Kirjallisuusterapiasta apua lasten ja nuorten kriiseihin

Kirjallisuusterapia on luovaa terapiaa, jossa valmis tai itse tuotettu teksti toimii terapeuttisena välineenä: tunteiden, kokemusten ja muistojen esiin nostattajana sekä keskustelun avaajana. Sadut ja tarinat auttavat käsittelemään monenlaisia vaikeita aiheita varsinkin lasten ja nuorten kanssa.

Pirkko IlmanenSilja Mäki

Psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti ja kirjallisuusterapiakouluttaja Silja Mäki pitää omaa psykoterapiavastaanottoa. Aiemmin hän työskennellyt myös erityisluokanopettajana ja ohjannut kirjallisuusterapeuttisia ryhmiä lapsille, nuorille ja aikuisille. Haastattelimme Mäkeä siitä, millaista kirjallisuusterapia on lasten ja nuorten kanssa ja millaiset kirjat sopivat vaikeiden asioiden käsittelyyn myös kotona.

Kirjallisuusterapia voi olla sekä lukemis- että kirjoittamisterapiaa ja yleensä molempia käytetään rinnakkain. Käytetyt tekstit voivat olla hyvin erilaisia, varsinkin lasten kanssa Mäki kertoo käyttävänsä paljon satuja ja tarinoita. Tekstit toimivat suojana niin kauan kuin lapsi, nuori tai aikuinen sitä tarvitsee ja toisaalta virikkeiden ja näkökulmien tarjoajina. Tarinoiden kautta monen on helpompi kohdata tunteita, kokemuksia ja ajatuksia, jotka muuten saattaisivat jäädä ilmaisematta. Mäen mukaan kirjallisuusterapia sopii hyvin lapsille ja erityisryhmille, koska kirjoitus- ja lukutaito eivät ole välttämättömiä. Tarinoita voi myös kertoa, sanella, saduttaa, nauhoittaa ja näytellä.

Sadut ja tarinat lähtökohtana

Yksilötyöskentelyssä Mäki kertoo lähtevänsä aina kunkin lapsen tai nuoren tilanteesta käsin. Hän käyttää kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä ja ratkaisukeskeisen psykoterapian menetelmiä limittäin ja yhdistellen. Kaikki lapset eivät pysty keskustelemaan vaikeista ja pelottavista asioista. – Silloin voi luottaa sadun voimaan. Satujen kuunteleminen ja työstäminen toiminnallisin keinoin tekevät lapselle hyvää ja antavat hänelle mahdollisuuden käsitellä asioita, hän kertoo.

Lapsille ja nuorille on myös ryhmiä, joissa hyödynnetään kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä. Ne voivat kokoontua esimerkiksi kirjastossa tai sanataidekoulussa. Raja sanataidetoiminnan kanssa on usein veteen piirretty viiva, ja sanataidetoiminnassa on usein paljon kirjallisuusterapeuttisia piirteitä. – Joissakin kirjastoissa, kuten Espoon Entressessä ja Helsingin Kallion kirjastossa, on ollut pitkään hienoa toimintaa, Mäki kertoo.

Ryhmässä Mäki kertoo lukevansa lapsille satuja ja tarinoita. Samalla lapset voivat piirtää, jolloin he prosessoivat kuulemaansa käden kautta paperille. Kuuntelemisen jälkeen satua työstetään saduttaen, piirtäen, askarrellen, leikkien tai esittäen. Käsinuket ovat hyvä tapa dramatisointiin ja etäännyttämiseen. Lapset voivat myös rakentaa yksittäin tai parityönä vaikkapa prinsessa Ruususen linnoja ja luoda niiden ympärille tarinoita prinsessoista ja rohkeista prinsseistä, jotka uskaltavat uhmata piikkipensaita. Jokainen lapsi saa omalla tavallaan kertoa ja esitellä tuotostaan ja oivalluksiaan.

Kirjoitustaitoisille lapsille ja nuorille löytyy laaja kirjo erilaisia kirjoitusharjoituksia. Tarinoiden avulla voi käsitellä monenlaisia aiheita. Esimeriksi myytit ovat täynnä ihmiselämän kohtaloiden kuvauksia. Luomismyyttien avulla jokainen voi keksiä oman syntymyyttinsä ja peilata siihen elämänsä lähtökohtia.

