikaela Sundströmin runotarina Veljeni Leevi (2007) kuvaa lapsen kokemusta maailmasta ja luonnosta. Minäkertojana on pikkusisar. Sisko istuu polkupyörän tarakalla jalat harallaan, kun Leevi polkee.

Mäkiä ylös
mäkiä alas
pitkin mäkistä tietä.

Onneksi Leevi on vahva
kuin leijona tai karhu.

Minulla on mainiot maisemat;
joskus puunrunkojen välissä
näkyy villieläinten jälkiä.

Nyt kesällä eläimet asustavat
kauempana metsässä
ylempänä vuoren rinteellä
yhä syvemmillä sydänmailla.

Ne hoitavat siellä villipentujaan
emme halua häiritä niitä.
Se on varsin onnellista aikaa.

Kesällä sisarukset rakentavat metsään majan, ja syksyllä, kun taivas kipunoi, Leevi ja sisko katsovat tähtiä. Tyttö tietää, että tähdet ovat aina olleet, eikä niissä oikeasti ole sakaroita niin kuin kuvissa. Leevi tietää enemmän kuin kukaan muu. Kaukoputkella näkee lähelle ja kauas, näkee metsää ja kirkon ja Karlssonin kalsarit pyykkinarulla. Leevi tuntee planeetat lähellään, mutta ei Mikki Hiiren koiraa, sillä se on liian pieni, liian kylmä ja liian kaukana.

Veljeni Leevi

Tyttö tuntee vertaisuutta ja rakkautta eläimiä kohtaan, vaikka hänen kokemuksensa niistä ovat vähäisiä. Talvella hän haluaisi pelastaa palelevat eläimet. Hän antaisi eläinten valita: jokainen joka haluaisi, saisi tulla tytön kotiin. Hän kuvittelee, miten eläimet täyttäisivät kaikki huoneet. ”Eläimet henkäilevät lempeästi / ja niillä on pehmeät turkit./ Silloin tänne tulee lämmin.”

Luonto on lähellä, mutta sinne varta vasten mennään. Siellä tarkataan eläinten jälkiä, säilytetään lajien välinen kunnioitus, eikä häiritä villieläimiä. Tytön omien kokemusten rinnalla televisio näyttää maailmaa, jossa taivas repeää ja autot syttyvät tuleen. Tyttö arvelee, että oikeasti ei niin tapahdu. Yöllä tyttö nukkuu vinttikoiran kanssa ja näkee vinttiunia. Se on sellainen koira, jonka kanssa voi puhua koiran kieltä ja yhdessä tuumia, tuleeko talvesta kylmä.

Sundström kuvaa ymmärtäen ja myötäeläen lapsen maailmaa siinä vaiheessa, jossa havainnon ja mielikuvituksen raja on vielä häilyvä. Arvaan, että tyttö voisi olla viiden­–kuuden vanha. Luonnonkirja on avoinna ja hämmentävänä tytön edessä. Onneksi oppaana ja tulkkina on isoveli, joka tietää kaiken. Kaukoputkella voi nähdä Saturnuksen. ”Erityisen antoisina öinä / voi tehdä hyviä havaintoja, / pöllö huhuilee ja termospullossa on kahvia. / Me juomme molemmat, sokeripala hampaiden välissä.” Lapsen ääni on kirkas ja kysyvä. Se on optimistinen ääni oudossa maailmassa avaruuden laidalla.

Kaunokirjallisuus

  • Helakisa, Kaarina: Niille joilla on nauravat korvat. Valitut runot. Toim. Sanna Jaatinen. Otava 2008.
  • Hellén, Immi: Lasten riemut. Luonnonkirjaa lukemassa. Toim. Anna-­Liisa Alanko. WSOY 2008.
  • Itkonen, Jukka: Kaikki hyvin kasvimaalla. Lasten Keskus 2014.
  • Korolainen, Tuula: Kuono kohti tähteä. Lasten Keskus 2005.
  • Kunnas, Kirsi: Puupuu ja käpypoika. WSOY 1972.
  • Mörö, Mari: Helokki ja hiirenvirna. Kukkaretki pihamaalle. Kirjapaja 2008.
  • Niska, Heikki: Satakieli ja lakaisukone. Tammi 2008.
  • Piispa, Kaija: Titulein taikasanat. WSOY 2004.
  • Ruohonen, Laura: Yökyöpelit. Otava 2008.
  • Sundström, Mikaela: Veljeni Leevi. Suom. Hannele Huovi. Tammi 2007. (Alk. Min bror Lev. Söderströms 2007.)
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s