Kuvakirjailua – Pikin tarina

Katri Kirkkopelto

Kuvittajan työpöydällä tehdään matkoja. Matkataan tarinoihin, jotka voivat olla lähtöisin omasta tai toisen kirjailijan mielestä ja kynästä.

Lähtökohta kaikelle kuvittamiselle on tarina, jonka haluaa kertoa muille. Jokaisella kirjalla on oma syntytapansa. Kun saan valmiin käsikirjoituksen ja alan lukea sitä, tuntuu kuin alkaisin katsoa elokuvaa. Lukiessa teksti kuvittuu hahmoiksi, jotka saavat oman ulkonäkönsä ja luonteensa, ja tapahtumapaikat saavat muotonsa. Kaikki on täynnä ääntä ja liikettä. Yksikään hetki ei ole pysähtynyt. Omaa tekstiä kuvittaessa käy toisin: en pääse katsomaan elokuvaa kerralla alusta loppuun. Se näyttäytyy ensin pieninä välähdyksinä ja tunnelmina. Välillä tarinaa synnyttää kuva, välillä teksti. Kirja muuttaa orgaanisesti muotoaan koko ajan. En kirjoita ensin tekstiä valmiiksi, vaan kuva ja teksti syntyvät jatkuvassa vuoropuhelussa. Sen vuoksi tekoprosessista kertoessani en pysty puhumaan vain kirjoittamisesta tai vain kuvittamisesta. Kerron kuvakirjailusta.

Piki (Lasten keskus 2016) on kuvakirja, jonka muotoutumiseen vaikutti monta seikkaa. Sille oli oma erityinen paikka ja tilaus. Kirjaa käytettäisiin osana laajempaa materiaalia, jolla olisi tärkeä tehtävä – pienten lasten kiusaamisen ehkäisy. Olin myös osa työryhmää. Jokainen ryhmän jäsen toi mukanaan oman erityisosaamisensa. Minun ei tarvinnut olla pienten lasten kiusaamisen asiantuntija. Minun vastuullani oli tehdä kuvat ja tarina, joka on samaistuttava ja tuttu. Kuvakirja, jossa henkilöt ovat monenlaisia, eivät joko hyviä tai pahoja, vaan inhimillisiä puutteineen ja vahvuuksineen. Kirjan aikuisen nimeksi annoin Iso. Aina se lapsen turvallinen aikuinen ei ole isä tai äiti. Se voi olla tarhan täti tai setä, isovanhempi tai vaikka isompi sisarus. Oleellista on, että se on joku isompi ja pystyvämpi.

Piki ja iso vihaisina rgb

Piki-hahmoa tarvittiin jo pari vuotta ennen kuin kirja valmistui, ennen kuin tarinaa oli olemassa. Tein hahmosta mielikuvitusolennon, kulttuureista ja sukupuolirooleista vapaan sympaattisen karvakorvan. Sellaisen, johon kuka vain voisi samaistua. Kun mielikuvitusolennot valittiin hahmoiksi pystyin myös karrikoimaan ja korostamaan niiden luonteita. Raskas aihe sai hahmojen kautta hitusen huumoria ja etäännytystä. Hahmot eivät näin myöskään muistuta minkään lapsiryhmän tiettyä lasta ja leimaa tätä tarinan hahmon mukaiseksi.

Piki hahmoja Virikkeet rgb

Pikin visuaalista maailmaa miettiessäni tuntui ehdottoman tärkeältä, että raskaan aiheen vastapainona värimaailma olisi puhdas ja vahva. Kuvien tunnelman täytyisi kannatella ja kuljettaa lukijaa eteenpäin. Ettei kirja käy liian ahdistavaksi ja pieni kuuntelija ilmoita: ”Ei lueta enempää, laitetaan tämä pois.”

Jokaisella kuvitustyöllä on oma avainkuvansa. Kutsun sellaisiksi kuvia, jotka valmistuvat ensimmäisinä ja määrittävät tyylin ja visuaalisen ilmeen. Ne ovat kuvia, joiden kautta pääsen tarinaan käsiksi ja sukeltamaan siihen. Niiden tekeminen on nautinnollista. Tässä vaiheessa aikaa tuntuu olevan vaikka kuinka ja voin tehdä kuvaa niin kauan kuin se tuntuu vaativan. Olen kuvantekijänä etanaakin hitaampi. Jos aikaa olisi loputtomiin, maalaisin hitaasti kerros kerrokselta ja tuijottelisin ja siinä viikot vain soljuisivat. Valmista ei tulisi ehkä koskaan. Onneksi on ihana kamala deadline!

PIKI yönalle rgb virikkeet

Kuvittaminen ja kirjoittaminen on yksinäistä työtä. Työryhmät tuovat tähän hyvää vaihtelua. Pikin materiaalipaketin (Mun ja sun juttu! Lasten keskus 2017) kohdalla yhteistyö Tiina Haapsalon ja Laura Revon kanssa oli erittäin antoisaa. Kävimme keskusteluja, joissa puhuttiin paljon aiheeseen liittyvää asiaa, ja paljon asian ympäriltä, elämästä ja elämisestä ylipäätään. Siinä vaiheessa, kun tarinan runko alkoi olla kasassa ja kirjoittaminen hyvässä vauhdissa, kävimme läpi aukeamien sisältöjä. Pohdimme, mitä niiden tapahtumat merkitsevät lapsen ja teeman näkökulmasta. Joitain näkökulmia ja toiveita pystyin ottamaan huomioon, jotain piti jättää pois. Tarinaan ei voi päälleliimaamata asioita ulkoapäin, vaan niiden täytyy tulla tarinan sisältä. Hahmoja ei voi laittaa sanomaan tai tekemään jotain, mikä on niille vierasta tai teennäistä. Vaikka kirjaa käytettäisiin monenlaisessa tarkoituksessa ja sillä olisi reunaehtoja, on sillä oltava sielu ja mieli. Kirjan täytyy liikuttaa, siihen täytyy voida eläytyä, tarinan on noudattettava omaa logiikkaansa. Muuten siitä tulee hengetön tekele. Pikiä tehdessä asiasisältöä ja taustatietoa oli paljon, mutta se piti välillä unohtaa. Piti vain keskittyä miettimään, mitä Pikille tapahtuu, kun se pukee supersankarin viitan ylleen. Mitä Piki ajatteli ja odotti, mikä sitä jännitti ja pelotti. Vaikka hahmot ovat mielikuvitusta, ovat tunteet ja tapahtumat totta. Tämä kahden maailman – mielikuvituksen ja toden – yhdistäminen on kiehtovaa.

Piki kivellä virikkeet rgb

Uskon vakaasti kuvan ja tarinan voimaan. Uskon siihen, että eläytyminen mahdollistaa ajattelutapojen muutoksen kaikkein tehokkaimmin. Tietoa meillä voi olla vaikka kuinka, mutta se ei välttämättä saa meitä muuttamaan toimintatapojamme. Mutta kun jokin on herättänyt meissä tunnereaktion, kun on eläytynyt ja mennyt toisen nahkoihin, muuttuu ajattelummekin ja sen myötä toimintamme. Tässä piilee tarinan voima.

6/2017

Lue Pikin arvostelu Virikkeistä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s