Läheisen kuolema ja muita kriisejä

Kirjallisuusterapia auttaa lapsia ja nuoria käsittelemään monenlaisia asioita: – Vanhempien ero on hyvin yleinen kriisi käsiteltäväksi. Myös isovanhemman vanheneminen, hyvän ystävän tai oman perheen pois muuttaminen, läheisen ihmisen kuolema tai vakava sairastuminen ovat aiheita, joita käsittelen usein tarinoiden avulla, Mäki kertoo. Onnettomuuden uhriksi tai silminnäkijäksi joutuminen on myös yksi yleinen kriisin aihe, jota voi käsitellä kirjallisuuden avulla. Pidempiaikaisia haasteita, jotka voivat myös olla lapselle kriisejä, ovat muun muassa oppimisvaikeudet, kiusatuksi joutuminen, kiusaajana oleminen ja vaikeus solmia ystävyyssuhteita.

Mäki kertoo esimerkin, kuinka hän on käsitellyt lapsen kanssa isovanhemman poismenoa:

Luimme kuolemasta järkyttyneen pienen koululaisen kanssa aiheesta kertovia kirjoja. Esimerkiksi John Burninghamin kirja Isoisä kertoo isoisän sairastamisesta ja kuolemasta. Lapsi sai tuoda tapaamisiin esineitä, jotka muistuttivat häntä isovanhemmastaan. Niistä tarinoitiin suullisesti ja kirjoitettiin tarinoita, saduttaen ja niin, että lapsi kirjoitti itse. Lapsi myös piirsi, askarteli ja muovaili hahmoja muovailuvahasta. Lapselle tärkeät fiktiiviset hahmot, kuten Pokémonit, toimivat materiaalina, johon hän peilasi tunteitaan ja kokemuksiaan ja joista hän löysi itselleen voimahahmoja. Ne muistuttivat häntä hänen voimavaroistaan ja auttoivat häntä eteenpäin. Kirjallisuusterapeuttisten menetelmien rinnalla käytettiin ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa keskeisiä menetelmiä kuten asteikon laatimista sekä piirrettiin, maalattiin ja askarreltiin. Vähitellen huoli ja oireet helpottivat ja koulunkäynti alkoi sujua.

Kirjallisuusterapeuttinen prosessi

Osallistuessaan kirjallisuusterapiaan, lapsi tai nuori käy läpi erilaisia vaiheita. Niitä ovat tunnistaminen, tarkastelu, rinnakkain asettaminen ja omaan elämään soveltaminen, Mäki kertoo. Tunnistamisen vaiheessa lapsi tai nuori tunnistaa tarkasteltavassa sadussa tai tarinassa jotakin tuttua, jotakin häntä koskettavaa tai kiinnostavaa. ”Hei, tuo asia koskettaa minua. Tuohon olen törmännyt ennenkin.” Tarkastelun vaiheessa lapsi tai nuori tutkiskelee, miten asia liittyy hänen elämäänsä ja kokemuksiinsa. ”Missä ole tutustunut tähän asiaan? Miten tämä liittyy elämääni? Kuka on sanonut noin?”

Rinnakkain asettamisen vaiheessa lapsi tai nuori peilaa havaintojaan ja niiden taustalla olevia kokemuksiaan toisten ryhmän jäsenten havaintoihin terapeutin kanssa käydyn keskustelun tuella. Hän voi puhua vaikka sadun prinssistä, jos ei ole vielä valmis puhumaan itsestään. ”Ahaa, sinä näet sadun prinssin noin. Minä taas ajattelin, että…” Hän voi siirtyä puhumaan itsestään, kun on siihen valmis. ”Tästä tarinasta minulle tulee mieleen… Minusta tuntuu…” Oman elämään soveltamisen vaiheessa lapsi tai nuori on oivaltanut jotakin hänelle tärkeää. Hänen toimintatapansa tai suhtautumisena asioihin ja toisiin ihmisiin muuttuu. Vuorovaikutustaidot paranevat. Hän ehkä puhuu toisille rakentavammin tai uskaltautuu tilanteisiin, joihin ei ole aiemmin uskaltautunut. Hän on paremmin sinut tunnetilojensa kanssa. Viimeinen vaihe saattaa toteutua vasta pidemmän ajan kuluttua, mutta idut siihen on istutettu ryhmässä.

