Arjen pyörittämiseen väsynyt äiti ja pahalta haiseva eläin

Hannamari Ruohonen

Kuvittaja Hannamari Ruohonen julkaisi alkuvuonna 2017 kuvakirjan Kadonnut äitini (S&S 2017), joka on hänen esikoistekstinsä. Kuinka teos syntyi?

Kadonnut äitini_1
Alkuperäinen kansi, jonka tein kirjoituskurssin päättötyötä varten. Kustantamo ehdotti uuden kannen tekoa, heidän mielestään kansi oli liian surumielinen, jopa pelottava.

Tarina kadonneesta äidistä syntyi Göteborgin yliopiston HDK:n puolen vuoden kurssilla ”Bilderböcker för barn”. Opettajana toimi norjalainen kirjailija, sympaattinen ja inspiroiva Gro Dahle. Kurssin ensimmäisenä kirjoituspäivänä Tjörnin Skärhamnissa Dahle jakoi pöytiin kuivia kukkia nuuskittaviksi, valokuvia, ja eräällä kerralla myös postikortteja, joissa oli Paul Kleen maalaus Blau Mantel. Maalaus esittää mustaa eläintä, hirviötä, jolla on sininen vaate ja maissinjyvän näköiset hampaat. Harjoituksissa ajatuksena oli kirjoittaa vartin verran aivan mitä vain, ilman suodattimia tai rajoituksia.

Kirjoitin kohtaamisesta. Kertojan luokse tassuttelee inhottava, pahalta haiseva eläin, joka kaipaa apua kiristävän pukunsa kanssa. Kertoja ei halua koskea hirviöön, vaikka tällä on kyyneleitä silmissään. Maissihammas ansaitsi mielestäni enemmän kuin vain pätkän paperilla, ja eräänä iltapäivänä kurssin etäosuudella kirjoitin tarinan valmiiksi.

Runkona oli kahdentoista aukeaman ajatus. Kun tekstin jo kirjoittaessaan jakaa aukeamiin, tarinan kuljettaminen on helppoa. Jotain uutta pitäisi tapahtua joka aukeamalla, jokin niitti ajatuksiin tai potku juonenkulkuun. Kirjoittajaa myös hoputtaa tieto jäljellä olevien aukeamien määrästä. Jopa tekstin määrä pysyy jaottelulla aisoissa: jokainen sadunlukija tietää, kuinka paljon tekstiä kuulija jaksaa kuvaa kohti kuunnella.

Taustalla omiakin kokemuksia

Olin ennen kurssia kysellyt ystävältäni, Maarianhaminan pääkirjaston lastenkirjaosaston vastaavalta, millaisille kirjoille on hänen mielestään tarvetta. Hän mainitsi avioeron. Mistä teksti lopulta tuli ja kuinka se muodostui, sitä on vaikea eritellä. Ajattelinko, että kohtaaminen hirviön kanssa kuvasti lapsen pelkojen ja ahdistuksen avautumista? Omat lapseni olivat juuri aloittaneet päiväkodissa. Olin neljä vuotta kuvittanut kotiäitiyden ohella, ensin kaksi vuotta yhden lapsen, sitten kaksi vuotta kahden lapsen kanssa. Se oli stressaavaa aikaa, ja olin usein kiukutellut kiireistäni miehelleni. Kadonnut äitini -tarinaan tuli mukaan muistoja ja tunteita tilanteesta, jossa esikoiseni tuli ensimmäisen tarhapäivän aattona kysymään, että eikö ole hienoa kun he aloittavat tarhassa, kun äiti saa vihdoinkin tehdä rauhassa töitä. Tilanne oli tietysti karmaiseva, en ollut ymmärtänyt, kuinka paljon lapset olivat kuunnelleet ja miettineet äidin turhautumista ja kuulemiaan keskusteluja.

Kadonnut äitini_2
Ensimmäinen kuvituskuva tarinalle. Kun kuvitus eli, sain piirtää kuvan uudelleen, lisätä väriä ja luonnetta, sekä muokata koirahahmoa. Pidin erityisen paljon lapsen tuimasta ja epäileväisestä ilmeestä, ja oli vaikea saada samaa toistumaan uuteen kuvaan.

Kirjoitin tarinaan riidan, jonka lapsi on yöllä kuullut, riidan jossa äiti kertoo isälle olevansa väsynyt kodin arjen pyörittämiseen. Piirsin kuviin ilmassa leijuvan tunnelman, kun äiti siivoaa myrskynmerkkinä, ja lapsi tuntee syyllisyyttä kaatuneesta kaakaopurkista ja siellä täällä lepäävistä leluista. Kirjoitin mukaan pelon siitä, että äiti on ikuisesti poissa, että äiti on valinnut elävänsä ilman lastaan, tämän ojentuvia käsiä ja takkuisia hiuksia, hyvänyönpusuja ja rakkautta.

