[arvio] Seita Vuorela: Lumi

Vuorela, Seitalumi
Lumi
WSOY 2016
ISBN 978-951-0-41849-9

Lumi jäi kirjailija Seita Vuorelan viimeiseksi romaaniksi hänen äkillisen poismenonsa vuoksi. Seita Vuorelan ystävä Vilja-Tuulia Huotarinen on viimeistellyt tämän teoksen, jotta se saatiin julkaistua kunnioittamaan taitavan ja omalaatuisen kirjailijan elämää ja uraa. Lukijana Lumen lukeminen (tai edes lukemisen aloittaminen) tuntui katkeransuloiselta, sillä Vuorelan teokset ovat olleet minulle tärkeitä ja olleet isossa roolissa näyttämässä minulle, mihin kaikkeen nuorten aikuisten kirjallisuus voi pystyä.

Lumessa päähenkilöinä ovat kaksi maahanmuuttajanuorta: Siamak, poika, joka kantaa kuolleen sukulaisensa nimeä ja yrittää karistaa harteiltaan maahanmuuttajan taakkaa sekä Atisha, tyttö Iranista, joka päätyy väärennetyillä papereilla Suomeen turvaan kotimaassa uhkaavilta vaaroilta. Siamak on Atishan silmissä jotain sellaista, jota hän kaipaa ja jonka läheisyyttä hän on odottanut. Siamak kuitenkin kokee Atishan suureksi huutomerkiksi oman elämänsä läheisyydessä, liian suureksi muistutukseksi hänen omista juuristaan, niistä lähtökohdista, joista hän yrittää pyristellä eroon asuessaan Suomessa. Siamak ei halua tulla lokeroiduksi mamuksi, rättipääksi, yhtään sen enempää, kuin hänen on pakko. Hän haluaa pelata jääkiekkoa muiden suomalaisnuorten kanssa, juoda, polttaa, pitää hauskaa. Hän ei halua huivipäistä Atishaa seisomaan viereensä ja näin kertomaan muille, että he eivät kuulu tänne, he eivät ole täällä syntyneitä ja kasvaneita. Sekä Atishalla että Siamakilla molemmilla on omat demoninsa voitettavinaan.

Seita Vuorela
Seita Vuorela. Kuvaaja: Laura Malmivaara / WSOY

Siamakin ja Atishan tarinan lisäksi Vuorela on kutonut kirjaan mukaelman Lumikuningattaren tarinasta, jota Atisha kertoo blogissaan. Lumikuningattaren tarina kutookin sisälleen uuden tason, joka paljastuu luku luvulta kirjan edetessä. Samalla Siamakin ja Atishan tarinaa tuodaan lähemmäs pohjoismaisia ihmisiä. Myönnän, että itsellänikin oli epäilyksiä siitä, miten hyvin suomalainen kirjailija voi kuvailla maahanmuuttajien elämää, ja onko hänellä myöskään oikeutusta tehdä niin. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että tarina pysytteli melko universaaleissa ongelmissa, eikä lähtenyt selittelemään ja esittämään olevansa jotakin muuta.

Kiitos, Seita Vuorela, kaikista kirjoistasi ja mahdollisista maailmoista, jotka näytit lukijoillesi.

Suvi Oksanen

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s