Tukea keskusteluun lasten kanssa kotona

Kuvitellaan tilanne, jossa ekaluokkalainen näkee tv-uutisissa Välimerellä turvapaikanhakijoita kuljettaneen laivan uppoamista esittelevää kuvamateriaalia. Millaisia neuvoja Mäki antaa aiheen käsittelyyn kotona tai koulussa? – Riippuu lapsesta, miten asiaa kannattaa käsitellä hänen kanssaan. Lapsen ikä, kehitystaso ja hänelle ominainen tapa käsitellä asioita tulee huomioida. Lasta on tärkeää kuunnella ja antaa hänen rauhassa ja turvallisena hetkenä tuoda ilmi tunteensa. Keskustelun apuna voi käyttää kirjallisuutta ja piirtämistä. Esimerkiksi Kaarina Helakisan sadussa ”Rautamies ja kyyhkyritari” on tyrskyävän meren uhkaa, ja se vie samankaltaisiin tunnelmiin. Sadutus on hyvä keino kuulostella, miten lapsi on hahmottanut näkemänsä ja kuulemansa ja mitä se hänessä herättää. Erityisen tärkeää on myöntää tosiasiat eli että sellaista maailmalla tapahtuu, ja toisaalta luoda lapselle mahdollisimman turvallinen olo: hän ei ole vaarassa, mutta myös onnettomuuteen joutuneita pelastuneita ja heidän läheisiään autetaan ja tuetaan.

Kansansaduista on moneksi

Sadut sopivat hyvin kaikenlaisten pelottavien tilanteiden käsittelyyn. Erityisen hyviä ovat vanhat kansansadut, kuten Grimmin sadut ja vanhat pohjoismaiset sadut, Mäki kertoo. Myös monet kirjailijoiden kirjoittamat taidesadut ovat terapeuttisia, esimerkiksi H. C. Andersenin, Anni Swanin, Kaarina Helakisan ja Tove Janssonin sadut.

Kansansaduissa ja myyteissä piilee paradoksi: vaikka ne eivät kuvaa suoraan todellista elämää, ne auttavat ymmärtämään todellisuutta ja elämää siinä. Saduista ja myyteistä löytyy haasteita, jotka vievät elämää eteenpäin. Ne eivät sisällä vain satumaista hyvyyttä ja vaaleanpunaisia prinsessoja vaan niissä huijataan, kidutetaan ja tapetaan. Tämä kuvaa symbolisesti niitä hämmennyksen, kärsimyksen ja luopumisen kokemuksia, joita jokainen kohtaa elämässään. Onnellinen loppu tuo uskoa tulevaisuuteen.

Esimerkiksi Hannun ja Kertun matkassa lapsi saa mahdollisuuden käsitellä pienen lapsen elämänvaiheesta koululaisesi siirtymistä, irtautumista kotoa ja vanhemmista kohti tasavertaisuutta ikäistensä kanssa ja vastuun ottoa omista tekemisistään.

Peukaloisesta kertovassa sadussa pieni poika on mahdottoman ja pelottavan maailman edessä, mutta selviää seikkailuistaan voittajana. Myös monen muun kansansadun alkuasetelma on sama: vanhemmat tai kohtalo on lähettänyt lapsen yksin suureen maailmaan. Lapsi kokee samaa hämmennystä ja voimattomuutta tuntemattoman edessä, mutta saa itseluottamusta siitä, että sadun sankari selviää – miksei hänkin.

Terapeuttisia kirjavinkkejä

Mäki kertoo, että lasten kuvakirjoista löytyy paljon tiettyyn ongelmaan keskittyviä täsmäkirjoja. Niissä käsitellään erilaisia arkisia asioita, kuten lääkärissä käyntiä, vanhempien avioeroa tai läheisen ihmisen kuolemaa. Tällaiset kuvakirjat eivät yleensä vanhene, vaan työskentelyssä voi hyvin käyttää kirjoja vuosikymmenienkin takaa. Nuorillekin löytyy romaaneja, joissa yhtenä juonteena on vaikkapa vanhemman masennus.

