[arvio] Anja Portin: Otso ja varpaansyöjät

otso ja varpaansyöjät kansiPortin, Anja
Otso ja varpaansyöjät
Kuv. Timo Mänttäri
WSOY 2015
ISBN 978-951-0-41190-2

Syökö joku ihmisiä? Haukkaako joku varpaastani? Anja Portinin kirjoittama ja Timo Mänttärin kuvittama kuvakirja Otso ja varpaansyöjät käsittelee lasten pelkoja ja omituisia päähänpinttymiä. Teos on Portinin ensimmäinen lastenkirja. Mänttäri julkaisi ensimmäinen lastenkirjakuvituksensa muutama vuosi sitten: Jukka Laajarinteen kirjoittama lastenkirja Isä vaihtaa vapaalle (WSOY 2013) ylsi Finlandia junior -ehdokkaaksi vuonna 2013.

Päähenkilönä on Otso-niminen pieni poika, joka ryhtyy pohtimaan ravintoketjua mummunsa kanssa. Isoäiti opettaa, että luonnon tasapaino säilyy, kun eläimet syövät toisiaan. Äyriäinen syö levää. Silli syö äyriäisen. Turska syö sillin, Otso ja mummu lukevat eläinkirjasta. ”Viimeisenä jonossa oli ihminen, jonka lautasella maata mötkötti kala. Se oli luultavasti se turska, joka oli syönyt sillin. Yhtä asiaa kirjassa ei kuitenkaan kerrottu. Ja se oli niin tärkeä, että päätin kysyä sitä mummulta.” Otsoa jää vaivaamaan ajatus, onko ravintoketjussa ihmisen jälkeen vielä joku. Syökö joku eläin ihmisiä?

Otson mielikuvitus laukkaa ja hän kuvittelee erilaisia toinen toistaan kummallisempia ihmissyöjiä. Varsinkin illalla nukkumaan mentäessä ja yksinään ollessa pelot ottavat vallan. Otson pelkoja käsitellään huumorin kautta. Erilaiset ihmissyöjät näyttäytyvät kuvituksissa hullunkurisina ja jopa sympaattisina olioina. ”Käyttävätkö ne valepukua? – – Syövätkö ne veitsellä ja haarukalla? – – Onko niillä terävä nokka… limainen napa… tai pesuvati päässään?”

Aukeama kirjasta Otso ja varpaansyöjät. Ⓒ WSOY ja Timo Mänttäri

Kirjan kuvitus mukailee vanhanaikaista painografiikkaa, jossa eri värit painetaan vuorotellen päällekkäin. Päällekkäin osuessaan värit sekoittuvat ja syntyy uusia värejä. Tyyliin kuuluu, etteivät kuviot osu aina tarkasti kohdalleen. Kokonaisuus on näennäisen huolimaton. Myös ihmishahmoissa ja värimaailmassa on nostalgiaa: ne tuovat mieleen 1950–60-luvun. Mummun hiusmallina on päälaelle asettuva kiharapilvi, jollaisessa harva 2010-luvun isoäiti tuntisi olonsa kotoisaksi. Pääväreinä ovat sinapinkeltainen, tumma ruskea ja luumu. Esineistö on ajatonta. Kuvituksessa aika onkin oikeastaan pysähtynyt ja liikettäkin on vain vähän. Useimmissa kuvissa Otso on paikoillaan, mikä korostaa hänen ajatteluaan. Pään sisällä seikkailevat erilaiset ihmissyöjät.

Otsolla on onneksi ympärillään useita turvallisia aikuisia, jotka ovat läsnä, vastaavat hänen kysymyksiinsä, ymmärtävät ja lohduttavat. Asetelma on varsin idyllinen – sekin ehkä muistuttaa menneistä ajoista. Onneksi sentään Otson vanhempien työnjako ei ole peräisin 1950-luvulta: äiti on kirjassa töissä ja sillä aikaa isä pesee pyykkiä ja hoitaa lapsia.

Otso ja varpaansyöjät on todella hauska ja sympaattinen kuvakirja, joka auttaa huumorin kautta lasta käsittelemään omia pelkojaan. Lopullinen ratkaisu Otson pelkoihin löytyy hänen nimestään. Otsohan on karhu, metsän kuningas, joka on luonnollisesti ravintoketjun huipulla.

Jutta Setälä

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s