[arvio] Veronica Roth: Uskollinen

Roth, Veronica
Uskollinen
Otava 2015
ISBN 978-951-1-28211-2

Veronica Rothin Outolintu-trilogia saavuttaa päätöksensä Uskollinen-kirjassa. Kirjasarjasta puhuttiin uutena Nälkäpelinä sen ilmestyessä, puskaradio lauloi ja ensimmäisestä osasta ehdittiin tehdä elokuvakin ennen sarjan suomentamista. Sarjan aiemmat osat, Outolintu (2013) ja Kapinallinen (2014), ovat tehneet lukijakunnalle tutuksi Tris Priorin, joka puolivahingossa nousi kapinaliikkeen johtohahmoksi hyvin samaan tapaan kuin Katniss Everdeen. On kuitenkin epäreilua verrata näitä kahta sarjaa keskenään, vaikka maailmat ovat yhtä julmat ja ihmiset yhtä tyytymättömiä. Tosin täytyy myöntää, että kolmannen osan yksi kohtaus, joka tapahtuu valvontahuoneessa, löi välittömät Nälkäpeli-flashbackit mieleeni. En tiedä olenko se vain minä, mutta lukija kyllä huomaa kohdan, jos on huomatakseen.

Outolintu-trilogiaa on johdateltu kohti suurta taistelua höyryjunan hellävaraisuudella. Uskollisessa vedetään niin sanotusti sokka irti ja aletaan räiskiä. Dystooppisessa maailmassa vallankumous ja sen tapahtuminen on enemmän sääntö kuin poikkeus, ja Outolintu-trilogia kunnioittaa tätä perinnettä. Yleisellä tasolla Outolintu-trilogia ja varsinkin sen viimeinen osa Uskollinen edustavat genreään mainiosti.

Uskollisen tarina jatkuu suoraan hetkestä edellisen kirjan lopussa. Tris ja kumppanit ovat katsoneet Edith Priorin videon, ja jääneet ihmettelemään sen merkitystä. Samoin on herännyt kysymys, miten Edith ja Tris liittyvät toisiinsa, onhan heillä sama sukunimi. Kirjan kertojaääninä vaihtelevat Tris ja Tobias. Saamme tietää vähän enemmän Tobiaksen elämästä, samoin Trisin menneisyydestä paljastuu asioita. Onko vallankumous sittenkään niin yllätyksellinen ja ennennäkemätön, vai toteuttavatko sekä Tris että Tobias heille ennalta määrättyjä tehtäviä sekä rooleja.

Maailmasta, jossa Tris ja Tobias elävät, paljastuu uskomattomia asioita, ja sekä kapinalliset että valtaa pitävät joutuvat miettimään, jatkavatko he elämäänsä samalla tavalla kuin aiemmin, vai ottavatko he vaarin tiedoista, joita Edith Prior heille videollaan tarjosi. Loppujen lopuksi me kaikki olemme elämän pieniä pelinappuloita ja koekaniineja, joita voi halutessaan käyttää hyväkseen itselle hyödyllisillä tavoilla. Suppeakatseisuus ei juuri koskaan johda hyviin tuloksiin, mutta voi katastrofin keskellä olla ainoa selviytymismekanismi ihmisen elämässä.

Mielestäni trilogian juonta on venytetty ehkä hieman pidemmälle. Henkilökohtaisesti olisin pitänyt parempana ratkaisuna, että toinen ja kolmas osa olisi yhdistetty yhdeksi kirjaksi. Huomasin odottavani, että kirja kulkisi nopeammin ja pääsisin sen loppuun nopeasti. Loppu palkitsi omalla tavallaan, ainakin minä pidin lopusta, vaikka uskon vahvasti, että se ei ole kaikkien mieleen.

Suvi Oksanen

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s