Oman tekstin kuvittamisen vapaus

Oman tekstin kuvittaminen oli vapauttavaa. Sallin itselleni paljon laajemmat raamit kuin olisin uskaltanut ottaa, jos olisin kuvittanut toisen tekstiä. Ei ollut työn tilaajaa, ja taputtelin itseäni hartioille, kannustin kokeilemaan jotain aivan uutta. Luulen, että kirjoittaessani vaivuin lapsen tasolle, hänen kokemuksiinsa ja tunteisiinsa. Muistin hiljaisen kodin tunnelman, kutittelun vatsanpohjassa, hitaasti leijuvat pölyhiukkaset, salaiset laatikot ja jääkaapilla käymiset. Kuvituksen tyyli nousi varmasti myös lapsuudesta: pehmeistä, utuisista sävyistä ja viivoista, enemmän sisuskaluissa tuntuvasta olosta kuin kuvien yksityiskohdista tai varsinaisesta ulkonäöstä. Kuvittaessa kasvojen ilmeet ovat minulle tärkeitä, ja nyt lapsen kasvoilla vaihtelivat epävarmuus, viha, ahdistus, suru, ujo ilo, rentous, päättäväisyys, raivo, raukeus ja onni. Niiden esille kaivaminen helpon näköisesti oli kaikkein haastavinta. Muutaman kerran kävi niin, että kuva ja teksti eivät istuneet hyvin yhteen, olin unohtanut kuvittaa jonkin yksityiskohdan tai ilmaissut asian eri tavoin kuvassa. Oli hyvin helppoa kirjoittaa teksti näiltä kohdin uusiksi, se vei vain murto-osan siitä ajasta, jota kuvan muokkaaminen olisi vienyt. Voisipa aina tehdä niin!

Kadonnut äitini_4
Luonnos kuvaan, jossa lapsi hyökkää ensimmäistä kertaa Nallen kimppuun. Kyseinen kuva poistettiin kirjasta. Tilalle piirsin kuvaparin, joista ensimmäisessä lapsi ja Nalle tuijottavat toisiaan haastaen, lapsi kiukusta punehtuen, Nalle vielä kerskuen. Jälkimmäisessä kuvassa lapsi makaa ällistyneen Nallen rinnan päällä ja hakkaa tätä nyrkeillään. Pidin tästä hyökkäävästä lapsihahmosta, ja sain onneksi käytettyä sitä kuvassa, joka esiintyy kirjan loppupäässä.

Tarinan muokkaus kustantajan kanssa

Kun teksti ja kuvat olivat valmiit, lähetin ne kokeilumielessä kolmeen kustantamoon. Yksi kustannustoimittaja vastasi, että tarina on liian ahdistava heidän kustannusohjelmaansa. Toinen toimittaja piti tarinasta paljon, mutta kertoi heidän juuri ottaneen ohjelmaansa vastaavanlaisen tarinan. Kolmas toimittaja, Kustantamo S&S:n Mirjam Ilvas, pyysi kylään ja halusi ottaa kirjan kustannusohjelmaan. Kustannuspäätöksen jälkeen tarinaan tuli muutamia sanamuutoksia, ja jaoimme tekstiä niin, että saimme kirjaan kaksi aukeamaa lisää. Kuvalisäysten myötä saimme pohjustettua sekä hahmojen välistä riitaa, että heidän ystävyytensä muodostumista paremmin.

Kuvituksen avulla myös korostettiin hirviön olevan pehmonalle, jolla tarinan lapsi leikkii, ja jolle hän pukee pihalta löytyneen sukan tiukaksi haalariksi. Ajatus nallen ja hirviön yhdistämisestä syntyi vasta aivan loppumetreillä, kustannustoimittajan ehdotuksesta. Poistin nallen jokaisesta kuvasta, jossa mielikuvitushirviö esiintyy, ja lisäsin kirjan nimekesivulle lapsen, joka taluttaa nallekarhuaan kohti maassa lepäävää villasukkaa. Aukeaman vasemmassa reunassa on ulos istutettu kasvi, joka Nallen ja lapsen suhteen eläessä muuttaa taustalla muotoaan. Ajattelin kasvin muodonmuutosten kuvastavan mielikuvitusleikkiä. Göteborgin kurssikaverit ja opettajat olivat olleet ymmällään siitä, että Nalle muuttaa muotoaan joka kuvassa. Ilvas taas sanoi olevan hyvin selvää, että eläin kuvastaa lapsen oloa ja mieltä: se kasvaa ja kutistuu, kesyyntyy ja villiintyy käsi kädessä lapsen tunnetilojen kanssa.

Loppuun piirsin lapsen, joka on päässyt äidin syliin. Äidin paluusta ei puhuta tekstissä, tarinan lopussa ainoastaan viitataan isän ja äidin väliseen puheluun. Viimeisellä yksinäisellä sivulla kansipaperin vieressä lapsi lepää sohvalla äitinsä sylissä, mutta aivan samassa asennossa, johon hän on viimeisellä aukeamalla nukahtanut. Jää siis lukijan tulkinnaksi, onko äiti todella palannut takaisin. Halusin jättää lopun tulkinnanvaraiseksi ajatellessani lasta, jolle kirjaa ehkä luetaan. Jos vanhempi on poissa, voidaan jutella hänen olevan mukana muistoissa ja unissa. Myös voidaan keskustella siitä, että vanhemmilla on aivan oma, aikuinen elämänsä, johon myös voivat kuulua riidat, poissaolot, lähdöt ja paluut. Rakkaus on silti aina läsnä.

Kadonnut äitini_6
Tämä kuva oli vaikein koko kirjassa. Taittoon jäi yksi ylimääräinen sivu, ja keksimme, että sinne voisi lisätä äidin, joka on tullut kotiin, aivan ilman tekstiä, vain vihjeenä siitä, kuinka tarina päättyy. Tein tämän kuvan useita kertoja uudelleen, ja se meni aina pilalle. Kuvan teko tuntui hyvin raskaalta ja herätti paljon kysymyksiä: Kuinka lapsi katsoo äitiinsä? Onko katseessa syytöstä, onko siinä luottamusta? Lopulta piirsin tämän kuvan sijaan sohvan, lapsen äidin syliin, äidin hymyilemään, tunnelman rennoksi.

Kadonnut äitini -kuvakirja on arvioitu aiemmin Virikkeissä.

6/2017

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s