[arvio] Reetta Niemelä: Uljas ja kadonnut koira

NiemeläReetta Niemelä: Uljas ja kadonnut koira, 2016. Otava, Reetta
Uljas ja kadonnut koira
Otava 2016
ISBN 978-951-1-294-689

Tikkumäen tallilta on kajahtanut kuulumisia säännöllisin väliajoin jo viisi vuotta. Niemelä on kirjoittanut samasta miljööstä niin kuvakirjoja kuin lastenromaaneja, ja henkilögalleriassa hääräävät ihmisten lisäksi koirat, ponit ja kissatkin.

Uljas ja kadonnut koira on helppolukuisen Tikkumäki-sarjan toinen osa. Ponikerhoon tulee uusi jäsen, joka aiheuttaa myllerrystä Iiriksen ja hänen parhaan ystävänsä Riinan välille. Venäjältä muuttanut Anja pääsee parahiksi mukaan suunnitelmaan, jonka avulla kerholaiset aikovat löytää naapurustosta kadonneen Pirkko-koiranpennun. Mahtuuko parhaaseen ystävyyteen useampia, vai pitääkö valita?

Niemelä vie juonta eteenpäin taitavasti, mutta pienten tapahtumien joukkoon on punottu se ydin, joka tekee Tikkumäki-kirjoista erilaisia. Niistä puuttuu juonittelu, ilkeily ja verenmakuinen kilpailu. Kun kerholaisten välillä on kränää, aikuiset vetäjät puuttuvat tilanteeseen lempeästi ja asioista keskustellaan kaikki yhdessä, tasavertaisina, puutarhakeinussa kaakaon ja voisilmäpullien avustamana. Vaikeatkin tunteet aukeavat turvallisessa ilmapiirissä.

Keskinäinen kunnioitus ja pyrkimys toisen ymmärtämiseen leimaavat myös eläinten ja ihmisten välisiä suhteita. Tikkumäellä opetellaan, miten ollaan eläinten ystäviä ja kaikkinainen väkivalta on ehdottomasti kielletty. Ratsastaminen ei ole niinkään urheilua ja treenaamista, hevosen tahdon voittamista ja sen koulimista yhä paremmaksi, vaan molemminpuolisen luottamuksen synnyttämistä. Yhdessäolosta syntyy yhteistyö, jolloin sekä hevonen että ihminen voivat turvallisesti oppia toisiltaan.

Pehmeä ja eläinlähtöinen ote on puuttunut pitkään ns. heppakirjallisuudesta, ja sen löytäminen etenkin aloittelevien ratsastajasuuruuksien teksteistä lämmittää. Niemelä ei keskity teknisiin tietoihin askellajeista tai kankikuolaimista, mutta on kirjoittanut hyviä ”hevoskuiskaajavinkkejä” kaikkiin kirjoihinsa. Hyvä olo tihkuu myös koko ponikerhon toimintaan, jossa kerätään linnuille pesäaineksia ponien talvikarvasta, lämmitellään afrotanssilla, syödään usein eväitä ja eletään hevosten kanssa, vähän ehdoillakin. Yhdessä voidaan tehdä paljon hyvää.

Reetta Saine

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s