[arvio] Veera Salmi & Elina Warsta: Päiväkoti Heippakamu. Rebekan rapupäivä

9789511305996Veera Salmi
Päiväkoti Heippakamu. Rebekan rapupäivä
Kuvittanut Elina Warsta
Otava 2016
ISBN 978-951-1-30599-6

Päiväkoti Heippakamu. Rebekan rapupäivä on suosittujen Puluboin ja Ponin seikkailuista kertovien lastenromaanien kirjoittajan Veera Salmen ensimmäinen kuvakirja. Sen on kuvittanut Elina Warsta. Teos aloittaa uuden, päiväkodin vilkkaasta ja värikkäästä arjesta kertovan kuvakirjasarjan. Jatkoa on siis todennäköisesti tulossa!

Päiväkoti Heippakamu. Rebekan rapupäivä on reipas ja arkinen kuvaus päiväkodin elämästä. Kirjan päiväkoti on lämminhenkinen, värikäs ja monikulttuurinen paikka, jossa on kulttuuritaustaltaan ja ihonväriltään erilaisia lapsia ja aikuisia. Esimerkiksi Isra ja Abdi saavat välipalalla leivän päälle juustoa, koska he eivät syö lihaa, ja Niko puhuu Sofialle venäjää. Veera Salmi on itsekin työskennellyt lastentarhanopettajana helsinkiläisissä päiväkodeissa, joissa moninaisuus on varmasti arkipäivää. Vastaavia kuvauksia löytyy kotimaisista kuvakirjoista kuitenkin vielä hyvin vähän, varsinkaan sellaisia, joissa päähenkilö ei olisi perinteinen pellavapäinen kantasuomalainen. Tässä kirjassa monikulttuurisuus on kuitenkin korostetusti läsnä.

Kirjan päähenkilö on päiväkotia käyvä Rebekka eli Rebekka Lumi Maria Kukka Meri Helmi Von Salhi. Mukanaan hänellä on hänen rakas pehmopilvensä, joka lentelee kuvituksissa sinne tänne kommentoiden samalla kirjan tapahtumia usein lapsekkaan vitsikkäästi. Rebekan perheenjäsenistä kirjassa ovat mukana hänen mummonsa ja isänsä, jolla on oma parturiliike. Rebekan äitiä ei kirjassa näy, hän pelaa jääkiekkoa ja on ”aina matsissa”. Perinteiset sukupuoliroolit on kirjassa siis unohdettu. Myös päiväkodissa on hoitajana Tson-Osman-niminen mies, joka puhuu kuin Rebekan äiti, ja osalla lapsista on varsin sukupuolineutraalit nimet, kuten Kupa ja Seemu. Kaikesta tästä huolimatta lapsia jaksaa kuitenkin naurattaa sukupuolten sekoittaminen, kuten poikien ja miesten pilkkaaminen kutsumalla heitä naiseksi: ”Tson-Osman on äiti!” ja ”Pikku-Abdi on mummo, pikku-Abdi on mummo!”

Kirja kuvaa päivää, jolloin Rebekalla on paha mieli. Aamulla Rebekalle ja hänen isälleen tulee kova kiire. Isän naama on kireä, koska hänen asiakkaansa odottavat. Kiireestä tulee riita. Mustan pilven näköinen Paha Mieli kiemurtelee Rebekan kimppuun, eikä päästä irti. Päiväkodin eteisessä Siiv Siivooja yrittää imuroida pahan mielen imuriin, mutta se karkaa. Paha Mieli kiusaa pilvipehmolelua ja saa Rebekan päähän ikäviä ajatuksia. Vähitellen sympaattisen Tson-Osmanin keskustelut ja päiväkodin hauskat rapujuhlat saavat sen kuitenkin häviämään. Viimein kirjan lopussa mummolla on Rebekalle iloinen yllätys, ja Paha Mieli on lopullisesti poissa. Käsittelemällä pahaa mieltä ja sen syntymistä, kirja muistuttaa, että erilaiset tunteet ovat normaaleja ja kuuluvat elämään. Kaikilla on joskus paha mieli, eikä sille välttämättä voi mitään.