  • Avioeroteemaan Katinka Tuiskun (2008) Kuun ja Auringon lapset. Soljuvalla tekstillä ja kauniilla kuvilla varustettu kirja vangitsee otteeseensa kaikenikäiset kuulijat.
  • Epäonnistumisen, huonommuuden kokemukseen, esim. urheilusuoritusten yhteydessä, Katinka Tuiskun (2009) Elsa ja Narkissos.
  • Läheisen kuolema: Stephanie Jeffsin kuvakirja Reeta (2005) kertoo sisaruksen sairastumisesta ja kuolemasta ja Joel (2005) ystävän kuolemasta, molemmat yksinkertaisesti ja selkeästi. Thierry Robberechtin Eeva kadonneiden siskojen maassa kertoo kuvaannollisemmin sisaren kuolemasta. Pirkko-Liisa Surojeginin (1995) klassikkokirja Maahisen viimeinen matka kertoo kauniilla tavalla maallisen taipaleen päättymisestä.
  • Nuorten kanssa voi käyttää katkelmia Jenna Miettisen (2013) toimittamasta kirjasta Ikävistä pohjattomin. Sisaruksensa menettäneiden tarinoita.
  • Riina Katajavuoren, Maiju Tokolan ja Riikka Toivasen (2015) kirjan Meidän pihan perhesoppa avulla on helppo ottaa puheeksi erilaisia tapoja muodostaa perhe. Tarinan myötä hedelmöitysasiat tulevat alleviivaamatta tutuiksi. Esille tulevat mm. keinohedelmöitys, lahjasukusolut, kahden äidin perhe ja adoptio. Kirjan lopussa on aikuisille suunnattu asiantuntijoiden tietoisku, joka antaa eväitä keskustelujen pohjaksi.
  • Susanne Chiewin (2015) kirjassa Mäyrä ja hirmuinen myrsky eläimet auttavat toisiaan luonnonkatastrofin yhteydessä. Paul Brightin (2008) kirjassa Karhuperhe ja hurja myrsky karhunpennut pelkäävät myrskyä mutta saavat turvaa aikuisista.

Pakolaisuutta ja maahanmuuttoa käsitteleviä kirjoja

Pakolaisten Suomeen tulo herättää lapsissa jo nyt ja ennen pitkää kysymyksiä. Toki aihe on ollut ajankohtainen jo pitkään. Myös maahanmuuttajat kokevat tarvetta käsitellä kokemuksiaan ja tarvitsevat tukea uuteen kulttuuriin sopeutumiseen.

  • Tähän tarkoitukseen sopivat muun muassa eri maiden YK-liittojen ja Unicef-komiteoiden julkaisemat kirjat kuten Maaginen kirja (1992), johon on koottu satuja ja myyttejä eri puolilta maailmaa.
  • Hugh Luptonin (2001) Tarinoita silmälle ja korvalle sisältää kansainvälisiä satuja.
  • Camilla Mickwitzin (1978) klassikkokirja Jason muuttaa maasta kuvaa äidin ja pojan muuttoa Ruotsiin ja kokemuksia siitä, että aluksi ei ole yhteistä kieltä toisten kanssa.
  • Gunilla Bergströmin (2006) kirjassa Mikko Mallikas ja sisukas muurahainen Mikko kuuntelee, kuinka hänen Hamdi-ystävänsä isä kertoo tarinoita sodasta, vertauskuvanaan muurahaisen sisukkuus.
  • Rose Lagergrantzin ja Ilon Wiklandin (1996) kauniisti kuvitetussa kirjassa Pitkä, pitkä matka virolainen tyttö on sotaa paossa Ruotsissa.
  • Katja Kallion ja Maggie Lindholmin (2005) Bibi muuttaa Suomeen valottaa lapsen elämää pienessä afrikkalaisessa kylässä ja muuttoa Suomeen.
  • Atseb Hailun (2009) kirjassa Punakorvan kaksi kotia. Maahanmuuttajalapsi sijaisperheessä pieni kilpikonna lähtee perheineen sotaa pakoon ja päätyy Suomeen. Tarinassa äiti sairastuu masennukseen ja lapsi pääsee sijaisperheeseen.
  • Päivi Frantzonin ja Sari Airolan (2007) kirjassa Muuttolintulapsi ikävä entiseen kotimaahan kirpaisee. Uuden maan tavat hämmentävät, eikä uusia ystäviä ole helppo saada.
  • Toimittaja Leena Virtanen kuvaa Xing-kirjasarjassaan Kiinasta adoptoidun tytön tuloa Suomeen ja sopeutumista uuteen kulttuuriin. Uusimmassa kirjassa Xing ja sukulaiset (2010) tyttö oivaltaa kouluun mennessään erilaisen taustansa ja haluaa tietoa siitä.
  • Sanna Pelliccionin 10-osaisessa Onni-pojasta kertovassa sarjassa on monenlaisia aiheita 2–6-vuotiaille, kuten päiväkotiin meneminen, isoveljeksi tuleminen ja tietokonepelaamisen rajoittamisen tarve. Kuvakirjassa Onni-poika saa ystävän (2012) Onnin naapuriin muuttaa Aramin perhe. Poikien perheet ystävystyvät ja opettavat toisilleen monenlaista.

Myös nuorille löytyy paljon kirjallisuutta maahanmuuttoon liittyvien aiheiden käsittelyyn:

  • Eri maista Suomeen turvapaikanhakijoina tulleiden kirjoituskilpailusta on koottu jo vuonna 2003 kirja Palasina maailmalla. Turvapaikanhakijoiden kirjoituksia. Kirja sisältää kuvauksia ja runoja pakolaisuudesta, entisistä kotimaista ja ikävästä sekä tutustumisesta Suomeen.
  • Anne Tarsalaisen ja Marja Airolan (2008) kirjaan Suomalaisia. Maahanmuuttajatarinoita on koottu 14 maahanmuuttajan tarinat ja kuvausta eri kulttuureista. Kirjaan liittyy opettajan opas.
  • Minna Lähteenmäen (2013) tutkimus Lapsi turvapaikanhakijana käsittelee myös samaa teemaa.
  • Monien romaanien katkelmia on myös mahdollista käyttää.
  • Etnografisia näkökulmia vastaanottokeskuksen ja koulun arjesta voi toimia ohjaajalle hyvänä taustatietona, ja joitakin kohtia siitä on mahdollista ottaa virikemateriaaliksi lapsille ja nuorille.
  • Karjalan evakkojen kokemuksista löytyy myös paljon samaa kuin tämän päivän tilanteesta. Monelle niin suomalaiselle kuin tänne muuttavalle voi olla tärkeä oivallus, että samanlaista myllerrystä on kokenut useammankin lähisukulainen.

Kriisi on myös mahdollisuus

Lopuksi Mäki muistuttaa, että kriisit ovat osa elämää. – Ihmisen elämään on aina kuulunut muutosten myllerrystä, kenellä pienemmässä mittakaavassa, kenellä osana suurempaa kansojen liikehdintää tai paikallista kriisitilannetta. Yksi kiinan kielen merkki tarkoittaa sekä kriisiä että mahdollisuutta, hän kertoo.

– Meidän ei tarvitse lamaantua sen edessä, että lapsetkin joutuvat kokemaan vaikeita asioita. Lapsilla jos kenellä on mahdollisuus selvitä ja jalostaa kokemukset voimavaroiksi, kunhan he saavat tukea ja turvaa ja mahdollisuuden käsitellä kohtaamiaan kriisejä. Kirjallisuusterapeuttiset menetelmät ovat tässä yksi oivallinen keino, niin ammattiauttajille kuin kenelle tahansa, joka on lasten kanssa tekemisissä.

Kirjallisuutta

  • Ihanus J.: ”Kirjallisuusterapia”. Kirjassa Huttunen, M. & Kalska, H. (toim.) Psykoterapiat. Helsinki: Duodecim 2012, 304–309.
  • Mäki S, Arvola P (toim.): Satu kantaa lasta. Opas lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaan 1. Helsinki: Duodecim 2009.
  • Mäki S, Arvola P (toim.): Tarina tukee lasta. Opas lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaan 2. Helsinki: Duodecim 2009.
  • Mäki S, Linnainmaa, T. (toim.): Hoitavat sanat. Opas kirjallisuusterapiaan. Helsinki: Duodecim 2005.
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s