Kuten Veera Salmen aiemmissakin teoksissa, myös Päiväkoti Heippakamussa leikitään kielellä ja väännellään sitä lapsekkaan humoristisesti:

Pilvi ja minä pomppelehdimme ja pumppelehdimme ja poksuimme ja puksuimme ympäriinsä, niin että mummolla tuli hiki hattuun.

Satamiljoonaa ketjuppia! Keksukkia! Kupsukkia! Uppia!

Päähenkilö Rebekka toimii kirjassa kertojana, joten teksti seurailee luonnollisesti päiväkotilapsen mielikuvituksellisia ajatuksenjuoksuja ja korostaa hänen omia tuntemuksiaan. Kerronnassa käytetään runsaasti Rebekan omia ilmauksia, kuten ”isoisoiso” ja ”löllöä”. Mukana on myös paljon onomatopoeettisia sanoja, jotka on usein kursivoitu korostaen niiden ääntämystä: ”Tuuli phuuuuhalsi lehtiä aidan vieressä niin että ne pyörivät.” Lukija voi melkein kuulla kertojana toimivan pikkutytön äänen.

Kirjan piirroskuvitus on eläväinen, yksityiskohtainen ja värikäs. Kuvitus tukee tekstiä, mutta kertoo myös paljon sellaista, mihin teksti ei viittaa. Kuvituksen seassa on useita puhekuplia, joissa varsinkin Pilvi pääsee ääneen kommentoimaan tapahtumia ja toistelemaan hassuja lausahduksia. Sommittelu vaihtelee voimakkaasti aukeamalta toiselle: toisiaan aukeamalla on suuri koko sivun peittävä kuvitus, toisiaan sarjakuvamaisesti useampi pienempi, jotka ajallisesti seuraavat toisiaan. Yhdellä aukeamalla kiemurtelee Siiv Siivojan pitkä imurinletku. Lukijalla on kuvituksissa paljon tutkittavaa. Esimerkiksi Pilvi ja toisiaan myös Paha Mieli puuhaavat kuvituksissa omiaan, ja niitä on mielenkiintoista etsiä yksityiskohtaisilta aukeamilta. Kirjassa eletään synkkää loppusyksyä. Tummasävyiset kuvitukset, joihin pienet kirjavat lehdet ja muut pienet kuviot tuovat iloa ja väriä, ovat erityisen näyttäviä ja onnistuneita.

Sekä kirjan alussa että takakannessa on metafiktiivisistä sisältöä, jossa lukijalle esitellään tärkeitä henkilöitä. Kirjan alussa Rebekka, Pilvi ja mummo esittelevät itsensä. Seuraavalla aukeamalla on päiväkodin ryhmäkuva, ja Rebekka kertoo: ”Heidät minä tapaan jokaisena arkiaamuna kello yhdeksän. Heippa kamut!” Myös isä esitellään, vaikka Rebekka toteaa, että ”tämä kirja ei kerro oikeastaan yhtään mitään näistä tyypeistä”. Äitiään Rebekka ei löydä, vaikka huutelee häntä. Kirjan takakannessa ääneen pääsevät myös tekijät: heidät on molemmat piirretty sympaattisesti takakanteen ja myös he pääsevät tervehtimään lukijaa.

Päiväkoti Heippakamu. Rebekan rapupäivä on reipas ja lapsilähtöinen kuvakirja, joka varmasti naurattaa monia pieniä lukijoita. Se ei kuitenkaan kerro vain lapsista ja heidän hassuttelustaan, vaan kuvaa samalla vahvaäänisesti esimerkiksi tasa-arvoa ja monikulttuurisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Jutta Setälä 2/2017

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s